Siirry pääsisältöön

Afrikan tähti sekä rasismi


Suurin osa meistä ei edes ole tiennyt tai muistanut, että Afrikan Tähti, peli jota myös itse lapsena paljon pelasin on tehty vuonna 1952. Tuossa pelin laatikon kannessa on vasemmassa alalaidassa naamio sekä paasi, joka on joskus tuonut mieleeni mikropiirin. Vuonna 1952 oli tilanne sellainen, että siirtomaat olivat alkaneet Toisen Maailmansodan jälkeen vaatia itsenäisyyttä entistä ponnekkaammin. Ja siirtomaat ovat nykyään rasismin sekä kolonialismin symboleja. 

Afrikan Tähti on muisto kolonialismista. Yhdestä Euroopan historian suurimmista sekä häpeällisimmistä rikoksista. Kun kysytään että muistatteko ehkä Auschwitzin tai GULAG:in vankileirit, joita ei saa koskaan unohtaa, niin ihmettelen sitä, että miksi Afrikassa sekä mm. Eteläisessä Amerikassa sekä Indokiinassa tapahtuneista asioista ei koskaan olla puhuttu sanaakaan? Siis jos ajatellaan Eurooppalaisten toimia tuolla kaukana, niin voidaan sanoa että herrat Hitler, Stalin sekä Mao eivät yhdessäkään ole ehkä saaneet niin paljon ruumiita aikaan, kuin mitä Eurooppalaiset siirtomaa-isännät ovat saaneet aikaan Afrikassa. 

Sanotaan että kolonialismin nimissä on surmattu ehkä satoja miljoonia ihmisiä. Ja sitten vielä seuraa tahaton surmaaminen. Eli Eurooppalaisten mukana tulevat taudit surmasivat ilmeisesti vielä enemmän ihmisiä kuin aseet. Ja joskus ollaan kysytty, että päästivätkö Eurooppalaiset ehkä esimerkiksi mustia rottia intiaanien maissipeltoon, ja oliko joku ehkä tartuttanut noihin rottiin ruttoa?

Jos ajatellaan sitä, että onko esimerkiksi joku peli tai asia kolonialistinen tai rasistinen, niin onko minun kaltaiseni Eurooppalainen oikeastaan oikea ihminen vastaamaan tähän kysymykseen? Itselläni ei ole Afrikkalaista taustaa, joten ehkä itse en koe tätä asiaa mitenkään vastenmielisenä. Mutta kannattaisi varmaan kysyä joltain Afrikkalais-taustaiselta tätä asiaa. Nimittäin he ovat niitä ihmisiä, joita kolonialismin nimissä alistettiin. 

Oliko kolonialisteissa hyviä poikia? Hyvä kysymys. Kaikilla kolonialistisilla mailla ei ole ehkä aivan yhtä raakaa mainetta. Mutta esimerkiksi Saksa tuli mukaan tähän toimintaan verraten myöhään, ja Hollantia ja Belgiaa vaivasi pieni koko. Mutta varsinkin Belgian toimet Kongo-joen alueella saavat mittasuhteet, joita ei kukaan voi käsittää. Osa Belgialaisten tavasta pitää kuria "Leopoldin puutarhassa" olivat kiellettyjä jopa Hitlerin keskitysleireillä. Saksalaisten kohdalla yritystä ja tahtoa oli päästä Ranskan ja Britannian sekä Portugalin ja Espanjan tasolle tuossa toiminnassa. Eli Saksa pani toimeen kovan luokan kansanmurhia omissa siirtomaissaan eli varsinkin Namibiassa ennen Ensimmäistä Maailmansotaa. 

Britit ja ranskalaiset taas antoivat paikallisten päälliköiden hoitaa omat likaiset työnsä. Eli britit sekä ranskalaiset delegoivat paikalliset toimijat omiksi kätyreikseen. Eli muslimi-palkkasoturit suorittivat kaikki asiat mitä eivät britit sekä ranskalaiset halunneet kertoa kotonaan. Eli kun paikallisten sulttaanien joukot varustettiin Eurooppalaisin asein ja sulttaani sitten tehtiin riippuvaiseksi Eurooppalaisten suosiosta, niin silloin tietenkin omat kädet pysyivät puhtaina. Ja aina voi ikävät asiat sitten siirtää esimerkiksi belgialaisten niskoille. Mutta kuitenkin paikallinen päällikkö oli se, joka suoritti pääasiassa kaiken likaisen työn.  

Helsingin yliopistolla on nyt noussut kohu tästä pelistä. Nimittäin siitä tai sen käytöstä maantieteen opiskelijoiden juhlan aiheena on tehty ilmoitus rasismista, ja syynä on se, että joukkueiden piti lehtitietojen mukaan pukeutua aiheen mukaan. Eli tutkimusmatkaajiksi, afrikkalaisiksi tai rosvoiksi. Siinä sitten on joku vetäissyt herneen nenään, ja vaikka hän ei ehkä ole sitten osallistunut tuohon tempaukseen, niin siitä on tehty ilmoitus. 

Eli kun saksalainen vaihto-opiskelija sai tietää Helsingin yliopiston opiskelijakunnan versiosta tästä pelistä, niin hän sitten ilmoitti pelin olevan rasistinen. Mutta voidaan sanoa, että kyseessä saattaa olla hyvinkin eräänlainen väärinkäsitys, eli onko peli sekoitettu erääseen toiseen asiaan. Nimittäin siihen että esimerkiksi löytöretkeilijät tai muuten niin sanotut "mageet" roolit on varattu niille tyypeille, joiden kautta voidaan saada esimerkiksi työpaikkoja tai muuta vastaavaa. Ja alimmat eli "vähemmän mageet" roolit on varattu niille, joiden kanssa ei ole niin kiva olla. 

Onko tuo peli sekoitettu sitten eräisiin toisiin asioihin, joista käytetään nimeä korruptio? Historiaa ei saa pyyhkiä olemattomiin. Sen ovat kaikki huomanneet esimerkiksi kun puhutaan eräiden hallitusten tekemistä rikoksista. Noihin rikoksiin joihin kuuluu mm. Chilen sekä Argentiinan että myös Hitlerin, Maon sekä Stalinin ja monen muun henkilön alaisten tekemät kauheudet eivät ole päätyneet tuomioistuimiin. Noita henkilöitä ei olla syytetty koska ihmiset ovat "halunneet unohtaa". 

Eli kukaan ei voinut laittaa esimerkiksi sotilasjuntan jonkun muun salaisen poliisin kiduttajien kuvia mihinkään seinille, koska se saattoi järkyttää heidän uhrejaan. Uhrien kuvia sen sijaan on kyllä näytetty, ja heidän kohtaloaan on kyselty. Mutta tekijöitä suojelee se, että heidän henkilöllisyyttään ei saa paljastaa. Noiden hirviöiden elämä jatkuu mukavassa pikkuporvarillisessa lähiössä, kun heidän uhriensa ruumiita etsitään jostain kiven kolosta. Eli se mikä noita miehiä suojelee on se, että heidän tekonsa halutaan unohtaa. 


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2efc44c6-620f-44ad-a89d-8907fce3a34d 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008345409.html

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008344644.html


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...