tiistai 31. joulukuuta 2024

Koska luet tämän, niin et vielä ole uutta vuotta viettämässä.



Hyvää uutta vuotta koko Suomelle. Siis se mitä me haluamme ovat hyvät asiat. Se mitä taas haluamme jostain syystä lukea ovat asiat, joissa siintää maailmanloppu meininki.  Mutta siis kohta on aika siirtää vanha vuosi muistojen kammioon, ja ottaa uusi vuosi ja uudet kujeet käyttöön. Siis uusia kojeita varmaan taas kohta saamme käyttöömme, mutta kuitenkin meillä pitää olla myös muuta sisältöä elämään, kuin uusien koneiden tai virtuaalisten laitteiden käyttöä. Ja yksi niistä on tietenkin virtuaalisen ilotulituksen katseleminen oman tietokoneen näytöltä. 

Tai ehkä olen vähän enemmän kuin normaalisti rajoittunut. Ja rajoitteista olemme saaneet lukea koko viime vuoden. Ihmisten mielestä on hienoa kun esimerkiksi työpaikkaa koskevissa lääkärin yms. rajoiteita käsittelevissä todistuksissa kerrotaan suoraan heti ensimmäisellä sivulla että mitä kaikkia rajoitteita ihmisellä oikeastaan voi olla. Jos sitten noiden rajoiteista kertovien listojen jälkeen työhönottajalla on vielä aikaa, niin hän voi sitten vielä jostain CVstä katsoa sen, mitä hyvää hakijassa oikeastaan voisi olla. Mutta tekeekö tuo käsittelijä niin. 

Vai laittaako hän hakemukset sen jälkeen suoraan roskakoriin? Tai ehkä hän asettaa tuon henkilön neljän tunnin työpäivälle, sekä järjestelemään jotain tunkkaista varastoa mielellään yksin. Näin sitten kukaan ei aiheuta tuolle henkilölle mitään suurta pettymystä. Kun hän ei saa koskaan edes vaihtaa sanaakaan muiden kanssa, niin varmaan hän silloin säästyy suurilta pettymyksiltä. 

Kun työnhakija laittaa hakemuksensa jollekin työnvälitys-alan yhtiöön, joita henkilöstöpalvelun nimellä kutsutaan, niin hän joutuu täyttämään esimerkiksi osoitetta ja puhelinnumeroa. Kuitenkaan työnantajan ei tarvise kertoa kuka noita hakemuksia käsittelee. Eli periaatteessa vaikka väkivaltaisen puolison sisko tai veli voivat noita hakemuksia päästä lukemaan. Tai pahimmassa tapauksessa väkivaltainen exä voi saada tuon hakemuksen oman työpaikkansa toimiston pöydältä. 

Kun tässä tekstissä puhutaan "rajoitteisesta henkilöstä", niin se ei tarkoita ketään tiettyä ihmistä. Se tarkoittaa ketä tahansa jolle on määrätty sairaseläke, joka käsittää fyysiset, psyykkiset sekä sosiaaliset työtä koskevat rajoitteet. Noiden rajoitteiden takia henkilö saa sitten eläkettä, joka ei kuulemma suuren suuri ole. Eli kun esimerkiksi lehdistössä puhutaan noista suurenmoisista eläkkeistä, niin ehkä kannattaisi myös mainita se paljon puhuttu eläkkeen määrä. Eli tietenkin se näyttää hyvältä, jos joku on saatu pois työvoimatoimiston kortistosta. Mutta se että eläkkeen määrä ei nyt kovin suuri ole ei varmaan ainakaan eläkkeen saajaa lämmitä. 

Siis me käsittelemme asioita jostain syystä siten, että missään ei käsitellä ihmisen osaamista, muuten kuin siten, että listataan sitä, mitä hän ei osaa tai muuten kykene tekemään. Varmaan on hienoa ajatella että ihminen menee sairaslomalle työvoimatoimistosta, niin hän voisi saada eläkkeen, jonka avulla sitten selviää päivittäisistä asioista. No sitten varmaan unohtuu kaikki se, mitä me muut olemme saaneet kuulla. Ihminen ei siis ole mikään toimeentulotuen käyttäjä, joka käy joka päivä ostamassa maidon sekä hernekeittoa ja viikonloppuisin pizzan jostain kaupasta. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jonka elämään pitäisi kuulua muutakin kuin jokapäiväinen leipä. Siis mitä muuta kuin vuokran ja laskujen maksu sekä jokapäiväinen leipä pitäisi ihmisen elämään kuulua? 

Pitäisi siihen välillä kuulua myös duuri sekä iloiset asiat. Mutta tietenkin se että kaikki tekisivät töitä kotonaan voisi aiheuttaa sen, että joku sattuisi vaikka kohtaamaan rappukäytävässä tuollaisen rajoitteita täynnä olevan ihmisen, ja ehkä tuo kohtaaja ei aivan heti huomaa sitä, miten rajoitteita täynnä tuo vastaan tuleva henkilö sattuu olemaan. Jos tuo kohtaaja sitten kehtaa käydä tuollaisen ongelmia täynnä olevan ihmisen kotona vaikka päiväkahvilla, niin edessä on katastrofi. Kuinka niin selvä ongelma ja rajoite jäävät huomaamatta korkeasti koulutetulta etätyöläiseltä, joka on kuitenkin työelämässä. No ehkä negatiivisia asioita sekä toisten rajoitteita korostava yhteiskuntamme antaa sen yhden kerran anteeksi, jos joku puku-setä nyt sattuu eksymään jonkun työelämän ulkopuolelle ajautuneen daamin kanssa sänkyyn. 

Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten paljon rajoitteita ihmisillä on, niin silloin minä itse joskus mietin, että miten paljon rajoitteita on sen toisen ihmisen päässä? Jos töihin otetaan ihminen, joka saa reilun mahdollisuuden eikä onnistu, niin se on asia joka sattuu silloin tällöin myös niille, joille ei ole listattu rajoitteita. Mutta pitääkö työnantajien tietää toisen rajoitteista etukäteen, jotta he voivat päätellä että kelpaako hän töihin? Monissa tapauksissa puhutaan suoraan, että tuolle rajoitteiselle ihmiselle ei haluta aiheuttaa pettymyksiä. 

