Siirry pääsisältöön

Valko-Venäjä on valmistautumassa sotaan Venäjän rinnalla, mutta Ukrainan sekä Venäjän neuvottelut ovat alkamassa

Yllä TOS-1A heittimet toiminnassa

Me voimme vain toivoa, että Ukrainan tilanteeseen löytyy ratkaisu, eli Venäjä päättää vetää joukkonsa pois tuosta maasta. Siis se että neuvottelut käynnistyvät kertoo siitä, että sota ei ehkä Venäjän kannalta ole mennyt aivan kuten on suunniteltu. Ja se että vaikka pakotteet eivät ehkä vaikuta tähän sotaan, niin pidemmällä aikajanalla ne vaikeuttavat nimenomaan ulkomaille matkustavien venäläisten maksuliikennettä. Samoin se että esimerkiksi Alko on sekä moni muu tunnettu toimija on asettanut Venäjän tuotteet boikottiin kertoo siitä, että kansainvälisesti Putin on ajanut itsensä ja maansa paitsioon. Eli vaikka Venäjä ehkä voittaa sodan, niin sen talous kärsii tästä aggressiosta. 

Samoin se että Ukrainaan viedään aseita kertoo siitä, että Venäjää ei enää pelätä ja kunnioiteta samalla tavalla kuin jossainYYA-Suomessa, ja myös Suomi aikoo viedä aseita tuohon hyökkäyksen kohteeksi joutuneeseen maahan. Eli maailmanpolitiikassa on tapahtunut muutos, joka on peruuttamaton. Eli osoitamme solidaarisuutta sekä annamme apua pienelle maalle, joka on joutunut ison ja aggressiivisen naapurin vihamielisen toiminnan kohteeksi. 

Mutta miksi Venäjää kiinnostaa neuvotella? Tai miksi Valko-Venäjää on ilmeisesti pyydetty lähtemään mukaan sotaan? itse en usko että Valko-Venäjä omatoimisesti tuota päätöstä on tehnyt. Sota on ilmeisesti ollut katastrofi Venäjälle, joka on pyrkinyt rakentamaan asevoimiensa iskukykyä. Joten se mitä Putin kaipaa on lisää tykinruokaa, joka ei ole venäläistä. Nyt tässä operaatiossa tulee vain venäläisiä vainajia, ja vaikka Venäjän tuliylivoima on merkittävät, niin se perustuu lähinnä ydinaseiden käyttöön. 

Eli konventionaalinen tulivoima on asia, minkä kanssa Venäjän ongelma on ilmeisesti se, että tuo tulivoima on tehty tuhoamaan paikallaan olevia kohteita eli infrastruktuuria. Siis pystyykö sen ohjusvarustus oikeasti seuraamaan sekä tuhomaan liikkuvia kohteita käyttäen konventionaalista taistelukärkeä? Jos ajatellaan esimerkiksi TOS-1 heittimiä, jotka käyttävät termobaarisia räjähteitä, niin voidaan kysyä, että miksi länsimailla ei ole vastaavia aseita? 

FAE (Fuel-Air explosive) eli ilmanpainepommi eli termobaarinen räjähde on tehokas ja brutaali väline, joita arvostellaan lähes kaikissa maissa. Myös lännessä on käytössä noita myös aerosolipommeina tunnettuja aseita, mutta ne ovat yleensä lentokoneesta pudotettavia pommeja tai muunnettuja Hellfire-ohjuksia, joiden tappava säde on noin 30 m. 

Ensimmäiset termobaariset pommit olivat isompia, ja niitä käytettiin enemmän tai vähemmän menestyksellisesti Indokiinan sodassa. Tunnetuimpia noista aseista oli BLU(CBU)-72 Pave Pat II. Tuo asetyyppi kehitettiin Vietnamin sotaan, ja sitä käytettiin esimerkiksi laskeutumisalueiden raivaamiseen tiheään viidakkoon. Mutta laajan ja tarkan vaikutusalueensa takia noita aseita käytettiin myös sissejä vastaan. Myös Neuvostoliitto ja Venäjä ovat kehittäneet erilaisia FAE aseita. 

Termobaaristen räjähteiden ongelma on siinä että jos noihin raketteihin tai niiden taistelukärkiin tulee reikiä, niin silloin niiden tehoaine eli propaani tai joku muu hiilivety haihtuu tai valuu maahan. Jos TOS-1:een tai sen rakettikasettiin tulee osumia, niin on vaarana se, että nuo raketit räjähtävät koteloissaan. 


https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/119929/Vuorio_KO.pdf?sequence=2


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/mika-aaltola-ylell%c3%a4-sota-on-mennyt-katastrofaalisesti-ven%c3%a4j%c3%a4n-kannalta/ar-AAUp2xZ?ocid=msedgntp


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/mediat-valko-ven%C3%A4j%C3%A4-valmistautuu-liittym%C3%A4%C3%A4n-ven%C3%A4j%C3%A4n-hy%C3%B6kk%C3%A4ykseen-ukrainaa-vastaan-kiovassa-ja-harkovassa-kuultu-r%C3%A4j%C3%A4hdyksi%C3%A4/ar-AAUomLh?ocid=msedgntp


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ven%C3%A4j%C3%A4n-termobaarisia-tyhji%C3%B6pommeja-ampuvia-raketinheittimi%C3%A4-havaittu-ukrainan-rajan-l%C3%A4heisyydess%C3%A4-t%C3%A4llainen-on-jyrk%C3%A4sti-tuomittu-tos-1/ar-AAUnu78?ocid=msedgntp


https://en.wikipedia.org/wiki/CBU-72


https://fi.wikipedia.org/wiki/Termobaarinen_pommi


https://en.wikipedia.org/wiki/TOS-1


https://skyraider.org/skyassn/otherpics/mignard/4407ccts/4407ccts.htm

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...