Siirry pääsisältöön

Polarisoidun sekä valikoidun tiedon mukaan…

 


Polarisoidun sekä valikoidun tiedon mukaan…

Venäjän presidentti Vladimir Putin on taas ansiokkaasti toistanut Neuvostoliiton aikaista mantraa, minkä mukaan Neuvostoliitto yksin voitti Toisen Maailmansodan. No tämä asia alkaa olla aika vanha juttu, eikä Putinia voi yksin syyttää siitä, että hän näkee Neuvostoliiton yksin voittaneen Toisen Maailmansodan. Eli hän ei tätä näkemystä ole keksinyt, vaan sitä toistettiin kuin mantraa Toisen Maailmansodan jälkeisessä Neuvostoliitossa. 

Se onko tuon mantran alkuperäinen muoto sitten oikeasti se, että Neuvostoliitto yksin voitti tuon sodan on sitten jäänyt historian hämärään. Kuitenkin sanotaan, että Neuvostoliiton roolia ainakin hiukan ylikorostetaan ainakin neuvostoliittolaisessa historian kirjoituksessa. Kuitenkin voidaan sanoa, että jos Hitler ei olisi aikoinaan hyökännyt Neuvostoliittoon, eikä esimerkiksi Pearl Harboria eli Japanin ilman varoitusta tekemää hyökkäystä USA n laivastotukikohtaan Havaijilla olisi tapahtunut, niin Toinen Maailmansota olisi varmasti pitkittynyt. 

Kun ajatellaan sitten Neuvostoliiton roolia tuossa sodassa, niin sota idässä oli hyvin barbaarinen, ja tietenkin saksalaisten suorittamat siviilien joukkosurmat saivat aikaan sen, että Puna-armeija taisteli todella innokkaasti ainakin saksalaisia vastaan, ja koska kyseessä oli ideologinen vihollinen, niin se tietenkin tehosti Neuvostoliittolaisten halua taistella loppuun saakka antamatta periksi. Mutta asialla on toinen puoli. 

Toisen Maailmansodan jälkeen kirjoitetussa historiassa unohdettiin sellaisia asioita, kuin Stalinin puhdistus, sekä esimerkiksi NKVDn rooli joukkomurhissa kuten Katynin tapauksessa, eikä ilmeisesti ainakaan kovin tarkasti olla muistettu, että samana päivänä kun Hitler hyökkäsi Puolaan, niin Neuvostoliitto hyökkäsi myös samaan maahan, ja siitä sai alkunsa esimerkiksi Toinen Maailmansota, mutta samalla myös puolalaisten upseerien joukkomurha, mikä johtui siitä, että NKVD halusi tuhota ideologisen vihollisen. 

Eli tuolla toiminnalla oli sama tarkoitus kuin SS-joukkojen suorittamalla likvidoinnilla. Tuhota vihollisen kulttuuriperintö ja korvata se omalla versiolla tapahtuneesta. Syy miksi NKVDn rooli on historian kirjoituksessa niin pieni, johtuu siitä, että Neuvostoliitto oli voittajien puolella. Siksi historiassa mainitaan esimerkiksi Einsatzgruppen sekä saksalaisten keskitysleirien vartijoiden tekemät rikokset, mutta samalla  unohdetaan se, että myös NKVD ylläpiti samanlaisia osastoja sekä keskitysleirejä kuin saksalaiset.  Kun sitten tuota historiankirjoitusta lähdetään purkamaan, niin huomataan, että siihen on otettu vain se osa, mikä tukee Neuvostoliiton johdolle mieleistä kuvaa noista tapahtumista. 

Tuolloin esimerkiksi kommunistien osuutta Itä-Euroopan vapauttamisessa natsien vallasta on korostettu, eikä esimerkiksi AK:n eli Puolan kotiarmeijan roolia partisaani sodassa ole kovin paljon käsitelty. Eli virallinen partisaani oli kommunisti, ja mitään muuta totuutta ei ollut. Toki esimerkiksi Jugoslaviassa myös SOE eli Britannian tiedustelu tuki kommunisteja, koska he olivat luotettavampia kuin muut toimijat. Jos kommunisti jäi kiinni, niin se merkitsi lähetettä keskitysleirille sekä varmaa kuolemaa kiduttajien käsissä. 

Jos sitten lähdetään taas tarkastelemaan juutalaisten osuutta vastarinnassa, niin silloin tullaan sellaiseen tilanteeseen, että myös liittoutuneiden puolella taisteli  järjestöjä, jotka olivat fasistisia. Kun ajatellaan esimerkiksi kylien tuhoamista, niin SS-joukot sekä erityisesti “RONA”-prikaati sekä sen surullisen kuuluisa päällikkö Bronislav Kaminski (1)ovat saattaneet tuhota kyliä esiintyen kommunistisina partisaaneina, mutta tuolloin tarkoitus on saattanut olla myös todistajien vaientaminen, mutta toki Totenkopfverbänd -ryhmät ovat saattaneet myös yrittää nostaa väestön “taistelutahtoa” ja herättää vihaa kommunisteja kohtaan suorittamalla joukkomurhia, missä käytetään Puna-armeijan aseita. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että kylien tuhoaminen ei ollut vierasta myöskään NKVD:lle, ja kaikkien itäblokin partisaanien piti olla NKVD:n hyväksymiä. 

Samoin myös saksalaisten kanssa työskenteli joukko niin sanottuja antisemiitti-partisaaneja, ja noiden järjestöjen toimesta suoritettiin myös joukkomurhia, jotka kohdistettiin siviileihin. Ja Jugoslaviassa lähes kaikki osapuolet kostivat toisten tekoja siviileille. Eli Ćetnikit (2) eivät olleet yksin toimiensa kanssa, vaikka Tito heitä mielellään syytti näistä toimista, vaikka pääasialliseksi syylliseksi määriteltiin äärioikeistolainen Ustaša-järjestö(3), mikä myös on hyvä esimerkki saksalaisten kanssa työskennelleestä partisaanijärjestöstä. 

Ja se että tässä kirjoitan Jugoslaviasta johtuu siitä, että Jugoslaviassa noudatettiin samaa toimintamallia kuin Neuvostoliiton rintamalla.  Eli joukkomurhien suorittaminen ollut mitenkään tuntematonta myöskään kommunisteille. Se mikä on varmasti jäänyt selvittämättä on se, että kuinka moni partisaani vaihtoi puolta, kun sotaonni kääntyi saksalaisia vastaan Stalingradin taistelussa. 









Kuva: Pinterest

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...