Mutta jostain syystä nuo valtavan suuret eläkkeet aiheuttavat sen, että nuo "perustoimeentulon" varassa elävät ihmiset eivät sitten enää kelpaa kenenkään seuraan. He vain jäävät yksin kotiinsa, istuvat aina aikuisinakin vanhempiensa vieressä, lihovat sekä kuulevat kaiken maailman kohteliaisuuksia. Eli se että 30 vuotiaan henkilön kutsut liitetään hänen vanhempiensa kutsuihin ja hänen kanssaan ei edes haluta vaihtaa mielipiteitä ei siis ole pettymys. Se että jos vanhemmat eivät saavu johonkin juhlaan niin tällä rajoitteisellakaan ei ole mitään asiaa niihin juhliin. 

Pieni ylipaino ei myöskään haittaa. Siis varmaan tuo pieni ylipaino ei ketään haittaa, jos henkilöllä ei itsellään sitä satu olemaan. Eikä se että vatsaportti ei sulkeudu kunnolla myöskään haittaa naapureita. Jos it sattuisin heräämään keuhkot täynnä vatsan sisällystä, niin silloin varmaan kokisin asiat hiukan toisin. 

Samoin kun rajoitteinen menee johonkin työkokeiluun tai muuhun vastaavaan paikkaan, niin silloin rajoitteinen saa heti kuulla olevansa merkitty mies tai nainen. Hän saattaa istua yksin kahvihuoneessa koko harjoittelujakson ajan. Tai sitten hänen tehtävänsä on tiskien kerääminen ja tiskaaminen. 

Mutta nyt on vanhan vuoden viimeinen päivä. Päivän viimeinen molli on kirjoitettu, lukekaa tai älkää lukeko.Se on oma asianne. Mutta tässä vuoden viimeisenä päivänä ajattelin vähän purkaa mieltäni asiasta, jonka joku saa aina välillä kokea. 


Taas on tultu vuoden viimeiseen päivään



Vuoden viimeinen päivä on käsillä. Ja olemme kaikki varmaan jo ajatelleet mitä uusi vuosi tuo tullessaan, paitsi tietenkin tekoälyä sekä Putinin trolleja. Vuoden viimeisenä päivänä olemme varmaan ajatelleet sitä, että mitä olisi pitänyt tehdä sekä sitä mitä ei olisi pitänyt tehdä. Vuosi on ollut täynnä negatiivisia uutisia, varjolaivastoa sekä monia muita pelottavia asioita. Mutta siis nyt olemme menossa kohti uutta huomista, ja siksi olemme illalla vastaanottamassa ilotulistusta, ainakin jossain muodossa. Siis mennyttä emme voi vielä ainakaan muuttaa, mutta siitä voimme ottaa oppia. 

Siis meidän pitäisi ottaa menneisyys kokonaisuutena, jota tietenkin operoivat suuret vaikuttajat, joita ovat ihmiset sekä aatteet ja asenteet, joiden mukaan ihminen tekee päätökset siitä, miten hän toimii. Vaikka suuri vaikuttaja kuten keisari, kuningas tai asevoimien komentaja on se, jonka neroutta tai virheitä saamme seurata historian kirjoista, niin kuitenkin meidän pitää muistaa se, että myös tavallinen ihminen ottaa osaa historian kirjoitukseen. 

Hän on se joka seuraa tai on seuraamatta suuria toimijoita. Ja aivan samalla tavalla kuin olemme puhuneet Stalinista, Hitleristä sekä ehkä myös Putinista miehinä jotka komensivat tekoja, joita ei voida puolustella, niin meidän pitää samalla muistaa se, että ilman valtiota nuo miehet olisivat aivan tavallisia ihmisiä. Siis Stalinkaan ei olisi sen vaarallisempi kuin joku Moskovan kaupungin puisto-osaston työntekijä, jos hänellä ei sattuisi olemaan valtiota käytössään. Samoin Putin olisi vain tavallinen juristi jos hän ei olisi venäjän presidentti. 

Tietenkin molemmat noista kahdesta henkilöstä voisi ostaa aseen, ja sitä kautta muuttua vaaralliseksi. Tai he voivat puukottaa jonkun, mutta tuolloin vaaran laajuus on melko pieni verrattuna siihen, että tuolla miehellä on komennossaan armeija, joka sitten tekee kaiken mitä tuo mies sattuu haluamaan. 

Kun puhutaan toiminnasta sekä ulkoisista merkeistä, niin se mitä me muut näemme muodostaa sen kuvan, mitä saamme toimijasta. Kukaan meistä ei ole kiinnostunut siitä, että onko joku esimerkiksi mukana pahoinpitelyssä tai kiusaamisessa niin, että hän on mielessään tuota toimintaa vastaan. Se että hän ottaa tuohon toimintaan osaa on se, mitä muut näkevät hänessä. Vaikka ihminen väittää myöhemmin, että hänen mielensä ei ollut mukana esimerkiksi maassa makaavan potkimisessa tai että hän on ollut jotain asiaa vastaan, mutta ottaa kuitenkin osaa tuohon toimintaan, tekee hänestä rikollisen. Siis ajatelkaa että kukaan ei olisi mennyt esimerkiksi SS-joukkoihin. Olisiko Hitler silloin onnistunut hyökkäämään yhtään mihinkään? Sitäkin sopii miettiä. 

