lauantai 11. joulukuuta 2021

Jos Ukrainassa alkaa sota, niin sillä on globaali vaikutus, koska siihen ottaa osaa ydinaseita hallussaan pitävä valtio.

Jos Ukrainassa alkaa sota, niin sillä on globaali vaikutus, koska siihen ottaa osaa ydinaseita hallussaan pitävä valtio.


Vetypommikoe Hardtack 1 "Juniper"
Tyynellä Valtamerellä vuonna 1958


Yksi pelätyimmistä ydinaseita koskevista skenaarioista on se, että kaksi valtiota joilla on ydinaseita ajautuu ensin konventionaaliseen sotaan. Ja kun toinen näistä valtioista jää alakynteen, niin silloin se laukaisee ydinaseet kohti vastustajaa. Konventionaalinen sota saattaa muuttua ydinaseiden käytöksi monella tavalla. Yksi on se, että toinen valtio jää alakynteen, ja silloin sen viimeiseksi keinoksi voi jäädä ydinaseen käyttö joko toisen valtion joukkoja tai kaupunkeja vastaan. ydinaseet ova kaikessa pelottavuudessaan aseita, joita voidaan käyttää myös vastapuolen joukkojen murskaamiseen. 

Tai sitten joku signaali tulkitaan ydinasein tehtäväksi hyökkäykseksi. Kun kaksi valtiota tai osapuolta kuten valtioliittoa millä on ydinaseita käy sotaan, niin silloin myös riski ydinaseiden käyttöön madaltuu. Ja ydinaseiden avulla voidaan tilanne taistelukentällä muuttaa hyvin nopeasti. Ja periaatteessa vastustajan asevoimat ovat aina laillinen kohde myös ydinaseiden avulla tehtävälle hyökkäykselle, vaikka ydinaseiden aiheuttama laskeuma voi aiheuttaa hyvin suuria inhimillisiä kärsimyksiä. 

Konventionaalisen iskuvoiman avulla käyty sota sitten myös madaltaa kynnystä ydinaseiden käyttöön. Ja suurimmassa osassa skenaarioita konventionaalinen sota muuttuu ydinasein käytäväksi sodaksi siten että jompikumpi osapuoli päättää käyttää ydinaseita vihollisen sotavoimia vastaan. Ja se sitten aiheuttaa vasta-iskujen sarjan, joka lopulta laajenee globaaliksi ydinasein käytäväksi sodaksi, missä tuhot ovat tähtitieteellisen suuria. 

Mikäli Ukrainassa alkaa sota, niin se vaikuttaa Itämereen, sanoo Puolustusvoimain komentaja , mutta samalla hän unohtaa yhden asian. Sota Ukrainassa vaikuttaa koko maailmaan, koska jos Venäjä hyökkää tuohon maahan ja sitten tuohon toimintaan ei puututa, niin silloin seuraavaksi Venäjä saattaa päätyä siihen, että tuo toimintamalli on sopiva tapa hoidella myös muita maita, jotka eivät ole miellyttäneet Kremlin johtoa. 

Ja sitten tietenkin pitää muistaa, että Venäjän johdolla on tahtoa palauttaa Neuvostoliitto. Eli kuten olemme huomanneet, niin siellä ei hyvällä katsota NATOn laajenemista, mutta samalla pitää muistaa sellainen asia, että vaatimus siitä, ettei NATO laajene on puuttumista valtioiden sisäisiin asioihin. 

Tietenkin pitää huomioida se, että Venäjällä on nykyään muitakin kilpailijoita kuin NATO ja USa, ja esimerkiksi Kiina on uusi toimija kansainvälisellä kentällä, joka mielii nousta globaaliksi toimijaksi. Eli vaikka Suomea ei tilanne missään Kauko-Idässä koske muuten, niin silti tuolla maalla on pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa, ja sitä kautta esimerkiksi Kiinaa koskevat konfliktit koskettavat myös Suomea. Venäjä on ydinaseita hallussaan pitävä valtio, joka on ilmoittanut että se myös käyttää näitä aseita, jos sen konventionaalisia aseita käyttävät joukot eivät kykene vastustamaan vihollista. 

