Mikä UFOssa kiehtoo ja pelottaa?
UFO tai tunnistamaton lentävä esine on asia, mistä tehdään välillä pilaa, mutta todellisuus on hyvin erikoinen(1). UFOt ja abduktiot eli sieppaukset eivät varmasti ole asioita, joista kannattaa lähteä esittämään hyviä vitsejä. Tuo asia mitä kutsutaan nimellä “tunnistamattomat lentävät esineet” pitää sisällään loputtomasti raportteja, sekä myös asioita, joista valtiot haluavat olla hiljaa. Ja yksi asia on melko usein mainittu ainakin joissakin UFO-raporteissa. Se on se, että noin 1% näistä havainnoista koskaan ole selitettävissä, tai niitä ei ole selvitetty niin, että selitys olisi uskottava.
Tietenkin osassa näistä havainnoista voi kyseessä olla esimerkiksi lentolaite, mikä toimii kuin värähtelevä kalvo. Eli sen pinta lähettää paine sykäyksiä, joiden avulla laite voi lentää, tai jos puhutaan oranssia valoa säteilevistä leijuvista kojeista, niin kyseessä voisi olla laite, mikä lentää puhaltamalla ilmaa pienten reikien kautta kohti maata, ja jos reikiä on ympäri runkoa, niin se tekee laitteesta uskomattoman ketterän.
Myös plasmaa voidaan käyttää aluksen leijuttamiseen, niin että se muodostaa ikään kuin sähköisesti varautuneesta kaasusta muodostuvan “patjan”, jonka päällä se leijuu. Tuo ionisoitu kaasu voi myös toimia plasma-stealth kenttänä, joka imee tukan radioaaltoja itseensä. Samoin se että UFOa ei olla havaittu sen jälkeen, kun henkilö on siepattu, ja palautettu ehkä omaan vuoteeseen voidaan ehkä selittää siten, että tuon aluksen ympärillä on hiukkaskiihdytin, joka aiheuttaa aikadilaation sen sisällä, mutta ehkä tämä oli hiukan liian eksoottista.
Samoin oranssi valo voi olla yksinkertaisesti paikannus merkki, mikä tekee noista laitteista helpommin paikallistettavan, jotta niistä lähteneet partiot löytävät helpommin takaisin, mutta kuka tai mikä on sitten noiden laitteiden valmistaja on jäänyt selvittämättä. Se että kukaan ei myönnä omistavansa osaa näistä laitteista tietenkin saa aikaan ajatuksia siitä, että onko esimerkiksi joku astronautti tullut käymään toiselta planeetalta.
Ja jos tuollainen astronautti on tullut vierailulle, ja auttanut ihmiskuntaa, niin miksi hän olisi lähtenyt pois? Miksi hän jätti planeettamme, jos hän niin kamalasti halusi antaa apuaan?. Se että jollain planeetalla syntyy älyllistä elämää vaatii sen, että evoluutio alkaa suosia laatua eli älyä. Maapallolla syy tähän saattaa löytyä dinosaurusten joukkotuhosta, jolloin meteori tuhosi suuren osan maapallon eläimistä ja kasveista.
Tuolloin alkoivat nisäkkäiden aivot kehittyä, koska niiden piti etsiä ruokaa ankarissa oloissa, ja vähäinen ruuan määrä aiheutti sen, että laji ei voinut säilyä hengissä pelkästään tuottamalla suuria määriä jälkeläisiä. Samoin tarve taistella petoja vastaan sai aikaan sen, että ihminen alkoi kehitellä työkaluja sekä aseita puolustaakseen itseään, ja tämä kehitys mikä jatkuu edelleen sai aikaan sen, että meidän lajimme alkoi dominoida maailmaa, ja tämä asia on aiheuttanut myös ikävä kyllä kasvihuoneilmiön sekä monia muita ikäviä asioita.
UFOt sekä kaikki muut asiat kuten “muinaiset astronautit” ovat tietenkin hyvin kiehtovia asioita, ja jos asiaa katsotaan tutkimuksen kannalta, niin ainakaan hyvät vitsit eivät saa aikaan sitä, että noihin laitteisiin liittyvät salaisuudet saadaan selville. Se mitä UFOt voivat ihmiskunnalle antaa on asia mitä ei ehkä kukaan tajua. Ja nykyisen nanotekniikan avulla voidaan rakentaa kaksikerroksinen kuori, jonka osat ovat niin lähellä toisiaan, että Casimir-efekti noiden kuorten välillä olisi mahdollinen, mikä voisi toimia myös niin sanottuna zero-point voimanlaitteena.(2).
YLEn artikkeli aiheesta
Casimirin ilmiö
Casimirin ilmiö englanniksi
Kommentit
Lähetä kommentti