Siirry pääsisältöön

Raha puhuu ja myös venäläisten raha kelpaa


Siis venäläisiä pankkeja ei saisi erottaa SWIFT-järjestelmästä, koska se aiheuttaa ongelmia EU:n pankeille. Ja tämä on osoitus siitä, että raha puhuu myös Ukrainan sodassa. 

Toimivatko pakotteet Venäjää vastaan? Siis me kaikki tiedämme että Venäjä on suuri ongelmatapaus. Sillä on valtava määrä ydinaseita sekä kaikkialla kovat otteet. Joten tietenkin voidaan sanoa, että pakotteilla voidaan pyrkiä osoittamaan että muihin maihin ei saisi hyökätä. Mutta me tiedämme myös että Venäjällä on rahaa, jolla se ja sen edustajat voivat ostaa ystäviä. Eli kuten olen kirjoittanut, niin tarjolla on keppiä ja porkkanaa. Keppi on pakotteet joilla esimerkiksi estetään lennot Venäjän yli, ja sillä sitten Finnair menettää kilpailuedun. Porkkana on halpa kaasu ja öljy, jolla sitten kavereita voidaan mukavasti palkita. Vaikka näennäisesti kaikki ihmiset ovat kannattaneet demokratiaa, niin aina on olemassa voimia, joiden mielestä autoritaarinen malli on parempi. 

Jos valtiota hallitsee autoritaarinen hallinto, niin silloin tuossa maassa riittää, että miellytetään valtion johtoa. Samoin autoritaarisessa valtiossa ei turhia rikostukintoja tehdä, jos henkilö on muistanut miellyttää valtion johtoa.  Esimerkiksi Suomesta löytyy aivan varmasti ihmisiä, joiden mielestä olisi mukavaa, jos heidän rahaliikennettään esimerkiksi venäläisiin pankkeihin ei kovin tarkasti tutkittaisi. 

Kun me muistelemme YYA-Suomea, niin ei Kekkonen maassamme yksin Neuvostoliittoa tukenut. Oli paljon ihmisiä jotka saivat noista sen ajan clearing-kaupoista mukavasti täytettä lompakkoonsa. Ja osa noista toimijoista ei varmaan halunnut mitään tutkimuksia siitä, miten he olivat päässeet Kekkosen lähipiiriin. 

Ja samalla tavoin voidaan ajatella Putinista. On ihmisiä joille Putin on antanut paljon. Hän ei yksin ole Venäjä, vaan hänellä on tukijoita, vaikka emme ehkä sitä halua nähdä. Samoin on poliitikkoja joille Venäjä tarjoaa mahdollisuuden vedota vahvempaan ulkoiseen toimijaan, kun he sitten tekevät päätöksiä, jotka ovat ehkä kansan tai jopa valtion edun vastaisia. Siis kuten tiedämme, niin valtion etu on tärkeä, mutta sitten usein jää avoimeksi, että kenen etua valtion edun nimessä valvotaan? Siis Vladimir Putin on henkilö, joka tarjoaa poliitikoille mahdollisuuden sanoa, että "Vladimir pakotti", kun he jäävät kiinni esimerkiksi kähminnästä. 

Pakotteet ovat lähes ainoita tapoja vaikuttaa tuon maan päätöksiin, mutta kuten tiedämme, niin pakotteita seuraa aina vastapakotteita. Eli mitkään pakotteet eivät ole puhtaasti yksipuolisia. Ja tietenkin esimerkiksi oligarkit mielellään samaistavat itsensä tavalliseen venäläiseen. Eli varmaan kaikki tietävät että venäläisillä on rahaa, ja he myös mielellään sponsoroivat erilaisia suuria yleisötapahtumia. 

FIFA:n päätös esimerkiksi siitä, että Venäjä saa pelata jalkapalloa kansainvälisellä kentällä kertoo siitä, että noillakin kentillä raha puhuu. Samoin esimerkiksi varoitukset polttoaineen sekä muiden asioiden hinnan noususta EUssa tarkoittaa sitä, että on myös tahoja joiden mielestä ei pakotteita edes kannata harkita. 