Mutta siis tulevaisuutta voimme muuttaa. Tai ainakin voimme  toimia niin, että tulevaisuudessa rakennamme hiukan kestävämpiä sekä oikeudenmukaisempia malleja. Mutta maailma ei ole suoraan sanottuna mustavalkoinen. Se ei ole mikään suoraan oikea tai väärä. Eli on olemassa malleja jotka muuttuvat ajan myötä vääriksi. Absoluuttista monarkiaa on aikoinaan perusteltu sillä, että se tuo maahan vakautta. Mutta tuo vakaus saattaa olla näennäistä. Eli jos absoluuttinen monarkki sitten dementoituu tai hänen seuraajansa on joku sosiopaatti, niin silloin valtio menee suoraan ojasta allikkoon. Ja kuten viisaat miehet ovat sanoneet, niin valistuneita monarkkeja seuraa aina lopulta diktaattori tai despoottinen mielivaltainen henkilö. 

Kun me puhumme siitä mitä joku suuri sotapäällikkö sanoi tai teki, niin meidän pitää muistaa vanha sanonta. Mitä suurempi johtaja on, niin sitä suurempi uhka hän on valtiolleen. Siis suuret johtajat tekevät aina suurempaa vahinkoa, ja suuret johtajat suuressa maassa aiheuttavat paljon laaja-alaisempaa vahinkoa kuin pienet johtajat pienissä maissa. Siis jos johtajalla on suuret valtuudet, niin hän voi käyttää niitä suuressa määrin väärin. 

Suuret sotapäälliköt ovat miehiä ja ehkä myös joskus naisia jotka ovat vaikuttaneet historian kirjoitukseen. Mutta nuo suuret miehet ja naiset ovat myös ikävä kyllä olleet suuria onnettomuuksia sekä valtavaa kärsimystä tuoneita henkilöitä. He saattavat olla historiassa ihailtuja ihmisiä, mutta jos sattuisit olemaan esimerkiksi jossain Rooman imperiumin legioonassa rivimiehenä, niin silloin ei varmaan olisi kovin mukavaa juosta ratsain liikkuvan päällikön perässä. Eli tässä vaiheessa vain pitää sanoa, että ilman rivimiehiä ei ole päälliköitä. 

Jos on esimies niin silloin pitää olla alainen. Me olemme tottuneet siihen, että alaisen tekemästä virheestä voidaan valittaa esimiehelle. Ja kas näin. Esimies tietenkin kuuntelee meidän selvityksemme, ja rankaisee alaista kun satumme haluamaan. Tai noin ehkä joku kuvittelee. Mutta tietenkin alaisella on oikeus tulla kuulluksi, ja saattaa olla että esimies päätyy toiseen ajatukseen kuin mitä me muut toivomme hänen päätyvän. 

Esimies tai esihenkilö ei välttämättä näe asiaa niin, että alaista pitää välttämättä rangaista, vaikka hänestä tehdään valitus. Ja sitten kun puhutaan mistään asioista, niin esimies ei välttämättä ole aina edes tarpeen. Kun puhutaan työelämästä sekä itsensä johtamisesta, niin meille tulee välittömästi mieleen kysymys siitä, että kuinka esimies suhtautuu tähän tai tuohon asiaan. Ihminen ei siis voi tehdä mitään oma-aloitteisesti, vaan kaikki aloitteet johonkin toimintaan pitää tulla esimieheltä tai esihenkilöltä. 

Kun ihminen haluaa ryhtyä kirjailijaksi, niin hänen pitää tietenkin saada aina käsky joltain muulta. Missään nimessä hän ei voi kävellä mihinkään kustantamoon tai muuhun mediataloon ja tarjota tekstejään luettavaksi. Tai sitten hän ei voi kirjoittaa esimerkiksi blogia, jonka kautta hän voisi saada myös sellaisten ihmisten palautetta, jotka eivät häntä tunne. Eli tuolloin ihmiset arvostelevat tekstiä sekä osaamista. Eivät sitä miltä niiden kirjoittaja sattuu näyttämään. 

Mutta kun teet työtä, niin katso kerran peiliin, ja kysy kuka on elämäsi päähenkilö? Ketä varten sinä itse käyt töissä? Käytkö työssä tai teetkö työtä siksi, että naapurisi näkee sinun lähtevän aamulla toimistolle tai tehtaaseen? Vai teetkö työtä siksi, että työnjohtajasi sattuu kerran vuodessa sanomaan sinulle, että voit lähteä tänään vähän aikaisemmin, niin me muut voimme jäädä pitämään palaveria? Tai ehkä kaikkein paras asia, mitä voit tehdä on tarjota puoli-ilmaisia työtunteja jollekin siivouspalvelulle, joka sitten mielellään teettää tuota työtä kaikille. 

Mutta sitten palkan maksu saattaa olla hiukan eri asia, eli jos työstä haluaa saada palkkaa, niin silloin pitäisi myös työnantajan puolelta löytyä haluja palkan maksuun. Ja varmaan kaikki tietävät että silloin kun puhutaan palkan maksusta, niin silloin ei töitä enää niin helposti saa. Töitä siis olisi, jos niistä ei tarvitse maksaa palkkaa. Ja varmaan jokainen meistä haluasi olla yrittäjä, jonka työntekijät tekisivät ilmaispäiviä tai jonka alaisten palkat maksaa valtio. Mutta jostain syystä tuo malli ei käy. 

Kun ihminen tekee jotain asioita, niin hän ei voi aina miellyttää kaikkia. Jos yritämme miellyttää kaikkia ihmisiä maailmassa, niin silloin epäonnistumme surkeasti. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja se mikä on toiselle kaunistus on toiselle kauhistus. Kun kirjoitan tätä tekstiä, niin tiedän että joku ottaa tästä nokkiinsa, eli vetää herneen nenään. Eli näitäkään ei ei tarvitse lukea, jos ei halua. Eikä tätä ole kukaan minultakaan kysynyt. Mutta sitten kuitenkin jos kaikkien mielestä meidän pitäisi aina miellyttää kaikkia, niin silloin unohdetaan se, että miksi kenenkään ei tarvitse koskaan miellyttää oman elämämme päähenkilöä, eli sitä joka katsoo meitä peilistä? 

