Koulukiusaaminen sekä eristäminen ovat asioita, jotka aiheuttavat mielenterveyden ongelmia
Jengeissä kulkee paljon ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi jonkun alueen saa varata täysin omaan käyttöön. Esimerkiksi Helsingin Rautatieasema on mielestäni veronmaksajien rahoilla kustannettu paikka, missä saa jokainen ihminen oleskella. Mutta sitten joku aina käsittää että tuo asema on jotenkin heidän omaisuuttaan sekä että tuo ilmeisesti väkivallalla tapahtuva valtaaminen oikeuttaa jotenkin perimään maksuja tuolla paikalla oleskelevilta.
Tietenkin on hyvin ikävää se, että tuo aseman ympäristö on joskus aina täynnä sellaista ulkoilmassa viihtyvää kansaa, jonka porukkaan ei kannata lähteä edes yrittämään. Ja noiden ihmisten mielestä sitten on mukavaa huudella kaikille, jotka ovat erilaisia kuin he itse ovat. Ainakin joskus aseman penkit ovat ikään kuin varattu ihmisille, joilla on jonkinasteisia päihdeongelmia. Mutta mikä sitten on nuo ihmiset ajanut tuohon tilaan? Ja onko sitten vasta ulkomaalaisten ilmaantuminen näihin ryhmiin aiheuttanut sen, että näitä jengejä on alettu käsitellä hiukan enemmän julkisuudessa? "On steissillä ennenkin turpiin saatu” on asia mistä ehkä kannattaisi hiukan keskustella.
Sanotaan että ulkomaalaistaustaisilla on enemmän mielenterveyden ongelmia kuin valtaväestöön kuuluvilla, ja syytä tähän voidaan varmasti etsiä kasvuympäristöstä. Eristäminen sekä esimerkiksi koulukiusaaminen olivat ennen varmaan yleisempiä, kuin nykyään, koska silloin ei asioista keskusteltu aivan niin julkisesti kuin nykyään. Se että ihminen ei ole samanlainen kuin muut “oikeuttaa” joidenkin mielestä eristämään tämän kaikista muista.
Vasta ulkomaalaiset ovat nostaneet tämän asian hyvin ikävällä tavalla julkisuuteen, ja ennen ei varmaan ollut mitenkään helpompaa, koska silloin asiaa ei aina käsitelty mitenkään julkisesti. Kiusaamista pidettiin jostain syystä jotenkin kiusallisena asiana, mutta mieleen tulee joskus, että pitääkö kiusaamista käsitellä niin, että varsinkin kiusaajalle tulee hyvä olo? Se mikä ajaa ihmiset jengeihin on luontainen tarve hakeutua itsensä kaltaisten yksilöiden seuraan. Eli jos yksi joukosta on kiusaaja, niin silloin myös suurella todennäköisyydellä muut ovat samaa maata.
Sosiaalisen median myötä myös tällaiset hyvin ikävät asiat ovat tulleet ihmisten tietoon, eikä se tee kiusaamisesta kovin mukavaa asiaa. Ulkomaalaiset eivät muuten ole mikään sellainen yhtenäinen ryhmä, vaan hekin ovat yksilöitä. Mutta se että esimerkiksi joidenkin perheissä vain isoveli saa käydä ulkona ei ole asia, mistä kauheasti keskustellaan. Se että nuoremmat sisarukset käyvät ulkona saattaa aiheuttaa noissa piireissä erittäin kovia keskusteluja sekä myös niin sanottuja kunniamurhia.
Myös ulkomaalaisten perheissä kiusataan sekä käytetään päihteitä, ja niissä saattaa yhteisön johtajalla olla sellainen valta, että hän voi käskeä esimerkiksi isoveljeä lyömään nuorempia sisaruksiaan, jotta nämä oppisivat kunnioittamaan vanhempaa miestä. Tuo tapa ei muuten rajoitu vain niihin, jotka ovat vähemmistöihin kuuluvia, vaan myös valtaväestön edustajilla on outo näkemys siitä, miten kunnioitusta haetaan. Eli jos ei jengissä osoiteta kunnioitusta, niin silloin otetaan tuohon “tyhmyriin” sellainen “reilu asenne”, että hänet tönäistään maahan, ja sitten viisi kaveria potkii tuon uhrin suoraan sairaalaan tai ruumishuoneelle.