Vaikka maailma niin mielellään on osoittaa tukea Ukrainalle, niin me kaikki tiedämme että on ihmisiä, joiden mielestä olisi hyvä että Venäjä voittaa sodan. Noita ihmisiä on kaikkialla, ja osa heistä on niitä, jotka ovat saaneet paljon maallista mammonaa esimerkiksi oligarkeilta. Jos venäläiset pankit pannaan SWIFT-sulkuun, niin mistä tavalliset venäläiset kuten ulkomailla pelaavat NHL tähdet kuittaavat palkkionsa kun he puolustavat presidenttiään Vladimir Putinia? Tai mistä sitten maksetaan sen suomalaisen yhteisyrittäjän palkkio, joka antaa käyttää sosiaalisen median tilejään venäläisten harjoittamaan verkkomarkkinointiin eli propagandaan? 

Siis voidaanhan rahat aina siirtää suomalaiseen pankkiin, mutta meidän maassamme verotus on niin tolkutonta, että kannattaa pitää rahat venäläisessä pankissa mielellään firman tilillä. Niin tuolloin ei tarvitse muusta huolehtia kuin siitä, että FSB ei kiinnostu sosiaalisen median kirjoittelusta. Jos FSB ei henkilöstä pidä, niin silloin saatetaan tuo omaisuus takavarikoida. Mutta jos sosiaalisessa mediassa käyttäydytään hyvin ja tuetaan Putinia, niin FSB:n kanssa ei tule ongelmia.  

Mitkään pakotteet eivät ole ydinaseen veroisia, ja se koskee myös venäläisten pankkien SWIFT-sulkua, joka vaikeuttaa erityisesti venäläisten maksuliikennettä. Siis tarkalleen ottaen SWIFT-sulku estäisi ainakin osittain venäläisiä maksamasta palkkioita myötäilijöilleen, joita ovat esimerkiksi ihmiset jotka antavat sosiaalisen median tilejään venäläisten trollaajien käyttöön. 

Mutta samalla me kaikki tiedämme muutamia muitakin asioita siitä, miten tuo SWIFT sulku saattaa vaikuttaa ikävällä tavalla esimerkiksi juuri tiettyjen tavallisten EU kansalaisten toimintaan. Nimittäin jos sitten on sattunut käymään niin, että sinne venäläisiin pankkeihin on talletettu rahaa, joka on saatu esimerkiksi yhteisyrityksestä niin, että tuo maksu on suoritettu venäjällä, niin silloin tuota rahaa ei ehkä ole niin helppoa saada omaan käyttöön. 

Siis selvästi sanottuna on olemassa erittäin helppo tapa kiertää veroja. Perustetaan yhteisyritys venäläisten toimijoiden kanssa, ja sitten vain hoidetaan kaikki yhtiön rahaliikenne venäjän puolella. Tuolloin ei suomalainen tai mikään muukaan pienen maan verottaja pääse noihin rahoihin käsiksi. Ja sitten vain avataan venäläiseen pankkiin tili, jonne suomalaiselle annetaan käyttöoikeus. Tuon jälkeen kyseinen henkilö voi mukavasti siirrellä rahoja maiden välillä, tai suoraan maksaa firman kortilla omia menojaan. 

Tämän takia ei maiden väliseen maksuliikenteeseen saa tulla häiriöitä. Kyseessä on siis toiminta, joka vaikuttaa kielteisesti tavallisiin venäläisiin sekä EU:n kansalaisiin, joten missään tapauksessa emme saisi sulkea mitään pankkeja pois SWIFT:in piiristä. Se vaikeuttaa kohtuuttomasti kaikkea kanssakäymistä maidemme välillä. Tai niin ihmisten halutaan uskovan. Siis vilpittömästi voidaan kysyä, että kuka sitten laittaa rahojaan venäläiseen pankkiin? Eli onko perussuomalaisella kuten kaupan kassalla mahdollisesti paljonkin tilejä noissa pankeissa? 

Tai miksi tämä SWIFT sulku ei sitten enää olekaan toimiva ratkaisu? Mielestäni pakotteiden tarkoitus on vaikeuttaa niiden kohteen toimintaa, mutta jostain syystä SWIFT sulku sitten aiheuttaa joidenkin mielestä kohtuutonta vahinkoa EU:lle. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/jaakylma-suihku-niille-jotka-luottavat-swift-pakotteeseen-ei-lahellakaan-ydinasetta-varoitukset-eulle-koituvasta-laskusta-uusille-kierroksille/bb67112f-a619-4543-be72-2c17a36661e1

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...