Siirry pääsisältöön

Miksi tekoäly voi suosia naisvaltaisella alalla naispuolista ja miesvaltaisella alalla miespuolista hakijaa?


Tekoäly on tulossa työmarkkinoille valitsemaan sopivimpia mahdollisia työntekijöitä hakijoiden joukosta, ja tuo prosessi saattaa vääristyä hyvin yksinkertaisesta syystä. Jotta tekoäly voi tehdä sellaisen valinnan, että se tyydyttää työnantajaa, niin sen pitää kerätä kaikki mahdollinen tieto jo alalla olevista henkilöistä. Kun tieto on kerätty, niin sen jälkeen tuo tekoäly tekee niin sanotun "keskiarvohenkilön" eli matriisin, jonka avulla suoritetaan valinta. Tuo tieto pitää sisällään tietenkin sen, mitä kouluja kukin hakija on käynyt, mutta myös esimerkiksi sen kuinka pitkä työhistoria alalla parhaiten menestyneimmillä tai kaikkein parhailla työntekijöillä on. 

Mutta samalla se saattaa pitää sisällään tiedon siitä, että kumpaa sukupuolta alalta löytyy eniten. Jos ajatellaan että alalla on paljon enemmän naisia kuin miehiä tai päin vastoin paljon enemmän miehiä kuin naisia, niin silloin tietenkin tuo asia vaikuttaa siihen, kumman sukupuolen edustajan tekoäly näkee menestyvän paremmin. Se tietenkin menestyy tekoälyn mielestä paremmin, jonka sukupuoli on useammin edustettuna esimerkiksi juuri tilastoissa. Joten jos jossain ammatissa on enemmän naisia, niin tekoälyn mielestä silloin nainen menestyy aina paremmin kuin mies. 

Ja samalla tavalla mies menestyy miesvaltaisella alalla tekoälyn mielestä paremmin kuin nainen siksi, että tilastoissa mies on useammin mainittu sukupuoli kuin nainen. Tekoäly on ohjelmisto joka ei tee mitään luovaa. Joten jos tilastossa suurin osa ihmisistä on miehiä, niin silloin tekoäly pitää aina miestä parempana. Ja jos sitten suurin osa tilastoissa mainituista henkilöistä on naisia, niin silloin tekoäly ilman muuta "ajattelee" että nainen menestyy alalla paremmin kuin mies. Joskus tällaista ohjelmaa tehdessä on kohdattu sellainen tilastoihme, jota kutsutaan "Virtasten syndroomaksi". 

Tuolloin jos tilastoissa komeilee usein joku tietty nimi, niin silloin tekoäly saattaa väittää, että nimi "Virtanen" tekee henkilöstä sopivamman johonkin tehtävään kuin joku muu nimi, mikä ei varmaan ole aivan totta. Tekoäly on siis työhaun tapauksessa sovellus, joka vertaa erilaisia parametrejä keskenään. Ja kuten tiedämme, niin kaikki data mitä tuo tekoäly tarvitsee on erilaisissa tietokannoissa. Mikäli ohjelmiston luojat eivät muista poistaa nimitietuetta tai saraketta käsiteltävien tietueiden luettelosta, niin silloin ohjelmisto saattaa sanoa, että joku nimi kuten "Virtanen" on sellainen asia, mikä tekee ihmisestä luotettavan tai sopivan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...