Koronarahoitusten laajentamisesta
Lehdistössä on tavan takaa vilautettu mahdollisuutta siihen, että maahamme säädetään samanlainen "lockdown"-tila kuin koronaepidemian alussa. Ja samalla väläytetään mahdollisuutta rajoittaa kokoontumisia siten, että koronapassilla ei noita rajoituksia voitaisi enää kiertää. Syynä tähän on maahamme rantautunut koronavariantti nimeltään "omikron".
Se asia sitten tietenkin jää usein huomaamatta, että päätösvalta asiassa on nimenomaan hallituksella, ja asiantuntijaorganisaatiot ovat vain neuvoa-antavia tahoja tässä asiassa. No sitten tietenkin voidaan lähteä keskustelemaan siitä, että jos Sanna Marin määrää maan suljettavaksi, niin miten se auttaa koronan kukistamisessa, jos sitten tuota määräystä ei kenenkään tarvitse noudattaa.
Tai että määräystä sulkea koko maa hellitetään esimerkiksi hiihtolomien ajaksi, jotta ihmiset pääsevät taas Lappiin laskettelemaan, ja sitten taas korona pääsee mukavasti leviämään. Siis jos muistellaan sitä, miten maamme asetettiin "lockdown"-tilaan sekä esimerkiksi Uusimaa eristettiin, niin estikö se sitten ollenkaan epidemiaa? Voidaan sanoa että saattaa olla niin, että epidemian etenemistä voidaan tuolla tavalla hidastaa, ja että kaikki asiat voidaan aina hoitaa etänä.
Mutta kuten tiedämme, niin jos esimerkiksi koronapassi ei enää oikeuttaisi kiertämään rajoituksia, niin silloin ei kenenkään tarvitse tunnustaa sitä, että on jättänyt rokotteen ottamatta. Ongelmia sitten tulee siinä, että enemmistö maamme kansalaisista on kuitenkin rokotteet ottanut. Vaikka tietenkin niistä tulee joillekin ongelmia, niin oikeasti korona on paljon suurempi uhka kuin joku rokote.
Samoin jos ihmisiä ajatellaan vain siltä kannalta, että he voivat sairastua koronaan, niin ollaan lähdössä tielle, mikä ei ehkä ole kovin hyvä asia. Vaikka olen ollut ja tulen aina olemaan esimerkiksi etätyön suuri puolestapuhuja, niin ihminen varmaan kuitenkin tarvitsee muutakin kuin suojaa koronaa vastaan, ja tällä vain tarkoitan sitä, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, joka tarvitsee myös oikeita ihmiskontakteja. Siis on ihmisiä, joille ainoa oikea kontakti toisiin ihmisiin on joku työväenopiston ryhmä. Ja kaikkialla hoetaan sitä, kuinka ihmiset sitten voivat pahoin, kun he joutuvat eristäytymään muista.
Samoin lehdet ovat täynnä artikkeleita, joissa kaksi tai kolme rokotusta saanut henkilö on saanut koronan ja joutunut teho-hoitoon. Eli jos noita artikkeleita uskotaan, niin rokotuksista ei ole mitään hyötyä. Toki rokotettu henkilö ei niin kauhean usein saa koronan vakavinta muotoa, mutta kuten tiedämme, niin se ei ketään hetkauta jos 2000 henkeä ei sairastu koronaan rokotusten jälkeen. Mutta sitten se hetkauttaa, jos yksi saa koronan kolmen rokotuskerran jälkeen.
SciTech dailyn mukaan tehokkain suoja koronaa vastaan saadaan rokotteen sekä sairastetun taudin yhdistelmällä. Eli alla olevasta linkistä voitte lukea artikkelin siitä, että luonnollisen infektion sekä sen jälkeen annetun rokotteen avulla saadaan maksimaalinen turva koronaa tai ainakin COVID-19 infektiota vastaan.
https://scitechdaily.com/combination-of-natural-infection-and-vaccination-provides-maximum-protection-against-covid-variants/
Mutta kuten tiedämme, niin johtajuutta tarvitaan myös hankalassa tilanteessa. Ja ongelma on siinä että THL sekä sosiaali- ja terveysministeriö eivät ole lakia säätäviä viranomaisia. Päätös tuosta asiasta kuuluu maamme hallitukselle. Koskaan ei kukaan tee täysin oikeita ratkaisuja. Eli jos kaikki harrasteet, teatterit ja muut paikat kuten koulut suljetaan, niin tietenkin ihmiset ovat silloin näennäisen turvassa pandemialta. Mutta jos sitten taas katsotaan totuutta silmiin, niin esimerkiksi kotibileissä voi korona tarttua aivan yhtä tehokkaasti kuin esimerkiksi ravintolassa tai elokuvateatterissa. Samoin koronan voi saada myös julkisessa liikennevälineessä sekä myös esimerkiksi kaupassa asioitaessa.
Ja jos hallitus päättää painaa hätäjarrua koronan takia, niin se ei siitä ainakaan suosittua tee. Vaikka tietenkin ihmisiä pitää suojella uudelta korona variantilta. Siis vaikeita päätöksiä on tehtävä, ja maassamme ei ketään voi pakottaa ottamaan rokotetta. Joten ehkä sitten laitetaan maa kiinni, ja sanotaan että koronavirus on asia mikä pitää ottaa vakavasti. Asiantuntijoiden mielestä taas ihmiset noudattavat paremmin paikallisia ohjeita.
Mutta mieleen tulee sitten se, että hätäjarru on asia, mikä taas on kömpelö sekä myös hyvin jäykkä. Tehohoidon tarve voi myös ilman lisärajoituksia olla pitkään hyvin korkealla. Samoin jos kaikki pannaan kiinni, niin silloin joku saattaa salata saaneensa taudin, ja sitten hän voi tartuttaa ihmisiä hyvinkin helposti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/joko-tarvitaan-harajarrua-nain-vastaavat-asiantuntijat-ihmiset-jaksavat-noudattaa-rajoituksia-paremmin-kun-ne-vastaavat-paikallista-koronatilannetta/8311588
https://www.talouselama.fi/uutiset/professori-sai-tarpeekseen-thln-vatuloinnista-sanon-nyt-suoraan-nyt-on-aika-huolestua/f2ee808e-e1f8-4a52-997c-a4864211a115
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.