Kun työnjohtaja karjuu meille päin naamaa tai joku sanoo toista ihmistä iljettäväksi, niin en oikein usko että tuon toiminnan kohde tuota kokemusta kovin miellyttävänä pitää. Voi tietenkin olla niin, että tuo raivokohtauksen kohteena oleva mies tai nainen on lähennellyt tuota tunteen purkauksen lähettäjää epäasiallisesti. Mutta sitten kuitenkaan aina ei syynä ole epäasiallinen lähentely. Eli eikö työnjohtajan tarvitse miellyttää alaistaan koskaan, ja hyväksytäänkö näissä tapauksissa aina työnjohtajan selittely huonosta päivästä? Siis huono päivä lienee oikeutus raivota alaiselle. 

sunnuntai 29. joulukuuta 2024

Miksi varjolaivaston alukset ovat entistä useammin tankkereita?



"Suomenlahdella poliisi ja rajavartioston haltuun ottama tankkeri Eagle S on osa Venäjän varjolaivastoa. Yle kuvasi alusta perjantaina." (https://yle.fi/a/74-20133620)

Öljy sekä erityisesti sen jalostustuotteet kuten bensiini ovat tuotteita, joita voidaan kaupata anonyymisti. Eli bensiinin kohdalla tuon tuotteen alkuperä voidaan salata erittäin tehokkaasti. Ja valmiiksi jalostettua bensiiniä voidaan sitten toimittaa periaatteessa suoraan bensiiniasemille. Näin voidaan sitten kiertää Venäjän talouspakotteita, ja varsinkin bensiiniä Venäjällä on yli oman tarpeen, ellei sitten jalostamoja vastaan hyökätä laajamittaisesti. Eli järjestelmä toimii siten, että asiakas saa venäjältä öljyä tai jotain öljyjalosteita sekä maakaasua alennettuun hintaan, ja sitten suorittaa sen eteenpäin myynnin. 

Venäjä saa tuosta kaupasta varustelukassaansa miljardeja euroja. Mutta sitten voidaan todeta että se miten paljon rahaa Venäjä saa ei ole niin merkittävää. Merkittävää on se, että mitä Venäjä voi tuolla rahalla ostaa. Tai sitten mielenkiintoinen kysymys on se, että palaavatko nuo tankkerit ehkä Venäjälle tyhjinä, vai onko niihin varastoitu kieltotavaraa kuten elektroniikkaa. 

Tuon öljyjalosteen ostaja voi vastikkeeksi toimittaa Venäjälle esimerkiksi droneja tai muita vastaavia tuotteita, joita tarvitaan sodankäynnissä. Joten tietenkin tämä tapa toimia on hyödyllistä Venäjälle sekä muille toiminnassa mukana oleville tahoille. Jos öljytuote tai maakaasu sitten siirretään toiseen tankkeriin, ja tuolle lastille on olemassa väärät paperit, niin silloin tietenkin on aivan mahdollista, että tätä tuotetta myydään jopa läheisellä huoltoasemalla. Tuolloin lasti merkitään lastatuksi alukseen jossain laillisessa satamassa, mutta sitten se kuitenkin siirretään asiakkaalle toisesta tankkerista. 

Venäjän varjolaivasto on erittäin suuri riski, koska nuo alukset eivät välttämättä käytä kansainvälistä merenkulkujärjestelmää, tai niiden miehistöt saattavat olla epäpäteviä, eikä kukaan varmaan tiedä myöskään sitä, millaiset lupakirjat noiden alusten päälliköillä on. Eikä ole niinkään varmaa että jos jossain Cookin saarilla on rekisteröity aluksia, niin että kaikki varjolaivaston alukset olisivat edes missään rekistereissä. Todellisuudessa osa noista aluksista saattaa olla virallisesti romutettuja, ja jollain Cookin saarille rekisteröityjen alusten papereita on saatettu kopioida muille aluksille, ja noilla varjolaivaston aluksilla saattaa olla samoja nimiä. Osa noista tankkereista on saattanut myös toimia esimerkiksi vakoilualuksina. 


https://yle.fi/a/74-20133620

Eli ne on saatettu rakentaa Venäjällä tai jopa Neuvostoliitossa, ja sitten varustaa vakoilulaitteistolla. Kun varjolaivastoa on sitten alettu rakentaa, niin nuo vakoilulaitteet on ilmeisesti purettu pois, ja laivat on liputettu jonnekin kauas pois. Siis tämän takia esimerkiksi Eagle S aluksen miehistö on Georgiasta sekä Intiasta, jotta heidän avullaan estetään mahdollisten GRUn jäsenten jäljittäminen. Todellisuudessa nykyaikaista signaalitiedustelulaitteistoa voidaan operoida etäkäytön avulla. Eikä laivan koko miehistön tarvitse olla mukana vakoilussa. Jos laitteisto on helposti irrotettava, niin se on voitu kuljettaa pois aluksesta vaikkapa Pietarissa. 

Mutta siis varjolaivasto ei ole oikeastaan aivan uusi asia, vaikka se tässä laajuudessaan on toiminut vasta Ukrainan sodan alusta. Ennenkin Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän tiedustelu on käyttänyt esimerkiksi troolareita elektroniseen tiedusteluun, sekä kuljettamaan varusteita ulkomailla toimiville tiedustelu- ja muille yksiköille kuten erikoisjoukkojen, Spetsnazin sekä GRUn operaattoreita. Venäjä ei ole ainoa maa, jota on epäilty käyttäneen troolareita sekä muita siviilialuksia varusteiden sekä henkilökunnan toimittamiseen vieraaseen maahan tai agenttien sekä vientikiellossa olevien tavaroiden kuljettamiseen maihin, joihin niitä ei saisi kuljettaa. Samoin esimerkiksi kidnappaus-operaatioissa on käytetty joskus noita pahamaineisia troolareita. 

Periaatteessa LNG tankkeri voidaan muuttaa hyvin helposti maailman suurimmaksi FAE pommiksi. Eli tuolloin laivan nestekaasusäiliöt muutetaan aerosolipommeiksi, joiden teho riittää kokonaisen kaupungin tuhoamiseen. Ja Venäjän piittaamattomuus omien sotilaiden hengestä merkitsee sitä, että tällainen uhka on todellinen. Tuolloin kyseinen alus voidaan ajaa lähelle sotasatamaa ja räjäyttää. 