Eli jos “olet vasikka niin kuolet” on joidenkin ihmisten mielestä se oikea asenne. Tietenkin myös esimerkiksi suojelurahaa on noissa timantin kovissa jengeissä tapana käydä keräämässä. Jos uhri puolustautuu tai ei maksa vaadittua suojelurahaa, niin silloin hän on “tyhmä”. Jengin pomo tietenkin on sellainen alfauros, joka yhdessä alfanaaraan kanssa johtaa ryhmää. Ihmisillä on sisäänrakennettu tarve miellyttää johtajaa. Joten sen takia jengin pomoa totellaan, mutta kuitenkin se miten jengin pomo on saanut asemansa on joskus jäänyt pimentoon.
Eli onko esimerkiksi nuorisojengin johtaja sitten nostettu aikuisten toimesta pomoksi on kysymys, mihin varmaan moni haluaa vastauksen. Sekä tietenkin miten muut saadaan pitämään suunsa kiinni on asia, mistä ehkä myös viranomaiset haluaisivat tietoa. Voisiko kyseessä olla esimerkiksi huumekauppiaiden juoksupoika, joka pillereillä on asemansa ostanu, vai miksi häntä niin totellaan? Ovatko muut sitten kuin koiria, joille annetaan makupaloja, kun he ovat tehneet sen mitä jengin pomo heiltä vaatii? Kun tehtävä on suoritettu, niin alainen saa mukavan pikku amfetamiini tabletin palkkioksi.
Mikäli joku sitten uskaltaa esimerkiksi aloittaa seurustelun ennen tuota alfa-pariskuntaa, niin silloin siitä seuraa ankarat rangaistukset. Mutta vaikka tämä susilta peritty käytös tietenkin on sellainen, mikä on lajin säilymisen kannalta tärkeä asia, niin kaikkea ei ehkä kuitenkaan kannata tuolle alfa-pariskunnalle kertoa. Joissakin jengeissä on kuulemma tapana, että jos joku on käyttäytynyt jengin pomoa kohtaan “epäkunnioittavasti”, niin silloin pitää tuota huonosti käyttäytyvää henkilöä lyödä niin, että hänestä näkyy hakkaamisen jäljet.
Siihen että ihmistä kiusataan riittää se, että hän on jotenkin erilainen, eli ennen kiusattiin “siirtoväkeä” eli karjalaisia, sitten kiusattiin “landeja” tämän jälkeen kiusattiin “hurreja”, sekä romaneja ja lopulta sitten kiusattiin ulkomaalaisia. Se miten kiusaamista ennen käsiteltiin ei voisi varmaan nykyään kukaan edes ajatella tekevänsä. Tuolloin sanottiin suoraan että kiusattu vain sattui olemaan liian herkkä, ja sitten tehtiin selväksi että kaikille olisi parempi, että kiusattu nyt vain lähtisi pois, niin sillä asiat hoidetaan. Sitten seuraavaksi kiusataan homoseksuaaleja, ja niitä jotka eivät muuten vain miellytä.
Silloin oli tapana se, että kaikki oli hyvin, jos asiasta ei puhuttu. Ja miksi asioista pitäisi puhua, kun omaa raakaa voimaa uhkuvan nuoren takana on puoli koulua, ja jos ei sitten ollut tuossa toiminnassa mukana, niin silloin tuo henkilö myös jätettiin pois “porukasta”, eli hän teki silloin valinnan, että olisiko hän sitten mieluummin noiden kiusaajien kanssa, joiden porukassa on “säpinää” vai sitten jonkun epäsosiaalisen rillipään kaveri? Tuolloin saattoi käydä niin, että kiusaajat ikään kuin ripoteltiin eri luokille, jotta muuta ryhmää voidaan pitää silmällä, tai ehkä tämä on niin sanottua vainoharhaa, mikä johtui siitä että henkilö saattoi pelätä kouluun menoa. Mielenterveyden ongelmat ovat asioita, joiden kautta sitten voitiin ongelmia peitellä.
Eli kun henkilö todettiin kiusaamisen jälkeen hulluksi, ja sitä tunnetta saatettiin kuulemma vielä saatettiin lisätä sujuttamalla pari pilleriä tuon uhrin juomiin, jotta hänet saadaan voimaan pahoin. En tiedä kuinka paljon tästä tarinasta on totta, mutta sen tiedän, että eräissä tapauksissa on joku ravintolassa kehunut tehneensä tuollaista tai että joku kaveripiirissä on noiden pillereiden kanssa leikkinyt. Ehkä tuollaisten juttujen tarkoitus on ollut vain hankkia mainetta ja kunniaa, kukapa sen tietää.
Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_p%C3%A4%C3%A4rautatieasema
https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2020/11/26/koulukiusaaminen-seka-eristaminen-ovat-asioita-jotka-aiheuttavat-mielenterveyden-ongelmia/
Kommentit
Lähetä kommentti