Tässä muuten tuumin erästä runoilijaa nimeltään Ilmari Kianto, ja hänen asennettaan kommunisteihin. Se asenne ei aivan turhan pehmo ollut, joten joskus ajattelen, että mikä mahtoi tuollaiseen toimintaan ajaa? Oliko se tahto surmata kaikki “punikit” oikeastaan siitä peräisin, että hänelle oli jotain pahaa joskus noiden ihmisten taholta tehty? Eli oliko syy vihaan esimerkiksi se, että onko hänen kaltaistensa kulttuuri-ihmisten viha peräisin siitä, mitä he ovat nuorena kokeneet.
Tässä katselin erästä traileria, nimittäin elokuvan “Harjunpää ja pahan pappi”. Tämä traileri toi mieleeni sellaisen ajatuksen, mikä liittyy poliisin suhteeseen rikollisiin, sekä tietenkin Jari Aarnion tapauksen. Se että tapauksen yhteydessä puhuttiin “Pasilan miehestä” sai mielessäni aikaan sen, että ryhdyin ajattelemaan tätä tapausta hiukan eri tavalla kuin ennen. Eli jos ajatellaan “pasilan miestä”, niin maailma on täynnä “pasilan miehiä”. Ihmisiä jotka haluavat kostaa jollekin, ja siksi ryhtyvät pettämään kavereitaan, ja voidaan sanoa, että “pasilan miehiä” on joka puolella.
Tällä tarkoitan että pasilan miehiä on myös kummallakin puolen lakia, ja on olemassa erilaisia jengien entisiä jäseniä tai muita vastaavia henkilöitä, jotka myyvät kavereitaan siksi, että saavat rahaa työstään poliisin “avustajina”, mutta kun ajatellaan erilaisia motiiveja toimia lain tuolla puolen, ja toimittaa tietoja poliisille, niin uskoisin että näiden ihmisten motiivina on sellaisia tekijöitä, joiden takia he kykenevät pettämään vaikka vaarinsa.
Nimittäin viha on loistava motiivi ryhtyä esimerkiksi poliisiksi. Vai oletteko käyneet katsomassa elokuvaa “Donnie Brasco”. Tällaiseen tehtävään ryhtyvän poliisin pitää olla korkeasti motivoitunut, ja jos ajatellaan esimerkiksi sitä, että joku henkilö on sellainen, mitä tässä kuvailen, niin voisin sanoa, että on olemassa tietenkin ihmisiä, joille joku on tehnyt jotain. Silloin kosto voi olla sellainen motiivi, että siinä ihminen ryhtyy tekemään asioita, mitä hän ei olisi muille koskaan muuten tehnyt. Oletteko koskaan kuunnelleet Anssi Kelan kappaletta 1972? Sitä kuunnellessani mietin, miten paljon tuollaiset ihmiset, mitä tässä kappaleessa kuvaillaan ovat oikeastaan menettäneet.
Tiedän että tämä asia ei varmasti ole mitenkään miellyttävää ajateltavaa, mutta aina silloin tällöin käy niin, että ihminen tekee asioita, joita ei koskaan muuten tekisi. Ja aina välillä kokemattoman ihmisen eteen tulee henkilö, johon hän jostain syystä sokeasti luottaa. Vaikka äiti on tuhat kertaa sanonut, että vieraiden kyytiin ei pitäisi mennä, mutta aina välillä katsomme televisiosta tai netistä uutisia, missä joku on kadonnut. Meidän piti muuttaa maailmaa, mutta jostain syystä se sitten jäi tekemättä. Kuitenkin jos ihminen esimerkiksi ottaa puolison vain hakatakseen tätä, niin silloin on järki kadonnut. Tai ainakin kyseessä on hyvin erikoinen sekä samalla inhottava malli toimia.
Jos puhutaan luottamuksesta, niin silloin tällöin käy niin, että henkilö lähtee esimerkiksi kavereiden kanssa kotibileisiin, mutta sitten tulee tehtyä jotain, mikä saa jonkun toisen paremman kaverin pinnan palamaan. Siitä sitten seurauksena voi olla esimerkiksi kymmenen kilometrin kävely kotiin. Miten siinä sitten niin pääsi käymään, on kysymys mihin jokainen tuon jälkeen varmasti haluaa vastauksen.
Mutta sitten aina välillä käy niin, että jonkun veli tai sisar kävelee viimeistä kertaa ovesta ulos, ja sitten vain jäljellä on tyhjyys. Siis miten ihminen, jonka on koko ikänsä tuntenut voi vain kadota. Tai oikeastaan lauseen voisin muotoilla uudelleen. Eli ihminen ei vain koskaan enää ole läsnä kuin puhutaan jostain asiasta. Hän vain alkaa kääntää päätään pois, eikä koskaan enää vaihda toisen kanssa sanaakaan. Katoaminen ei ole mitenkään fyysistä tai sitä ei koskaan kerrota missään.
Ihmisen paikka on kaiken aikaa tiedossa, mutta hän vain ei ole läsnä. Se että toinen on samassa huoneessa mutta ei vastaa tietenkään ei ole sitä, että hän puhuisi mitään. Tai että toinen vain jyrää toisen ilman että kysyy häneltä mitään. Toisen jyrääminen on mukavaa. Siinä saa näyttää omaa valtaansa todella tehokkaasti. Mitä varten pitää toista aina kunnioittaa kun kaiken saa komentamalla. Aina on joku vähän parempi tai nuorempi tai kauniimpi sekä lihaksikkaampi, kuten Eppu Normaali aikoinaan lauloi kappaleessa “Urheiluhullu”.
Ja tuollainen sitten saa aikaan vihaa ihmisten silmissä. Kuka vain saa siis olla auktoriteettina jollekin toiselle siksi, että hän haluaa olla auktoriteetti. Se että ihmistä opetetaan kunnioittamaan toisen mielipidettä tarkoittaa sitä, että ihminen jo lapsena oppii olemaan hiljaa, kun toinen puhuu. Hyvin kasvatettu lapsi ymmärtää sen, että muillakin ihmisillä on oikeus olla jotain mieltä asioista, Ja heilläkin on oikeus tuoda oma mielipiteensä esille. Mutta kuinka käy kun hyvin kasvatettu nuori sitten lähtee kadulle mielessään hyvät neuvot?
Kuunteleeko häntä oikeasti kukaan? Se että ihminen on hyvin kasvatettu tekee hänestä joidenkin ihmisten mielestä naiivin. Hän automaattisesti jostain syystä odottaa että muutkin ovat hyvin kasvatettuja ja hekin kunnioittavat häntä. Mutta mitä tapahtuu kun tuollainen “hienostossa kasvanut poika tai tyttö” saapuu johonkin. Siellä kerrotaan, että mikä on hänen paikkansa yhteiskunnassa.
Sen opetuksen saattaa antaa sellainen henkilö, joka on oikeastaan ollut perhetuttu, joten siinä samalla ihminen oppii sen, että pettäminen on kaiken A ja O. Tällä tarkoitan sitä, että sellainen ihminen joka on itse petetty kykenee toisen pettämään.Ja mikä sitten on tuleva ammatti, kun tuolta upealta reissulta on palattu hammas poikki tai silmä mustana? Eli mistä tulee sellainen Donnie Brasco? Ehkä hän on joku, jonka sisko tai veli on palannut reissultaan maksa tuhoutuneena kun tuli vähän anaboleja käytettyä, tai ehkä hän on joku, jonka kasvoille heitettiin happoa jossain kotibileissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.