Siirry pääsisältöön

Kukaan israelilainen lentäjä ei ole kieltäytynyt iskuista palestiinalaisia vastaan



Kukaan israelilainen lentäjä ei ole kieltäytynyt iskuista palestiinalaisia vastaan

Journalisti Gideon Levy (1) on tehnyt havainnon, jonka mukaan israelin ilmavoimien lentäjät eivät enää kieltäydy iskuista palestiinalaisten alueelle, ja se kertoo siitä, että esimerkiksi Israelin käyttämät valintaperusteet lentäjien valinnassa ovat muuttuneet niin, että israelin ilmavoimat voi määrätä heitä hyökkäämään myös omana pitämälleen alueelle. Kun keskustellaan siitä, mitä varten israelin hyökkäykset vihollisiaan vastaan tapahtuvat pääasiassa ilmavoimien avulla, niin silloin tietenkin edessä on taas sellainen ajattelutapa, että kohdennetut lentokoneista sekä helikoptereista ammuttujen täsmäaseiden avulla tapahtuvat hyökkäykset säästävät israelin sotilaita psyykkiseltä rasitukselta, mikä tietenkin on mieleen sekä kotiväelle että poliitikoille.

Silloin sotilaat eivät pääse näkemään oikeastaan mitään sen kummempaa, kuin mitä suomalaiset TV:n katsojat näkevät. Tuo sota Gazassa saattaa vaikuttaa erittäin brutaalilta, ja siihen israelin ilmavoimat juuri pyrkii. Vastustajan nujertaminen pelon avulla on tehokas sekä omaa psyykettä säästävä menetelmä, missä kuolema tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Iskua suorittava henkilökunta ei siis missään vaiheessa näe tai keskustele palestiinalaisten kanssa. Israel ottaa kaiken irti uusimmasta ase- sekä tiedustelu tekniikasta. Sotaa käydään kauko-ohjattavien välineiden avulla, eli kyseessä ovat erilaiset lennokit, joissa on laser mikrofoneja sekä kameroita, ja samalla noissa pienois helikoptereissa sekä lentokoneissa on ehkä myös laserosoittimia sekä pieni kaliiperisia aseita, joilla ne voivat sekä ohjata täsmäaseita maaliin surmata vihollisia. Samoin epäillään että joissakin noista lennokeista on myös taistelukärkiä, joiden avulla ne voivat tuhota kohteita myös itse.

Eli tilanne palestiinalaisten alueella on se, että sotilaat seisovat niiden ympärillä, ja sitten kun joku ampuu vaikka raketin, niin seurauksena on kostoisku, jolla pyritään surmaamaan vastustajien aseasiantuntijoita. Kun käytetään ohjuksia kuten Hellfirea, jolla on tietenkin hyvä osumatarkkuus sekä pienikokoinen taistelukärki, niin kuitenkin noiden aseiden räjähteen ympärillä säde, jonka sisällä ihmiset kuolevat  on noin 30 metriä, vaikka kyseessä ei olisi niin sanottu FAE eli termobaarinen räjähde.

Hellfire voidaan asentaa paitsi helikoptereihin, niin myös F-16 sekä muiden israelin monitoimihävittäjien siipien alle. Samoin muita vastaavia aseita on käytössä (2) Nuo aseet ovat tehokas pelote myös panssarivaunuja sekä bunkkereita vastaan hyökätessä. Sota Gazassa on ilmeisesti israelin kannalta etänä käytävää sotaa, missä lennokkien välittämää kuvaa käytetään iskujen valmisteluun, ja tuo sota on konkreettista vain niille, joiden taloon lentää noita Hellfire-ohjuksia.

Kun ajatellaan tilannetta, missä ohjuksia käytetään asuinalueilla olevia kohteita vastaan, niin siinä voi moni asia mennä pieleen. Esimerkiksi ohjus saattaa osua ase- tai ammusvarastoon, mikä saa aikaan suuremman räjähdyksen, kuin mitä on ennakoitu. Samoin jos tiedustelutieto on väärää tai puutteellista, niin silloin seurauksena on aina siviilien kuolemia. Terroristit saattavat oikeasti myös piilottaa aseita asuinrakennukseen, jossa olevat ihmiset eivät edes tiedä, että heidän taloaan käytetään terroristien asevarastona.

Ongelmia tuo lisäksi uuden sukupolven asejärjestelmien toiminta, mikä perustuu tekoälyyn. Siinä lentokoneelle tai helikopterille annetaan esimerkiksi kasvokuvat niistä ihmisistä, joita vastaan on tarkoitus hyökätä. Tuo tieto voidaan varastoida hävittäjien tietokoneiden muistiin vuosien ajaksi. Ja kun kohde havaitaan, niin automaattijärjestelmä avaa tulen kohdetta vastaan. Tuolloin saattaa joku seisoa liian lähellä räjähdyspistettä. Kun ajatellaan uusia israelin käyttämiä asejärjestelmiä, niin en tiedä että onko niitä sitten testattu aivan viimeisen päälle, koska ne ovat tulleet käyttöön vähän liian äkkiä, ja tällaiset järjestelmät sitten vaarallisia. Eli riittääkö niiden kameroiden erottelukyky sekä muu kapasiteetti siihen, että ne selvittävät kunnialla niiden tehtävät?

(1)

https://yle.fi/uutiset/3-11073915
(2)

https://www.youtube.com/watch?v=xrT2KtSzMd0


Kuva:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...