Se mikä Venäjän varjolaivastossa pelottaa on tietenkin mahdollisuus, että nuo tankkerit ajavat karille. Suomenlahden kohdalla tapahtuva öljyvahinko on erittäin kallis puhdistaa. Eikä noilla aluksilla ole aina vakuutuksia. Toinen pelottava kysymys on se, että kuka muu noilla aluksilla operoi? Eli Venäjän mafia voi aivan hyvin käyttää noita samoja aluksia esimerkiksi aseiden tai huumeiden salakuljetukseen. Nimittäin noiden alusten miehistöllä voi olla myös muita kuin virallisia suhteita Venäjään. Eli teoriassa noiden varjolaivaston alusten kansilta voidaan lähetellä esimerkiksi droneja, joilla asiakkaille toimitetaan vaikkapa aseita tai huumeita. 

https://yle.fi/a/74-20133620


lauantai 28. joulukuuta 2024

Tunteeko irtisanottu häpeää, tai tunteeko hän ehkä vihaa?



Sosiaalinen media ei ole paikka jossa saa kommentoida esimerkiksi valtamedian juttuja. Ja tietenkin esimerkiksi ihminen joka on ryhtynyt harrastamaan musiikkia työttömänä ollessaan on arka aihe. Työtön kun tuntee häpeää kaikesta, mitä hän on kokenut. Ja jos oikein tarkasti voidaan lukea, niin tietenkin jokainen joka ei istu päivää kotonaan, tuijota kalsareissa seinää sekä itke ja kiroa kohtaloaan on vain ihminen, joka peittelee huonoa oloaan. 

Siis jokainen joka kirjoittelee sosiaaliseen mediaan tai soittaa vaikkapa kitaraa jossain bändissä on ihminen, joka vain peittelee masennustaan, sekä odottaa saavansa lähetteen Kellokoskelle, jossa hänet pelastetaan itsetuholta. Siis iloinen olemus on valitettavasti merkki siitä, että ihminen hautoo itsetuhoisia ajatuksia, ja siksi olisi parempi lopettaa kaikki muu toiminta, kuin se mikä tukee ihmisten päähän vuosikymmenien aikana taottuja ajatuksia siitä, millaiselta työttömän arjen pitäisi näyttää. 


Siis kaikki jotka eivät ole samanlaisia kuin se “T. Torvinen”, joka pääsi usein juopuneena televisioon jossain Kekkosen aikaisessa tarinassa, joka päättyi suoraan joko vankilaan tai mielisairaalaan vain odottavat malttamattomina pääsyä esimerkiksi suljetulle mielenterveys osastolle, jossa he sitten saavat jonkun stigman, mikä estää paluun työelämään lopun iäksi. Tai tuollaisen kuvan allekirjoittanut on saanut niistä työttömistä kertovista jutuista, sekä siitä millaisia tarinoita esimerkiksi työvoimatoimiston työhakemusten kirjoitus kursseilla nuo varsin kurssien vetäjät sekä työvalmentajat kertovat. Eli niissä toistetaan kerran toisensa jälkeen teemaa, jonka mukaan työttömät syvästi häpeävät kohtaloaan. 

Suurin osa työelämää ja työttömyyttä käsittelevistä lehti- ja muista artikkeleista pyörii sujuvasti sen ympärillä, että kuinka paljon häpeää joku irtisanottu tuntee. Siis tunteeko irtisanottu häpeää, vai tunteeko hän suuttumusta, tai tunteeko hän ehkä vihaa, katkeruutta vai mitä hän oikeastaan tuntee? Tunteeko ihminen joka on käsittänyt saavansa luvatun vakinaisen paikan ja sitten  kuulee, että paikka ei ole hänelle auki syyllisyyttä, häpeää tai vihaa? 

Vai kokeeko hän ehkä olevansa jotenkin petetty, kun ei työtä olekaan enää? Kun puhutaan häpeästä, stigmasta tai muusta vastaavasta asiasta, niin onko oikeastaan tarkoitus syyllistää työtöntä, ja saada hänet ajattelemaan että tuo suuri negatiivinen tunne johtuisi ehkä siitä, että hän kokisi työttömyyden olevan itsensä syytä. 

Siis työtön yritti kaikkensa, teki parhaansa sekä sitten koki pettymyksen, kun työnantaja sanoi, että paikkaa ei olekaan. Mutta kuten tiedämme, niin maailmassa on ihmisiä jotka kokevat ehkä niin, että syy tuohon irtisanomiseen ei ehkä olekaan hänessä itsessään. Siis onko ihmisen aina ajateltava, että vika on hänessä itsessään, jos työnantaja antaa hänelle potkut? Kun ihminen ei osaa miellyttää omaa työnantajaansa, niin hän on sitten riittämätön, syntinen saatana kurja. 


Siis tämä oli sitä paljon puhuttua someraivoa. Ihminen voi aina käsittää asioita toisin kuin kaikki muut. Hän voi olla muiden mielestä jotenkin ärsyttävä, hän voi olla sellainen, jolta kukaan ei koskaan kysyisi yhtään mitään. Mutta sitten kuitenkin meitä kaikkia varmaan kiinnostaa se, että stereotyyppinen ajattelu siitä, miten työttömän pitäisi hävetä, miten hänen pitää painaa päätään sekä miten hänen pitää olla aivan hiljaa on varmaan loistava asia. Ainakin niiden mielestä jotka haluavat unohtaa tuon ihmisen, jolle he ovat potkut antaneet. Eli ei kun eläkkeelle vain, niin ei tarvitse töitä hakea. Eikä koskaan tarvitse työpaikalla katsella niitä naamoja, jotka ovat joskus sulkeneet oven takanaan lopullisesti. 

