Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia
torstai 27. kesäkuuta 2019
Ilmastosta sekä erityisesti lentämisestä, eli miksi lentäminen on niin lähellä ihmisten sydäntä?
Ilmastosta sekä erityisesti lentämisestä, eli miksi lentäminen on niin lähellä ihmisten sydäntä?
Lentomatkustaminen tuntuu olevan lähellä joidenkin ihmisten sydäntä, kun kaikkea älylaitteiden sekä muiden matkustusmuotojen kuten Interrail-matkojen päästöjä verrataan nimenomaan lentomatkustamiseen. Samoin esimerkiksi virkamiesten matkojen hintoja on verrattu niin, että niissä suositaan lentomatkustamista. Joten miksi näin on?
Jos ajatellaan henkilöä, joka käy kerran vuodessa lomalla jossain Kanarialla, niin silloin hänen kohdallaan henkilökohtainen lentomatkustaminen varmasti aiheuttaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin normaali elämä, ja se minua hiukan myös on ihmetyttäny, että miksi esimerkiksi betonin tuotannosta syntyvää hiilidioksidin määrää on tietenkin verrattu lentomatkustamiseen?
Mikäli lentäminen on oikeasti niin kauhean mukavaa, niin varmasti syynä siihen ovat erilaiset turvatarkastukset ja muut mukavuudet, mutta kun ajatellaan esimerkiksi juuri Interrail-matkaa, niin siinä yleensä motiivina on halu nähdä Eurooppaa. Eli tuolloin näkee myös muuta kuin vain sen kohteena olevan kaupungin, ja se on ihan mukava kokemus, muuten paitsi että niskat tulevat kipeäksi.
Mutta joskus mietin sitä, että mitä jos joku ihminen valitsee laivan, junan tai bussin siksi, että hän on vainoharhainen. Tai ehkä joku kokemus tuolla lentokoneessa on saanut henkilön siirtymään muiden liikennevälineiden käyttäjäksi.
Jos mietitään sitä, että mistä syystä esimerkiksi joku hiukan nuhjuisen oloinen nuori saattaa valita laivan tai junan sekä bussin matkantekovälineeksi saattaa joskus johtua siitä, että tietyt ihmiset pelkäävät noita lentokenttien turvatarkastuksia. Jos minulla sattuisi olemaan esimerkiksi riitoja joidenkin lainvalvojien kanssa, niin silloin varmasti en käyttäisi tuota lentokonetta, koska siellä voidaan henkilö ohjata hyvin helposti ylimääräiseen turvatarkastukseen.
Eli mikäli sattuisin käyttämään jotain muuta välinettä matkustamiseen, niin silloin en ehkä saisi kohdata niitä kaikkia mukavia asioita, joita joku ihminen voi minulle järjestää soittamalla poliisiasemalle nimissäni jotain uhkauksia. Mutta ehkä nämä kaksi viimeistä kappaletta ovat sellaista vainoharhaista pohdintaa asiasta, mikä ei ehkä ole niitä suurimpia ongelmia maailmassa.
https://yle.fi/uutiset/3-10832413
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Gazan suhteen oltiin varmaan vähän turhan optimistisia.
Gazan hento rauha on taas uhattuna. Eli tällä kertaa Israelin puolustusministeri kertoo, että hän haluaa kuolleiden panttivankien ruumiit ...

-
"Vakooja-Veikon henkilöllisyyttä selvitettiin muun muassa tiedusteludokumenttien avulla. Kuvakollaasi: Malena Holmström" (YLE) E...
-
"Poraus. Itämerellä on löydetty lisää öljyä. Kuva Pohjanmeren öljynporauslautoista.(Uusi Suomi) "Puola on löytänyt merkittävän ö...
-
Yllä oleva kuva heijastaa avaruusohjelmien suurinta ongelmaa, joka saattaa olla myös niiden suurin pelastus. Siinä esitetään se, kuinka suur...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.