Siirry pääsisältöön

Niin oliko se Oamuamua sittenkin alienien aurinkopurje vai pelkkä komeetta, joka on tullut kaukaa?



Niin oliko se Oamuamua sittenkin alienien aurinkopurje vai pelkkä komeetta, joka on tullut kaukaa?

Oamuamua (1) on meillä kaikilla hyvässä muistissa, eli niille jotka eivät tätä tapausta muista, niin muutama vuosi sitten aurinkokuntaan saapui asteroidi jostain kaukaa, mikä sai tiedemaailman villiintymään. Se että tuo asteroidi on vain 40 miljoonan vuoden ikäinen ei tarkoita että se ei olisi voinut kulkea useiden aurinkokuntien läpi, koska mittaustulokset on saatu ilmeisesti vain sen pinnasta. 

Eli tuolloin voidaan ajatella että Oamuamua menettää kuortaan, kun se saapuu johonkin aurinkokuntaan, ja sitten kun tuo kappale lähtee taas ulos aurinkokunnasta, niin silloin sen pinnalle taas alkaa kasaantua pölyä sekä kaasua, mikä tarkoittaa sitä, että Oamuamuan ydin voi olla hyvin paljon sen kuorta vanhempi. No jos sitten ajatellaan sitä mahdollisuutta että Oamuamuan pinnalle olisi muodostunut tähtienvälisessä avaruudessa esimerkiksi vetyjäätä, niin tietenkin tuo vetyjää voi toimia samalla tavoin kuin ohjausraketti toimii, kun se kaasuuntuu kappaleen ohittaessa jonkun tähden. 

Ja juuri tuo efekti saa aikaan sen, että Oamuamuan reittiä on ehkä melko vaikea laskea, koska vaikka vetyjää kaasuuntuu vain 14 kelvinin lämpötilassa, niin hyvin kaukana tähtienvälisessä avaruudessa tuota jäätä voi muodostua tuon kappaleen pinnalle, ja kun se ohittaa jonkun tähden, niin kaasuuntuva jää saa sen muuttamaan suuntaansa. Eli jos sen pinnalle on muodostunut vetyjäätä, niin silloin sen alkupisteen laskeminen on vaikeaa tai mahdotonta. 

Toki se että Maapallo kulkee tällä hetkellä muinaisen supernovan aiheuttaman radiakatiivisen pilven läpi panee miettimään, että onko Oamuamua peräisin tuosta supernovasta, mutta kuten aritkkeleista voidaan päätellä, niin Maapallo on kulkenut tuon supernovan jäänteen läpi viimeiset 33 000 vuotta, joten en tiedä että onko tämä nyt sitten sellainen asia, että Oamuamua olisi peräisin tuosta supernovasta (2). 

SETI-luotain toimisi näin, eli tämä osa tekstistä käsittelee hypoteettista SETI-alusta. 

Se että Oamuamua olisi humanoidien SETI-luotain on todella erikoinen mutta samalla mielenkiintoinen väite. Eli jos Oamuamua olisi jokin SETI-luotain, niin se olisi varmasti rakennettu niin, että luotaimen pinta olisi peitetty jäällä, mikä tekee sen havaitsemisen vaikeaksi. Kun luotain kohtaa aurinkokunnan, jolla epäillään olevan älyllistä elämää, niin se kääntäisi kaikki aktiiviset lähettimet pois, jotta kyseinen luotain voisi tarkkailla näitä signaaleja, joita vieras sivilisaatio lähettää, ja kun se on päässyt tarpeeksi kauas, niin sitten luotain lähettäisi tiedot “kotiin” laserin avulla. 

Saattaisi olla niin, että kyseinen hypoteettinen luotain olisi ehkä tehty kylmätekniikkaa käyttäen, eli sen tietokone olisi valmistettu jääpalasta, joka sulaisi jo se joutuisi kosketukseen liian lämpimän ilman kanssa. Eli sen massamuisti saattaisi olla esimerkiksi Bose-Einstein kondensaatiota muodostunut säiliö, ja kaikki muut osat siitä olisi tehty sellaisesta jäästä, että ne sulaisivat välittömästi, jos kyseinen alus iskeytyy liian kuumalle planeetalle. 

Lähteet: 

(1)https://tekniikanmaailma.fi/alieneiden-aurinkopurje-sikari-vai-sittenkin-vain-vetyjaavuori-vaittely-salaperaisesta-oumuamua-kappaleesta-otti-taas-uusia-kierroksia/

(2)https://tekniikanmaailma.fi/maapallo-on-kulkenut-33-000-vuoden-ajan-supernovan-synnyttaman-radioaktiivisen-polypilven-lapi-vaittaa-tutkimus/


Kuva: https://tekniikanmaailma.fi/alieneiden-aurinkopurje-sikari-vai-sittenkin-vain-vetyjaavuori-vaittely-salaperaisesta-oumuamua-kappaleesta-otti-taas-uusia-kierroksia/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...