Jos he olisivat eläkkeellä häpeämässä niin heitä ei koskaan kukaan näkisi Linkedinissä, ei Facebookissa tai muualla sosiaalisessa mediassa. Kukaan ei koskaan kuulisi mitään muuta kuin oman pomon mielipiteitä. Kukaan ei koskaan sanoisi hänestä mitään positiivista.  Eikä kukaan muu kuin työvalmentaja saisi edes tietää heidän nimiään. Kun ihminen häpeää jotain asiaa, niin hänen pitäisi siitä olla hiljaa. Käydä Alkossa sekä juoda itsensä hengiltä. Näin taas saadaan yksi työtön pois kirjoittamasta asioista, jotka voivat vaikeuttaa hänen työnsaanti mahdollisuuksiaan. Työttömän kannattaa näet pitää asiat kuten oma työttömyytensä piilossa, eikä koskaan saa tehdä mitään ilman eri käskyä. 


Näin sitten ei vaaranneta sitä kuvaa, jonka työvoimaviranomaiset sekä yksityiset työnvälittäjät haluavat meistä antaa. Jos työtön siirtyy eläkkeelle, niin hän varmasti kuulee että sosiaalisen median käyttö ei ole kaikille mieleen. Jos hän vaikka kertoo sosiaalisessa mediassa jotain asioita vapaaehtoisesti tai ilman eri komentoja, niin hän saattaa jopa tuhota sen mielikuvan, jonka edellinen esimies on entisille työkavereille luonut esimerkiksi potkujen syistä, joihin saattaa kuulua epäsosiaalinen käytös. Kun ihminen sitten vetäytyy kotiinsa, tuijottaa viinapulloa sekä suree itseään ja kuuntelee rakentavaa kritiikkiä työhaastatteluissa, niin hän varmaan haluaa puhua tuosta asiasta jossain kopissa, jossa edes pappi ei näe hänen kasvojaan. 

Varmaan tuo miellyttävä haastattelija haluaa julkisesti kertoa siitä, kuinka hän on toista kannustanut siihen, että tämä saisi töitä. Kun ihminen menee työhaastatteluun, niin hänen pitää tietenkin nostaa lakki rinnalle, ja sitten ottaa kaikki kohteliaisuudet vastaan ilman mitään vastaväitteitä, ja jos sitten joku päättää käyttää häntä ukkosenjohdattimena ja purkaa tunteitaan, niin syytä tietenkin on ennen kaikkea työttömässä työnhakijassa itsessään. Siis missään nimessä työhaastattelija ei voi olla loukkaava tai tungetteleva. 

Ja töitä saa jos vain osaa pyytää. Esimerkiksi oman taloyhtiön talkkari voi suorastaan mielellään vaikka lainata haravaa jotta voisin  tehdä hänen työnsä. Tai sitten siivooja voi antaa vaikka pestä vessan puolestaan. Mutta siis kun työstä pitäisi saada palkkaa tai jää nakkipaketti ostamatta.  

Kun ihminen ei miellytä esimiehiksi aikovia tahoja, niin silloin tietenkin hänen tarinansa työnhakijana on loputtava. Miksi kukaan edes haluaa ajatella mitään muuta mahdollisuutta kuin ryypätä itsensä työkyvyttömyyseläkkeelle? Tai miksi kukaan edes haluaa ajatella muuta jatkoa kuin vaikkapa mielisairaala? Siis kuka tätä asiaa minulta edes viitsii kysyä, kun kaikki muut tietävät asiat muutenkin minua paremmin? 

Miksi siis tuhlata aikaa mihinkään työhakemusten kirjoittamiseen, kun voin lähteä suoraan kohti Kellokoskea, jossa voin lepositeissä ottaa vaikka tittelin “Kellokosken prinssi”. Juosta alasti sellainen nahkainen huuva päässä pitkin Järvenpään katuja, ja sitten joku “erkki” tulee kertomaan siitä, kuinka leponex pelasti minun elämäni, jonka vietän nimellä “Nasse Setä” jossain sairaalan suljetulla, eikä kenenkään tarvitsisi minun nimeänikään muistella. Näin sitten saadaan taas yksi nimi pois työttömyyskortistosta. 


https://yle.fi/a/74-20133285


perjantai 27. joulukuuta 2024

Pitäisikö poliisin ottaa yhteyttä Venäjän viranomaisiin Eagle S- aluksen toimien takia?

 

Merivartioston kuva Eagle-S aluksesta

Verkkouutisten mukaan Eagle-S alus olisi jossain vaiheessa toiminut vakoilualuksena. Eli sen mukana olisi ollut signaalitiedustelulaitteisto, joka nyt olisi purettu pois Pietarissa. Toisaalta Venäjän tiedustelulla saattaa olla käytössään useita aluksia, joiden nimi on "Eagle S". Mikäli aluksen koko miehistö on tullut Georgiasta sekä Intiasta, niin se tarkoittaa että tuo laitteisto on purettu pois. Tai sitten kyseessä on mätäkuun juttu. Toisaalta nuo laitteet voivat olla siirrettäviä. Eli ne olisi helppo poistaa. Mutta jos nuo signaalitiedustelu- eli SIGINT-laitteet ovat todellisia, niin niitä ei enää Georgialaisten sekä Intialaisten merimiesten aikana ollut aluksessa. 

Poliisiylijohtaja on ilmoittanut, että Venäjän valtioon ei oteta yhteyttä Eagle S aluksen toimien seurauksena. Aluksesta otetuissa kuvissa nähdään, että toinen ankkureista puuttuu, mikä tietenkin merkitsee sitä, että se on tarttunut johonkin. Eli en usko että on olemassa mitään muuta kuin Viroon menevät kaapelit, joihin Eagle S-aluksen ankkuri on voinut takertua. Tuo alus kuuluu hyvin suurella todennäköisyydellä Venäjän varjolaivastoon, ja lastina tuolla Cookin saaren kotisatamakseen eli rekisteröintipaikakseen ilmoittavalla aluksella on ollut lyijytöntä bensiiniä, jota on viety asiakkaalle Venäjältä. 

