Yläkuva MI-24 taisteluhelikopteri suojaa IL-76 kuljetuskonetta sen purkaessa lastia. Jälkimmäistä voidaan käyttää myös taktisten ohjusten kuljettamiseen operaatioalueelle. Kuva on julkaistu 2 vuotta sitten, joten se saattaa olla Syyriasta.
Siis mitä meidän pitäisi tehdä, jotta Ukrainassa ei ala uutta sotaa. Pahin mitä voimme tehdä on kääntää selkä sille mitä on tapahtumassa. Kuten tiedämme niin voimme aina toivoa parasta, mutta samalla pitää varautua pahimpaan. Ja missään tapauksessa emme saisi antaa Venäjälle sellaisia signaaleja, että se voi tehdä mitä haluaa. Tietenkin tuo asia vaatii taloudellisia uhrauksia EU:lta, mutta jos jatkamme esimerkiksi kaasun ostamista, niin se on signaali sille että Ukraina voidaan suoraan miehittää, ja sitten seuraavaksi voi edessä olla sama tilanne Baltiassa. Siis meidän täytyy myös muistaa se, että vaikka Venäjä ei suoraan miehittäisikään Ukrainaa, niin se voi ottaa maan hallintaansa ja pakottaa sen myötäilemään omaa kantaansa asioihin. Ja tietenkin Venäjällä on kepin lisäksi myös porkkanoita.
Eli se voi tarjota halpaa maakaasua sekä öljyä maille, jotka ovat sitä kohtaan kilttejä, ja lopuille on tarjolla sitten keppiä. Tuo keppi on Venäjän kovan luokan ohjukset sekä loput asevoimat, joiden avulla sitten selitetään että "Kremlin kanta asioihin on se, mitä teidän odotetaan toistavan". Ongelma vain tuossa kepin ja porkkanan käytössä on se, että sitä käytetään nimenomaan EU:n ja NATO:n hajottamiseen. Kun valtioiden rintama saadaan hajalle niin sitten yksitellen lähdetään selvittämään että miten huonosti Venäläistä vähemmistöä missäkin maassa kohdellaan, ja sitten taas edessä on näyttävää toimintaa. Kun ajatellaan tilannetta, mikä ajoi Euroopan tähän pisteeseen, niin silloin meidän kannattaa muistaa Syyria.
Syyriassa Venäjän joukot osoittivat erinomaista iskukykyä. Ainakin Putinin ja hänen lähipiirinsä mielestä suoritus oli lähes täydellinen, ja tuo Syyrian menestys on sitten saanut aikaan sen, että Venäjällä aletaan myös rohkeammin osoittaa halua vaikuttaa myös sen naapureiden sisäpoliittiseen tilanteeseen. Venäjän johdon tavoite saattaa olla myös sisäpoliittinen. Voi olla että Vladimir Putin alkaa pedata itselleen seuraajaa, koska vuonna 1952 syntynyt Venäjän presidentti voi tuntea olevansa vanha mies. FSB on Venäjän presidentin tärkein sisäpoliittinen työkalu, ja sen päällikkö Alexander Bortnikov on syntynyt vuonna 1951. Hän korvasi niin ikään vuonna 1951 syntyneen Nikolai Patruševin, joka siirtyi muihin tehtäviin. Eli vaikka viraston johtaja on vaihtunut, niin mistään nuorennusleikkauksesta ei ole kysymys.
Ja jos hän ei joku päivä kykene enää toimimaan maan johtajana, niin tietenkin silloin on hyvä että oma mies olisi vallan kahvassa. Tuo asia takaisi sen että Putin tai hänen lähimmät alaisensa eivät joudu koskaan vastaamaan mistään mitä he ovat tehneet tai mitä heidän väitetään tehneen. Siis Putin täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Joten hän on melko vanha mies. Hänen lähipiirinsä on suurin piirtein hänen ikäisiään, joten saattaa olla että hän on heidät tavannut opiskellessaan KGB:n akatemiassa. Eli he ovat varmaan kurssitovereita.
Kuitenkin tuo asia tarkoittaa, että heistä ei apua ole, jos esimerkiksi 10 vuoden kuluttua alkaa jokin sisäpoliittinen kuohunta. Siis lähipiirillä tarkoitan henkilöitä, joiden Wikipedia sivut ovat tekstin alla liitteenä. Tärkeimpiä noista henkilöistä voisivat olla Sergei Lavrov (s.1950), Alexander Bortnikov (FSB:n päällikkö) (s.1951), Nikolai Patrušev (s.1951), Sergei Šoigu (s.1955) sekä monet muut ovat juuri 1950-luvulla syntyneitä. Eli jos ajatellaan että he ovat kymmenen vuoden päästä 80 vuoden iässä, niin he eivät ehkä kykene kannattelemaan Vladimir Putinia, jos edessä on sisäpoliittisia levottomuuksia. Eli kuten tiedämme lipun heiluttaminen sekä sotaretket ovat loistava tapa kääntää ihmisten huomio pois esimerkiksi jostain valtataistelusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_turvallisuuspalvelu
Lista mainituista henkilöistä
https://en.wikipedia.org/wiki/Alexander_Bortnikov
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Lavrov
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Patru%C5%A1ev
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_%C5%A0oigu
Kuva:)http://defensionem.com/mi-24-hind-the-hungry-crocodile-and-why-the-russian-mi-24-hind-is-still-a-badass-from-afghanistan-to-syria/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.