Pallosalama
Pallosalamalle ei ole vielä löytynyt tieteellistä sekä kaikkia tyydyttävää selitystä. Eräiden teorioiden mukaan pallosalama on niin kutsuttu "valkoinen aukko", eli Einstein-Rosen sillan tai madonreiän toinen pää. Tuolloin pallosalama voisi olla esimerkiksi projektio jostain kaukaisesta aurinkokunnasta. Tai sitten se on energiaa, joka tulee esimerkiksi jopa neljännestä ulottuvuudesta.
On myös esitetty on se, että pallosalama saattaisi olla jonkinlainen voimakkaan magneettikentän aiheuttama hallusinaatio, mutta se mikä tuon magneettikentän aiheuttaisi on mysteeri. Plasmapallojen ero pallosalamaan nähden on se, että plasmapallo reagoi magneettikenttään, ja se myös jättää jäljen tullessaan ikkunan läpi huoneeseen, eli tuolloin ikkunaan saattaa sulaa reikä.
Plasmapallo muistuttaa yleensä hitsauksessa käytettävää valokaarta. Pallosalama sitä tulee ikään kuin tyhjästä, ja se on ilmeisesti ikään kuin samea, joten sitä on kuulemma helppo luulla joksikin tennispalloksi tai vastaavaksi. Se että pallosalama ei reagoi sähkökenttään tekee siitä kiehtovan.
On esitetty että pallosalama syntyy kun kaksi hyvin voimakasta sähkövarausta yhdistyy, ja todisteeksi on esitetty sitä, että pallosalamat ikään kuin aineellistuvat huoneessa sähköpistokkeiden lähelle. Eli kun sähköjohtoon osuu salama, niin se ponkaisee erittäin voimakkaan sähkövirran tuohon johtimeen.
Ja jos tuo sähkövirta kohtaa vastakkais-merkkisen sähkökentän, niin tuo valokaari saisi aikaan tuon pallosalamana tunnetun ilmiön. Samoin se että pallosalama ilmeisesti syntyy myös nurkkien lähellä saattaa johtua siitä, että nurkkien muoto fokusoi sähkövirran tiettyyn kohtaan, mikä aiheuttaa sitten pallosalaman.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f201f721-2cc0-4500-b213-d4d7ef9797dc
Kuva: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pallosalama
Kommentit
Lähetä kommentti