maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kuinka vaikea länsimaiden suhde islamiin oikeastaan on?

Kuinka vaikea länsimaiden suhde islamiin oikeastaan on?

1. Muslimit eivät ole tuoneet maahamme väkivaltaa, vaan sitä on kyllä omastakin takaa aivan riittävästi

Me kristityt Suomalaiset olemme aina sitä mieltä, että olemme aina muslimien yläpuolella, ja esimerkiksi raiskaukset ovat pääasiassa muslimien tekemiä, tai niin me haluamme itsellemme uskotella. Kuitenkin olemme varmaan itse ennenkin osanneet juoda viinaa, sekä lähettää lapset lumihankeen, kun meillä sattuu olemaan ryyppy päällä. Samoin jos emäntä on tavattu vieraan miehen kanssa, niin on puukko heilunut, ja sen jälkeen on puhuttu mustasukkaisuus-rikoksesta, mutta näihin asioihin ei juurikaan olla kiinnitetty huomiota. Mutta kun muslimi tekee näitä samoja asioita, niin johan on edessä suuret otsikot.

Meidän länsimaisten mielessä saattaa olla alitajuinen tarve etsiä vikoja muslimeista sekä kaikista erilaisista ihmisistä kuin mitä me itse olemme. Ja ongelma meillä on se, että arbit myyvät valtavan määrän öljyä eurooppaan sekä rikkovat ihmisoikeuksia, joita me pidämme pyhinä asioina. Mutta toisaalta taas meidän kansallista suhdetta islamiin värittävät terrori-iskut, joiden takia mieleemme on iskostunut kuva siitä, että kaikki muslimit ovat terroristeja, jotka vain odottavat tilaisuutta hyökätä meidän kimppuumme.

Se mikä tekee islamista uhkaavan ihmisten silmissä on juuri se, että tuon uskonnon mukaan ainoa oikea tapa kuolla on kuolla marttyyrina vääräuskoisia vastaan taistellessa. Islamin mukaan ihmisen ainoa velvollisuus on palvella Allahia, mutta tuon asian he ovat kopioineet varhaisilta kristityltä. Se että islam asettaa sharian eli islamin lain kaiken muun edelle tekee tuosta uskonnosta sellaisen, että joskus muslimien katsotaan halveksivan paikallista eli maallista lakia, mikä on tietenkin kaiken edellä Euroopassa.

2, Miksi meidän aina pitää luopua kaikesta? 

On eri asia olla aidosti liberaali, sekä huomioida se, että aitojen ihmissuhteiden perusta on se, että osaa kunnioittaa muita, mutta toisaalta jos ihmiseltä puuttuu itsekunnioitus, niin hän ei myöskään muita voi kunnioittaa. Jos puhutaan liberaaleista arvoista, niin tietenkin meillä suomalaisilla on oma kulttuurimme, ja jos esimerkiksi joulujuhlan kaltaiset traditiot kielletään sen nimissä, että haluamme olla liberaaleja, niin silloin olemme itse asiassa rakentamassa kuilua väestöryhmien välille.

Ei ole mitenkään häpeällistä sanoa joskus “ei”, vaikka se saattaa pahoittaa jonkun ihmisen mielen. Eli aina emme voi aina olla kaikille ihmisille mieliksi vaikka kuinka haluaisimme nähdä hymyileviä kasvoja, ja kuulla kiitoksen sanoja.

2.1 Se että Israelissa ei ole öljyä tekee siitä helpomman arvostelun kohteen kuin Saudi-Arabiasta.

Tai ehkä itsellemme olisi parempi, että emme kuulisi sitä, kuinka uskonnollinen poliisi, eli paikallinen Gestapo on hakannut jonkun naapurimme puolikuoliaaksi, kun hän on uskaltanut sanoa jotain paikallista sheikkiä vastaan. Kidutuksesta tietäminen on eri asia kuin tavata sen uhreja, ja aina pitää muistuttaa itseään siitä, kuinka paha valtio Israel on.

Ei ole mukava kuulla, kuinka esimerkiksi Saudi-Arabiassa kohdellaan ihmisiä, jotka eivät ole muistaneet paikallisen sheikin olevan vastuussa ainoastaan allahille, ja esimerkiksi Saudi-Arabialaisen toimittajan murha maan edustustossa on kiusallinen asia länsimaille, jotka haluavat ostaa öljyä tuosta maasta. Se että Israelissa ei ole öljyä tekee helpommaksi arvostella tuota maata kuin esimerkiksi Saudi-Arabiaa, jonka kuninkaan suopeudesta riippuu se, että saammeko mustaa kultaa ostettua tuosta maasta.

3. Jos annamme kaikessa periksi, niin luomme samalla kaunaa sekä kuiluja väestöryhmien välille.

Se tarkoittaa sitä, että äärioikeisto saa varmasti puhtia puheeseensa siitä, että me emme muka voi maahanmuuttajien takia pitää meille tärkeitä traditioita hengissä. Eli myös meillä on oikeus vaatia muita kunnioittamaan maamme tapaa toimia. Toisaalta me voimme myös hiukan miettiä sitä, että haluammeko kuitenkaan tukea poliittista islamia siten, että lähdemme tekemään öljykauppoja jokun arabimaan kanssa, vaikka tiedämme, että tuossa maassa rikotaan ihmisoikeuksia järjestelmällisesti.

