Siirry pääsisältöön

Oliko "potilas nolla" ehkä sitten wuhanilaisen kalatorin myyjä?




Seuraavassa tekstissä on paljon spekulaatioita. Siis jos ajattelemme koronaviruksen leviämistä sekä ensimmäistä koronan saanutta potilasta, niin emme ehkä koskaan saa täyttä varmuutta siitä, miten ja missä tuo tuhoisa virus siirtyi eläimestä ihmiseen. Alkuperäisen skenaarion mukaan eläin, jonka kautta COVID-19 siirtyi ihmiseen on muurahaiskäpy. 

 Se voi tapahtua siten että kuljetuksessa muurahaiskäpy yskäisee jonkun kuljetukseen osallistuvista kasvoille. Joten ehkä sitten voidaan sanoa että on mahdollista, että tuo siirtyminen tapahtui ehkä joko wuhanilaisella torilla tai sitten kiinan ilmavoimien kuljetuskoneeseen, johon on lastattu muurahaiskäpy-laatikoita. 

Muurahaiskäpy on maailman salakuljetetuin eläin, jota on saatettu salaa lastata johonkin kuljetuskoneeseen. Muurahaiskäpy on muuten salametsästyksen takia vaarantunut. Ja aina on ihmisiä joiden mielestä on hyvä ajatus tehdä pizzaa jostain tuollaisesta eläimestä, ja jos ihmisellä on rahaa, niin silloin hän voi tilata tuollaisia eläimiä jostain kaukaa. Eli olisiko tuo koronavirus siirtynyt ihmiseen jonkun tällaisen "kulinaristin" tekemän tilauksen kautta. Joten johtuuko salailu siitä, että joku korkea virkamies on tilannut näitä muurahaiskäpyjä Dijiboutista? Ja sitten on tapahtunut se paljon puhuttu siirtyminen ihmiseen. 

Arizonan yliopiston tutkija on saanut tietoa, jonka mukaan hän on rakentanut mallin, että ensimmäisen koronavirus-tapauksen saanut henkilö eli "potilas nolla" olikin wuhanilaisen kalatorin myyjä. Tuo malli saattaa olla oikea. Nimittäin jos tuo kalatorin myyjä on itse suomustanut muurahaiskäpyjä tai hänen veitsiään on käytetty tuohon toimintaan, niin silloin COVID-19 on saattanut siirtyä tuon kautta suoraan häneen sekä hänen asiakkaisiinsa. 

 Tietenkin voidaan kysyä sitä, että onko wuhanilaisella kalatorilla ehkä myynnissä muurahaiskäpyjä tai mistä tämä virus nyt on sitten siirtynyt ihmiseen? Onko tuo siirtyminen ihmiseen tapahtunut kalatorilla suoraan eläimestä ihmiseen, vai onko siinä kalatiskin jonossa ollut henkilö joka on yskäissyt kalatorin myyjän kasvoille. Siis miten ihminen joka on töissä kalatorilla voi saada koronan? Ehkä hänen kojussaan on niitä paljon puhuttuja muurahaiskäpy-häkkejä. 

Siis kyseessä ei ole ilmeisesti laboratorioista karannut virus. Tai ehkä jossain on sitten vielä joku potilas, joka on saanut ehkä vain lieviä oireita. Ehkä tämä "potilas miinus yksi" on ollut henkilö, joka on kuvitellut koronavirusta influenssaksi, ottanut vähän C-vitamiinia, ja ajatellut pitää pari päivää vapaata. Sitten hän on vain lähtenyt ostamaan vähän yskänlääkettä, tavannut kalatorin myyjän jossain apteekissa sekä sitten tartuttanut tämän henkilön. Siis yksi kysymys jää ainiaaksi vastausta vaille. Siis me tiedämme että koskaan emme saa täyttä varmuutta siitä, miten tuo virus pääsi vapaaksi tai siirtymään ihmisten keskuuteen. 

Kun etsitään pistettä missä viruksen siirtyminen on tapahtunut, niin silloin etsitään esinettä tai tapahtumaa, jota sekä viruksen lähettäjä että sen vastaanottaja ovat käyttäneet tai kosketelleet. Eli rumasti sanottuna saattaa olla että noita muurahaiskäpyjä on kuljetettu samassa autossa kalojen kanssa, ja sitten yksi niistä on ehkä yskäissyt joko rättiin jota työntekijä on käyttänyt käsien suojana, kun hän on siirtänyt kalalaatikoita. 

Mutta se tuskin on suoraan kaloista siirtynyt ihmiseen. Eli onko virusta ollut ehkä noissa kalalaatikoissa, tai niiden päällä ehkä olevissa räteissä, joita ihmiset käyttävät käsien pyyhintään. Tai onko sitten ehkä mahdollisesti joku pyyhkinyt ensin nenäänsä johonkin hanskaan tai rättiin, jota ovat käyttäneet wuhanilainen kalatorin myyjä sekä joku toinen. 

Mutta kuten tiedämme, niin se että voimme oletella mitä haluamme ei tarkoita että tiedämme oikeasti kuka on ensimmäinen koronan saanut potilas. Se tieto edellyttää virustestiä sekä varmennettua tietoa, joka peräisin luotettavasta lähteestä. 

https://yle.fi/uutiset/3-12195478


https://fi.wikipedia.org/wiki/Muurahaisk%C3%A4vyt

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...