Eikä muistakaan ydinaseita hallussaan pitävistä valtioista ole sanottu, miten ne toimivat jos niiden omat konventionaalisilla  aseilla varustetut joukot jäävät alakynteen. Jos ajatellaan sitä, että valtiot joilla on ydinaseita ovat niitä hankkineet vastustajien pelottamiseksi, niin ei ole varma että miten nuo valtiot toimivat, jos ne jäävät sodassa alakynteen. Nimittäin vaikka virallinen ydinaseita koskeva oppi sanoo, että  ydinaseita ei käytetä, ellei valtio joudu ensi hyökkäyksen kohteeksi ei tarkoita että ydinaseet rajataan pois myöskään konventionaalisten aseiden voimin käytävästä konfliktista. 

Eli on eri asia, mitä sanotaan ja mitä tehdään. Kaikki sopimukset solmitaan silloin, kun aika on kypsä niille. Sopimusten solmimisen ajankohtana valtioiden suhteet ovat hyvät, ja ne ovat rauhan tilassa. Tässä viime aikoina on käynyt niin, että yksi sopimus toisensa perään on muuttunut pelkäksi paperiksi. Eli osaa ydinaseita koskevista sopimuksista ei edes olla yritetty pitää. 

Samoin tekniikan kehittyminen on saanut aikaan sen, että esimerkiksi IRBM (Intermediate-Range Ballistic Missile) ja INF--sopimuksella ei ole käytännön merkitystä. ja nuo sopimukset on käytännössä mitätöity, koska sekä USA että Venäjä ovat niistä vetäytyneet. Toisaalta tekniikan kehitys on ajanut näiden sopimusten ohi. Ja strateginen ohjusjärjestelmä voi tuhota kohteita kaikilla etäisyyksillä. Samoin muutkin maat kuin ne, jotka ovat nuo sopimukset ratifioineet ovat alkaneet kehittää ydinaseita. 

Ja pääosa noista ohjuksista on niin sanottuja IRBM ja MRBM (Medium-Range Ballistic missile-ohjuksia. Mutta sodan syttyessä tilanne muuttuu hyvin nopeasti, ja jos omat joukot jäävät alakynteen, niin silloin tietenkin on tilanne se, että ydinaseiden avulla voidaan tilanne muuttaa muutamassa sekunnissa. 

Yksi ydinaseita koskeva skenaario on sellainen että jos kaksi valtioita joilla on ydinaseita alkaa sotimaan, niin kolmas valtio tai toimija saattaa suunnata ydiniskun jompaan kumpaan näistä valtioista. Ja tuolloin toiveena on saada valtiot käyttämään ydinaseita toisiaan vastaan. Tuolloin kaksi suurvaltaa annihiloi eli tuhoaa toisensa. Sota on aina sellainen asia, että se vie maailmaa kohti epämääräistä tilaa. Sodassa kaikki asiat voivat olla ennakoimattomia, ja sota herkistää aina liipasinsormea sekä myös alentaa samalla kynnystä käyttää ydinaseita. 

Yksi ennakoimaton asia ovat tietenkin vahingonlaukaukset, joissa esimerkiksi matkustajakoneita tai jopa valtionpäämiehiä kuljettavia laivoja tai lentokoneita ammutaan vahingossa alas. Se saattaa aiheuttaa tilanteen, missä joku sitten lähettää ydinaseet matkaan. Ja tuolloin saattaa seurauksena olla miljoonien tai miljardien ihmisten menehtyminen joko suoraan iskujen sekä vastaiskujen sarjassa tai sitten sätelysairauteen kun radiokatiivinen laskeuma pääsee juomaveteen. 

https://nuclearweaponarchive.org/Usa/Tests/Hardtack1.html

https://yle.fi/uutiset/3-12225665

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mannertenv%C3%A4linen_ballistinen_ohjus

https://fi.wikipedia.org/wiki/INF-sopimus

https://fi.wikipedia.org/wiki/IRBM


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...