Venäjän viranomaisiin ei olla ilmeisesti yhteydessä siksi, että he kiistävät joka tapauksessa yhteytensä tuohon alukseen, jonka päällystö ilmeisesti saa melko suuren laskun tästä tempauksestaan. Eli jos Venäjän hallitus ei kykene puhumaan totta tai jättää joka tapauksessa korvaukset Eagle S-aluksen päällikölle ja miehistölle, niin se on sitten aivan sama, että onko Suomi yhteydessä Venäjään vai ei.

Se että Eagle S ja suurin osa tuosta varjolaivastosta on tankkereita ei poista sitä kysymystä, että jos nuo yli 15 vuotta vanhat alukset, joiden kunnossa sekä muissa asioissa on huomauttamista vievät jonnekin lyijytöntä bensiiniä, niin mitä ne tuovat takaisin? Eli ajavatko nuo aavelaivaston alukset muka sitten tyhjinä Venäjälle hakemaan uusia lasteja? 

Vai onko niillä mukanaan jotain, mitä ei varmaan haluta esitellä länsimaille. Tuo mitä nuo alukset tuovat vaihtokaupassa on tietenkin virallisesti dronet ja muut tekniset välineet. Mutta se mikä aiheuttaa huolta on se, että Cookin saarella olevaa yhtiötä ei ehkä valvo kukaan, ja siksi varjolaivaston alukset ehkä salakujettavat myös huumeita. Se että noiden alusten tiedot ovat ilmeisesti vajaita, ja niitä ei ehkä ole vakuutettu ollenkaan tekee niistä loistavia kohteita huumekauppiaiden värväystä ajatellen. Samoin en tiedä millaiset taidot tai kapteeinin lupakirjat noilla aavelaivaston alusten päälliköillä on. Eli onko heillä niin sanootusti luvat kunnossa, vai onko mukana sellaisia päälliköitä, joiden merikapteeniin lupakirjat eivät ole kunnossa. 

Kyseisten alusten miehistöt saattavat olla esimerkiksi Intiasta, sekä tietenkin Pohjois-Koreasta. Eagle S aluksen miehistö oli kotoisin Intiasta sekä Georgiasta. Heillä ei ehkä ole aivan niin suuret tulot, että raha ei kelpaa. Ja jos osa noista aluksista ei ole edes rekisterissä tai niitä ei ole vakuutettu, niin saattaa olla että niiden päälliköiden paperit eivät ehkä ole kunnossa

Ja kun kukaan ei sitten välitä siitä, että mitä noihin aluksiin lastataan, niin se ehkä aiheuttaa tilanteen, missä esimerkiksi joku miehistön jäsen voi ottaa huumelastin kuljetettavakseen. Ja huumeet voidaan tietenkin lennättää maihin dronen avulla. Eli en tiedä millainen palkkaus noilla aavelaivaston aluksilla ylipäätään on, mutta uskoisin että noille miehille kelpaisivat lisä-ansiot. 

Useilla aavelaivaston aluksilla saattaa olla samat nimet. Tämä vaikeuttaa alusten tunnistamista entuudestaan, kun kaksi saman nimistä ja saman näköistä alusta liikkuu samaan aikaan Itämerella ja toinen Tyynellämerellä. 


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010928892.html

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010927555.html

https://www.verkkouutiset.fi/a/kova-vaite-eagle-sn-varusteista-aluksella-oli-vakoilulaitteisto/#1ec37d77

https://yle.fi/a/74-20133526

torstai 26. joulukuuta 2024

Pääministeri Orpon mukaan ei ole varmuutta Venäjän valtion osuudesta kaapelirikkoon


Venäjän varjolaivastoon kuuluvan aluksen sattuessa paikalle katkeaa joukko kaapeleita. Eli tietenkin se voi olla täysin sattumaa, eikä Venäjän valtiolla ole näppejään pelissä tässä asiassa. Joten varmaan sekin on mahdollista, että joukko aluksia joilla on yhteyksiä esimerkiksi maihin, jotka tukevat Venäjää laahaavat ankkuriaan meren pohjassa sattumalta. 

Tai sitten noiden alusten päälliköt tai miehistö eivät osaa työtään, ja ankkuri vain sattumalta putosi pohjaan jossa sitä on sitten hinailtu niin, että kaapelit ovat siihen tarttuneet. Sitä emme vielä tiedä että onko Viron ja Suomen välistä kaapelia katkottu ankkureilla, mutta se olisi looginen ajatus, koska epäillyn aluksen ankkuri ei ollut paikallaan. Toki ankkuria voidaan käyttää myös lastien lastaamiseen mahdollisesti sukellusveneeseen tai lastien nostamiseen sukellusveneestä. Tuolloin lasti voidaan lastata veden alla verkkopussiin, joka vedetään pintaan. Tai toisinpäin. 



Mutta sitten voidaan kyllä kysyä, että miksi tätä ei ole ennen tapahtunut? Siis onko venäläisten sekä kiinalaisten merenkulkuosaaminen ollut ennen parempaa? Vai miksi näitä kaapelirikkoja on sitten alkanut tapahtua melko tiuhaan tahtiin? 

Esimerkiksi Venäjän organisoitu rikollisuus voi käyttää varjolaivaston aluksia myös huumeiden salakuljetukseen. Eli kaikki varjolaivaston toimet eivät ehkä ole suoraan Moskovan Kremlistä ohjattua virallista salakuljetusta. 

Kun puhutaan esimerkiksi varjolaivastosta, niin tietenkin mukana on myös toimijoita, jotka eivät ole Putinin valvonnassa. Eli varjolaivaston alukset voivat tietenkin operoida myös Venäjän mafian laskuun, ja ne voivat kuljettaa esimerkiksi huumeita erilaisten dronejen seassa. Eli varjolaivaston kaltaiset toimijat vetävät puoleensa myös kaiken maailman "yksityisyrittäjiä", joiden motiivina voi olla pelkästään huumeista saatava voitto. 