Tänään Helsingin Sanomissa kysyttiin, että onko meidän suhteemme islamiin oikeastaan vain fobiaa, vai onko meidän asenteemme tervettä uskontokritiikkiä? Kas tässä vasta hyvä kysymys, eli olemmeko siksi muslimeja vastaan että he ovat jotenkin erilaisia, vai siksi että meillä on aihetta pelätä heitä? Jos ajatellaan sitä, että muslimimaista yksikään ei kai ole aivan täysin sellainen demokratia, mitä länsimaat toivoisivat, niin silloin voidaan sanoa, että tällaiset asiat vaikeuttavat länsimaiden suhteita muslimivaltioihin ja sitä kautta muslimeihin, joista suurin osa ei ole mitenkään vaikuttanut omaan asemaansa.

4. Muslimivaltioiden suhde sananvapauteen sekä demokratiaan vaikeuttaa länsimaiden suhteita myös tavallisiin muslimeihin

Mutta jos esimerkiksi puhutaan siitä, että noissa muslimimaissa saatetaan antaa kuolemantuomio, jos henkilö arvostelee maan johtajaa,  niin toki tuo asia varmasti on hyvin ikävää katsottavaa, varsinkin jos tuo valtio myy suurimman osan länsimaiden tarvitsemasta kaasusta sekä öljystä. Se että ihmisiä piestään kaduilla tai mestataan julkisesti sekä suurin osa maan väestöstä on vailla mitään oikeuksia on jollain tavoin kiusallista kaikille länsimaille.

Länsimaat jotka  saarnaavat kaikkialla demokratian sekä ihmisoikeuksien puolesta ovat hiukan hankalassa tilanteessa tällaisten asioiden kanssa, koska jos emme ole kavereita arabien kanssa, niin samme etsiä öljymme sekä kaasumme jostain muualta, ja on aina yksi joka sitten haluaa tuon myös tapahtuvan. Vladimir Putinille sekä venäläisille sijoittajille sopisi varmaan aivan hyvin, että länsimaat katkaisevat välinsä arabimaailmaan, koska se tuo rahaa venäläisten taskun. Jos emme osta arabien öljyä, niin venäläinen vaihtoehto on tuolloin varteentettava ratkaisu energian tuotannossa. Islam on meille länsimaisille ihmisille jotenkin vieras uskonto, koska me olemme tottuneet kohtelemaan naisia hiukan eri tavalla kuin muslimit, tai niin haluamme uskoa.

Kyllä Suomessa on ennenkin naiset ja lapset ajettu lumihankeen, kun isäntä on perjantaina ottanut vähän miestä väkevämpää, eli raiskaus sekä pahoinpitelyt eivät maassamme mitään uutta tietenkään ole, ja ennen on kutsuttu myös kunniamurhia nimellä “mustasukkaisuus- tai intohimorikos”.  Eli tietenkin myös meidän maassamme on ennenkin tehty näitä veritöitä. Edes pohjolassa ei tasa-arvo toteudu kaikin puolin. Siitä hyvä esimerkki on Hietaniemen ranta, missä naisten mielenosoitus siitä, että hekin haluavat ottaa paidan pois muistuttaa siitä, että mies voi Suomessa kävellä ilman paitaa vaikka keskellä Mannerheimintietä, mutta naisilta vaaditaan paitaa sekä “muuta siveyttä”.

5. On ihmisiä, jotka vihaavat kaikkea erilaista

Kun puhutaan siitä, miksi muslimeja on jotenkin alettu vihata tai heihin suhtautua ikävällä tavalla johtuu siitä, että he ovat erilaisia. Ja on ihmisiä jotka eivät ole koskaan voineet hyväksyä mitään erilaista, eli noille ihmisille on liikaa jo esimerkiksi lappalainen tai romani, joka asuu naapurissa, niin mitä ajattelette siitä, jos tuollaisen henkilön naapuriin muuttaisi muslimi?

Olisiko tuo henkilö mitenkään suvaitsevampi heitä kohtaan, jos oma kotoperäinen vähemmistö on hänelle liikaa, ja se on hyvin ikävä asia. Nimittäin eristäminen sekä halveksiminen luovat muureja, sekä oivan tilaisuuden niille, jotka haluavat kärjistää asioita, sekä yllyttää omaa väkeä Jihadiin eli pyhään sotaan. Kun tuota asiaa tarkemmin katsotaan, niin kuitenkin voidaan sanoa, että pahinta mitä radikaalit sekä terroristit voivat kohdata on se, että heidän oma väkensä hyväksytään ihmisinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Juha Valkola jätti lapun kyläkaupan ilmoitustaululle ennen katoamistaan.

"Juha Valkola nähtiin viimeisen kerran Siikajoen Paavolassa sijaitsevassa kyläkaupassa 24. elokuuta 2020. Kuva: Paulus Markkula / Yle...