Populismin hinta lankeaa maksuun aina silloin kun sitä vähiten odotetaan
Boris Johnson sai aikaan Britannian eroon EU:sta, ja Donald Trump sai aikaan historiallisen sotkun Washingtoniin, ja tämän jälkeen vielä saatiin korona kaupan päälle. Populismin suuri riemuvoitto on se, että ihmisten mieleen on hyvin helppoa luoda mielikuvia siitä, kuinka juuri jonkun tietyn puolueen toiminta pelastaa maan talouden. Mutta mitä tuo sitten tarkoittaa oikeasti? Maan talouden pelastaminen ymmärretään yleisesti sellaisena asiana, että se tuo rahaa suoraan ihmisten taskuun.
Kun valtio eroaa EU:sta, niin silloin tietenkin moni kuvittelee että valtion pitää silloin kehittää puolustustaan. Tai oikeastaan tuo puolustuksen kehittäminen ymmärretään suoraan uusina työpaikkoina sellaisissa laitoksissa kuten puolustusvoimat, rajavartiosto sekä poliisi, joiden palvelukseen moni ilmeisesti haaveilee pääsevänsä. Virkapuku sekä ase ovat asioita, jotka tuovat henkilölle auktoriteettia kadulle, ja sen takia saattaa joku haluta saada nuo auktoriteetit hakeutumalla valtion palvelukseen sen sotilaallisiin tai puolisotilaallisiin laitoksiin. Mutta samalla voidaan kysyä että mistä rahat tuohon sotilas- tai poliisihenkilöstön palkkaamiseen saadaan?
Voidaanko nuo kohonneet palkkakustannukset kattaa esimerkiksi sakko tuloilla, vai tarvitaanko silloin ehkä myös veron korotus. Kun lähdetään hakemaan suosiota populismin avulla, niin populistit tietenkin lupaavat paljon, mutta sitten kun heidän lupauksiaan tarkastellaan lähemmin, niin silloin usein huomataan se, että noiden puheiden hintaa ei juurikaan mainita.
Eli sitä mitä muuta tuo asia sitten tuo kuin vain työpaikan sotilaallisen maanpuolustuksen parissa? Tällä tarkoitan sitä, että ei kai aivan kaikkia nyt edes armeijaan päästetä, ja jostain pitää sitten nuo varat tuohonkin toimintaan hakea. Valtion varallisuus on rajallista, eli koskaan ei ole liikaa rahaa, vaan valtion rahalle on varmasti monia muitakin ottajia kuin puolustusvoimat.
Ja on olemassa ihmisiä joiden mielestä ei ole ollenkaan noloa istua ulkosalla juomassa olutta ja nauttimassa päivästä jos vain valtio maksaa nuo tarjoilut, eikä töihin tarvitse mennä. Eli kaikkien mielestä sossussa käyminen ei ole mitenkään noloa tai edes leimaavaa, ja jos rahaa kerran ilmaiseksi jaetaan, niin miksi sitä ei lähdettäisi hakemaan? Tyhmä ei ole se joka ottaa vaan se joka antaa, mikäli puhutaan ilmaisesta rahan jaosta.
Mutta tietenkin on asioita, kuten ilmastonmuutos jotka ovat jääneet koronan jalkoihin. Eli hiilidioksidipäästöille pitäisi tehdä jotain, jos emme halua ekokatastrofia. Se kuitenkin tarkoittaisi sitä että meidän pitäisi luopua jostain, mitä olemme pitäneet pyhänä asiana, ja se pyhä asia on henkilöauto sekä turhat työmatkat. Samoin meidän pitäisi hankkia sellaiset kattovalot, että ne sammuvat kun astumme ulos huoneesta.
Sekä tietenkin hoitaa itsellemme talot, joissa on samanlainen eristys kuin termospullossa. Jos elementtien sisällä olisi tyhjiö, niin talon lämpöhukka olisi pieni, ja samalla tavoin ulkoa tuleva säteily ei tuolloin lämmitä huoneita, koska tuolloin seinä toimii kuten termospullo.
Se mitä tässä sitten olemme unohtaneet poliittisten päätösten kohdalla on se, että vaikka jotkut tietenkin huomaavat, että nämä asiat on kohdistettu tiettyjä puolueita vastaan, niin kuitenkin on paljon ihmisiä joiden mielestä on aivan sama kuinka paljon valtameren pinta nousee tai kuinka paljon ilma lämpiää, koska he voivat lähteä Alpeille laskettelemaan. Joten “antaa mennä vain, kyllä se seuraava sukupolvi nämä virheet korjaa”, on ikävä asenne, jota ei kukaan itsellään myönnä olevan.
Tuon takia olisi ainakin joidenkin henkilöiden mielestä oikein mukavaa, jos Trump ja muutamat muut henkilöt kohoavat uudelleen vallan kahvaan, niin he voivat sitten lakkauttaa muitakin ilmastosopimuksia sekä tietenkin aloittaa öljynporauksen suojelualueilla. Kuitenkin noiden asioiden julkinen esittäminen on hyvin vaarallista, koska se tarkoittaisi sitä, että ihmiset näkevät että joku ajattelee vain itseään.
Eli on tietenkin hyvä oman itsen maineen kannalta lähteä myötäilemään ilmastonmuutoksen vastustajia. Ja samalla salaa toivoa että joku muu lähtisi romuttamaan ilmastonmuutoksen hidastamiseen tähtääviä sopimuksia. Ja jos sitten iso paha USA ei tee mitään muutoksia pakokaasu- yms. rajoihin, niin miksi niitä kukaan muukaan tekisi? Ja sitä kautta voidaan lähteä ostamaan uusia mersuja kaupasta, kun sitä halpaa öljyä lähdetään tuomaan auton tankkiin suojelualueille poratuista öljylähteistä.
https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2020/12/26/populismin-hinta-lankeaa-maksuun-aina-silloin-kun-sita-vahiten-odotetaan/
Kommentit
Lähetä kommentti