Työelämän ongelma on se, että kokemus ja koulutus eivät aina kohtaa
Työelämän ongelma on se, että kokemus ja koulutus eivät aina kohtaa. Eli kun puhutaan ihmisten jäämisestä varhais-eläkkeelle sekä vuorotteluvapaalle, niin silloin usein unohdetaan jatkuvuus. Nykyisin vallalla olevassa työelämän mallissa eivät nuoret pääse keskustelemaan vapaassa vuorovaikutustilanteessa vanhojen työelämän jo jättävien henkilöiden kanssa.
Tuollaisessa tilanteessa pitkän työelämäpohjan omaavat henkilöt voivat käydä nuorten, juuri valmistuneiden tai valmistuvien henkilöiden kanssa sen, miltä mikäkin toiminto "oikeasti näyttää". Sekä tietenkin tuollaisessa vapaamuotoisessa kanssakäymisessä voidaan selvittää se, minkä asian kanssa on oikeasti eniten ongelmia.
Yleensä työelämään tulevien koulutettavien henkilöiden kohdalla esimerkiksi tieto siitä, miten asiat pitää standardien mukaan hoitaa. Ja samalla myös esimerkiksi tekninen tieto noilla henkilöillä on todella hyvä. Mutta ongelma on siinä, että työelämässä jokin ratkaisu voi olla toinen kuin oppikirjoissa. Eli työelämässä esimerkiksi järjestelmien haltijan valtuudet saattavat rajoittaa tietoturvaratkaisuja. Tai toinen asia mikä rajoittaa ratkaisujen toteuttamista saattavat olla organisaation resurssit. Samoin työelämässä saattavat esimerkiksi yrityksen toimitilat aiheuttaa rajoituksia.
Jos joku asia näyttää hyvältä esimerkiksi TKK:n päärakennuksessa Espoon Otaniemessä sekä siellä olevassa 150 neliön huoneessa, niin se sama asia ei ehkä näytä aivan samalta esimerkiksi jonkun yhtiön tupaten täyteen ahdetussa toimistossa, jossa lämpötila kohoaa muutenkin päivällä. Jos ajatellaan että yhtiön omistaja hankkii käyttöön 40 neliön toimiston, joka saattaa tyhjänä vaikuttaa hyvinkin tilavalta. Niin sitten kun tila on kalustettu, niin jostain syystä se muuttuu hyvin pieneksi.
Ja vaikka vastaanottovaiheessa esimerkiksi ilmastointi vaikuttaa aivan riittävältä, niin mieli saattaa muuttua kun tilaan tuodaan serveri ja pari CAD-työasemaa. Nuo asiat voivat nostaa ilman lämpötilaa toimistossa hyvin korkeaksi. Ja vaikka kukaan ei ehkä huomaa ilmastointia kun se toimii, niin lämpötilan kohotessa 25 asteeseen ja paidan liimautuessa ihoon, niin silloin ilmastoinnin merkityksen vasta huomaa.
Esimerkiksi tehoserverien asentamiseen saatetaan tarvita myös voimavirtaa, ja tuota mahdollisuutta ei kaikissa toimistoissa edes ole. Ja TKK:ssa kaikki asennukset tehdään ergonomisesti oikein keskellä tuota 150 neliön huonetta, jossa kaikkien on helppo liikkua. Tuossa oikean yhtiön oikeassa 40 neliön toimistossa ei ehkä ole mahdollista sijoittaa mitään samalla tavalla kuin harjoituksessa, ja tilanahtaus saattaa olla todella vakava rajoite sitten kun käytännön asioita lähdetään hoitamaan.
Saattaa olla niin, että yrityksellä ei ole rahallisia tai osaamisperäisiä resursseja toteuttaa kaikkia mahdollisia ideoita, mitä ihmisten päähän saattaa pälkähtää. Eli jos jossain luokkahuoneessa sitten joku asia näyttää todella hyvältä, niin se ei ehkä silti ole toteuttamiskelpoinen, koska työelämässä on joukko asioita, jotka rajoittavat ideoiden käytäntöönpanoa. Saattaa olla niin, että parhaimmankaan idean toteuttamiseen ei löydy osaamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.