Siirry pääsisältöön

Miksi kaikkein heikoimmat jäävät vaille lomia?

Miksi kaikkein heikoimmat jäävät vaille lomia?

Yksi asia on selvä, ihminen ei loputtomasti voi olla ilman vapaata tai lomaa. Eli lopulta jokaiselta meistä loppuu jaksaminen. Se että ihminen saa pientä palkkaa työstään ei varmasti kannusta pitämään kesälomaa, koska se saattaa viedä huomattavan osan tuloista, ja jos ihminen tekee pienellä palkalla työtä, niin silloin saattaa olla pakko tehdä työtä läpi vuoden. Samoin epätyypillinen työsuhde saattaa aiheuttaa sen, että henkilö tekee työtä koko kesän, ja sitten loma pidetään joskus muuna aikana. 

Ja ongelma tässä asiassa on se, että esimerkiksi noita pienipalkkaisia töitä ei ole kuin kesäksi, tai sitten työpaikat on niin kilpailtu, että niissä pitää taipua kaikkeen, mitä esimies sanoo. Tai jos ei työpaikan ehdotus kelpaa, niin silloin edessä on lähtö työttömyyskassaan. Samoin jos työnjohtajan ehdotukset työajoista eivät kelpaa, niin silloin tietenkin saattaa työnjohtaja muistuttaa siitä, että esimerkiksi siivoojan paikkaa on hakenut kaiken aikaa jopa satoja hakijoita. 

Se mikä sitten kasaa näitä ongelmia on se, että noissa pienipalkkaisissa töissä oleva henkilö ei ehkä edes tiedä oikeuksiaan. Vaikka ihmiselle kuuluu periaatteessa vuosiloma, niin siitä asiasta voidaan tietenkin keskustella siltä kannalta, että esimerkiksi ketjuttamalla määräaikaisia sijaisuuksia voidaan vuosilomalakia kiertää. Tai sitten työntekijä voidaan toki päästää lomalle omasta työpaikasta, mutta hän saattaa joutua ottamaan kesätöitä jostain yhtiöstä, jotta voisi maksaa laskunsa sekä vuokransa. 

Tietenkin henkilö saattaa jopa pitää kesä- tai vuosiloman. Mutta tuo loma saattaa ajoittua varhaiseen kevääseen tai ehkä lokakuulle, jolloin ei niin kauheaa sesonkia ole. Se mikä tietenkin saattaa aiheuttaa sen, että henkilö ei kykene koskaan pitämään lomaa esimerkiksi Heinäkuussa, saattaa johtua siitä, että hän on sellaisella alalla, missä suuria projekteja tehdään nimenomaan kesällä. 

Tuollainen ala on esimerkiksi ICT-ala, jossa servereiden vaihtoja suoritetaan silloin, kun ihmisiä on mahdollisimman vähän töissä. Samoin remonttimiehet sekä muut epätyypillisissä työsuhteissa olevat henkilöt saattavat tehdä paljon töitä nimenomaan heinäkuussa, jolloin maassamme pidetään perinteisesti kesälomia. Tuolloin remontista johtuva haitta on mahdollisimman pieni. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...