Miksi Venäjän eliitti tarvitsee Putinia? Jos ajatellaan että valta Venäjällä vaihtuisi, niin tietenkin uusi Venäjän presidentti toisi omat kaverinsa ja omat tapansa tuon maan johtoon, niin se merkitsee sitä, että Venäjän eliitin täytyisi oppia uudet tavat. Venäjän eliitti on kaikesta maallisesta omaisuudestaan sekä asemastaan velkaa Vladimir Putinille. Eli ennen kuin Putin itse hyväksyy henkilön, niin tämän on tehtävä "tunnusteko". Tuo teko takaa sen, että henkilö ei levittele asioita, joita ei saa levitellä. Siis Venäjällä on kaikenlaisia eliittejä.
On taloudellinen eliitti, jonka asema riippuu siitä, kuinka kauan FSB pysyy poissa heidän kotioveltaan. On sotilaallinen eliitti, jonka jäsenet ovat kokonaan Putinin itsensä nimittämiä. FSB:n päällikkö on sotilasarvoltaan armeijan kenraali ja hänellä on myös ministerin asema. Eli käytännössä tuon miehen voi erottaa vain Vladimir Putin. Tuo tarkoittaa että on tuon miehen etu, että Putin jatkaa virassaan.
Tuo tietenkin lisää hänen valtuuksiaan. Mutta samalla tiukentaa myös Putinin otetta tuohon henkilöön. Vaikka sanotaan että oligarkeilla on vaikutusvaltaa, mutta ne viralliset pidätys ja muut valtuudet puuttuvat. Joten Putinia sekä hänen virkamiehiään eivät oligarkit voi laillisesti syrjäyttää. Ja laittomista tavoista seuraa sitten pidätys ja omaisuuden takavarikko. Turvallisuuspalvelun tehtävänä on urkkia kaikki Putinin vastaiset toimet tämän tietoon. Ja sen takia FSB:llä on keskeinen rooli Putinin aseman tukemisessa.
FSB tai joku sen valvomista palveluista kuten Roskomnadzor eli Viestinnän, tietotekniikan ja joukkotiedotusvälineiden liittovaltion valvontapalvelu, mikä on erillään FSB:stä, mutta toimii FSB:n valvonnassa. Roskomnadzor on ilmeisesti siksi erillään FSB:stä, että sen työntekijöiden epäillään tai pelätään saavan työnsä takia liikaa länsimaisia vaikutteita, ja se voisi sitten aiheuttaa infektion koko FSB:n sisällä. Joten sen takia tuo virasto on itsenäinen mutta FSB:lle alistettu toimija.
Sekä Venäjältä löytyy myös urheilun, kulttuurin ja muiden vastaavien asioiden eliitti, joka nauttii paikasta auringossa niin kauan kunnes Putin tympääntyy heihin. Tuon eliitin tehtävä on tukea Putinia, ja jos urheilija sanoo jotain Putinia vastaan, niin se sitten merkitsee uran päättymistä.
Kuva) FSB:n eli Venäjän Federaation Turvallisuuspalvelun vaakuna. FSB:n rooli on keskeinen, kun Putinin vastustajia etsitään eristetään sekä tuhotaan. (Wikipedia, Venäjän turvallisuuspalvelu)
Se miten Putin pitää ihmisiä narussa on sama kuin miten Stalin käytti valtaa ihmisiin. Päästäkseen tuohon paljon puhuttuun sisäpiiriin, joka tunnetaan nimellä "nomenklatuura" täytyi henkilön ainakin Stalinin aikaan suorittaa ilmianto, ja tuo ilmianto takasi sen, että henkilö ei kehdannut sanoa sanaakaan Stalinia vastaan. Ja jos hän kehtasi tai uskalsi sanoa jotain Stalinia vastaan, niin seurauksena oli niskalaukaus. Jos sama käytäntö on käytössä Putinin lähipiirissä, niin saattaa olla niin, että tuon ilmiannon uhrin omaisuus jaetaan uudelleen hänen lähipiirinsä kanssa tai luovutetaan ilmiannon tekijälle.
Syy miksi osa länsimaisista toimijoista ilmeisesti haluaisi Putinin jatkavan voi myös löytyä Putinin itsensä tai jonkun hänen lähipiiriinsä kuuluvan kassakaapista. Koska Putin on ollut kiistaton johtaja, niin hänen lähipiirilleen on esitelty varmaan hyvinkin mielenkiintoisia ehdotuksia, joista osa ehkä voidaan hyvinkin helposti tulkita esimerkiksi valtiopetokseksi. Tai sitten kyseessä voisivat olla esimerkiksi sisäpiirin kaupat, joissa joku länsimainen toimija tietenkin palkkion toivossa ostaa FSB:n laskuun korkean teknologian yritysten osakkeita tai hankkii maata jonkun lentokentän vierestä tai läheltä sotilasaluetta. Vastalahjaksi tällainen toimija voisi saada vaikka rakennusurakoita.
Jos hän teki sen, niin silloin seurasi oikeudenkäynti, missä tuota "toveria" syytettiin väärästä ilmiannosta ja väärästä valasta. Putin on tietenkin jakanut myös kaiken omaisuuden, mitä esimerkiksi oligarkeilla on, ja jos hänen asemaansa kyseenalaistetaan, niin silloin seurauksena on lähete Siperiaan opettelemaan uutta ammattia. Putinilla on valta taas kaikkiin valtiollisiin eliitteihin. Ja valtiolliset elitistit ovat niitä joilla valta käyttää valtiolle varattuja menetelmiä ihmisen murskaamiseen. Siis Putin on virkakunnan päällikkö ja sitä valtaa hän mielellään myös käyttää.
Poliisin, turvallisuuspalvelun sekä asevoimien eliitti on suoraan Putinin asemiinsa nimittämiä, joten hän voi heidät suoraan erottaa, jos sattuu käymään niin, että nuo henkilöt ovat kyseenalaistaneet hänen asemansa. Siis Venäjällä Putin on suoraan erotusoikeudella varustettu tiettyyn osaan toimijoista, mutta tietenkin hän voi esimerkiksi usuttaa turvallisuuspalvelunsa kenen tahansa Venäjällä oleskelevan ihmisen tai Venäjän kansalaisen kimppuun milloin haluaa. Siis muistakaa että kaikkia virkoja ja asemia verrataan Venäjällä Putiniin.
Hän voi suoraan tai välillisesti määrätä ihmisen pidätetyksi. Ja juuri tuo asia tekee hänestä pelottavan. Eli vaikka äsken olisi oltu kavereita, niin tuuli voi kääntyä hyvin nopeasti. Eli entinen kaveri viedään yöllä kotoaan, ja sitten syytetään esimerkiksi valtion varojen väärinkäytöstä tai korruptiosta sekä väärän tiedon ja valtionvastaisen propagandan levittämisestä. Ja se mikä on väärää tietoa tai valtionvastaista propagandaa määritellään tietenkin Vladimir Putinin pään sisällä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_turvallisuuspalvelu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Roskomnadzor
Kommentit
Lähetä kommentti