Siis eihän ketään voida syyttää ilman todisteita, mutta ehkä se miksi näitä kaapelirikkoja on tapahtunut nyt näin usein on asia, joka kiinnostaa myös meitä muita. Se että data- ja sähkökaapeleita katkotaan ankkureilla ei ole kovin turvallista edes katkojalle itselleen. Eli miksi tuo katkaisu tapahtuu juuri ankkurilla, jota hinataan meren pohjassa? Venäläiset sabotaasisukeltajat olisivat voineet räjähteiden avulla katkoa nuo kaapelit hyvin nopeasti ja tehokkaasti. 


https://yle.fi/a/74-20133536

Kyseisillä sukeltajilla on käytössään esimerkiksi sukellusveneitä, joissa on paine- eli vaihtovesikammiot, joiden avulla he voivat poistua aluksesta sen ollessa sukelluksissa. Samoin myös Venäjän laivaston huoltoaluksiin on asennettu sukelluskammioita, joiden kautta sukeltajat voivat poistua laivasta ilman, että he herättävät huomiota.  Ja tuolloin teko olisi ehkä saatu näyttämään muulta, kuin miltä se nyt näyttää. Vedenlaisesta aluksesta kuten "Uniform"- luokan veneestä operoiminen olisi ollut vähintään huomaamatonta toimintaa. 

Mutta samalla tietenkin voidaan kysyä, että miksi noita ankkureita on käytetty näissä tapauksissa. Kaapeleiden katkaiseminen voi olla sattumaa, mutta miksi alukset ovat laskeneet ankkurit juuri noissa kohdissa. Eli oliko noihin ankkureihin kiinnitetty jotain sellaista kuin verkkoon lastattuja vedenpitäviä laatikoita, jotka pitävät sisällään jotain tulenarkaa? Ja onko nuo tavarat lastattu ehkä sukellusveneeseen, joka on palannut Kronstadtiin Pietarin edustalle? Tai onko sukellusveneestä lastattu jotain noihin aluksiin? Eli voisiko kyseessä olla mahdollisesti ydinaseisiin liittyvän tietotaidon kuljettamisesta johonkin, joka maksaa paljon? 

https://yle.fi/a/74-20133524

https://yle.fi/a/74-20133527

https://yle.fi/a/74-20133536



Taas on kaapeleita poikki Itämerellä.


"Eagle S -laivan liikkeet ESTLINK2-kaapelin lähellä kaapelivaurion aikaan merkittynä kartalle. Kuva: Aurora Ferm / Yle, MapCreator, OpenStreetMap, Marinetraffic" (https://yle.fi/a/74-20133526)

Viron ja Suomen välillä kulkeviin sähkö sekä data kaapeleihin on tullut taas vaurioita. Ja nyt paikalla on ollut Venäjän varjolaivastoon kuuluva Eagle S alus, joka on tällä kerralla tankkeri.  Poliisi ei aio olla yhteydessä Venäjään, koska siitä ei ole mitään hyötyä. 

Tuo varjolaivasto on väline, jolla Venäjä kiertää sille asetettuja pakotteita. Mutta samalla tietenkin on olemassa myös esimerkiksi venäläismielisten, lähinnä ilmeisesti BICS maissa asuvien liikemiesten sekä laivanvarustajien joukko, joka ehkä sitten hoitaa tavaran lastaamisen noihin varjolaivaston aluksiin. 

Tuolloin kieltotavara lastataan BRICS maassa operoivan varustamon mutta ehkä mahdollisesti jonnekin Maltalle rekisteröityyn alukseen, ja sitten se siirretään noihin varjolaivaston aluksiin merellä. Tuolla tavalla pidetään huoli siitä, että tavaran sisäänostajat voivat huoleti jatkaa toimintaansa, eikä heitä suoraan voida yhdistää varjolaivastoon. Jos nuo sisäänostajat jäävät kiinni, niin silloin heitä saattaa odottaa vähintään saarto. Eli jos he eivät saa noita elektroniikka tuotteita ostettua, niin silloin he eivät enää ole GRUlle hyödyllisiä toimijoita. 



Toki osa noista tuotteista voidaan siirtää esimerkiksi Pohjois-Korean kautta Venäjälle, mutta silloin pitää muistaa, että myös Pohjois-Korea on pakotelistalla, eikä länsimainen toimija voi suoraan lähteä kuljettamaan droneja ja tietokoneita mihinkään Pohjois-Korean satamaan. Toki noista asioista voi saada paljon rahaa, mutta jos jää kiinni, niin siitä seuraa liiketoimintakielto välittömästi. 

Se miksi kiinalaisalus pysähtyi edellisten kaapelirikkojen aikaan saattaa johtua siitä, että nuo alukset siirsivät jotain lastia johonkin toiseen alukseen. Tietenkin kyseinen alus voi heittää esimerkiksi mikropiirejä sisältäviä paketteja yli laidan, ja sieltä merestä sitten venäläiset sukeltajat käyvät noukkimassa ne. 

Mutta kaapeleiden toistuva rikkominen on asia, joka on tarkoitettu kiusan teoksi. Ja samalla Venäjä yrittää näyttää, että se saa tehdä mitä huvittaa. Varjolaivastoon tietenkin sisältyy yksi suuri riski. Nuo alukset eivät ehkä ole sellaisia, että ne täyttävät merenkulun määräykset. Eli se tarkoittaa että noissa aluksissa voi tapahtua onnettomuuksia, ja jos esimerkiksi varjolaivastoon kuuluva tankkeri ajaa karille, niin silloin voi suuri määrä öljyä päästä Itämereen. Ja se että kuka asian korvaa on aina täysin auki.

Noita aluksia ei ehkä ole liitetty kansainvälisiin rekistereihin, eikä niitä ole asianmukaisesti vakuutettu. Samoin nuo alukset puuttuvat kansainvälisestä merenkulun valvonnasta, eli ne ajavat niin sanotusti pimeinä, mikä tietenkin lisää onnettomuusriskiä. Eli tuollainen alus voi vahingossa törmätä toiseen alukseen. Se millaiset pätevyydet noilla alusten päälliköillä sekä miehistöllä on saattaa olla arvailujen varassa. 

https://yle.fi/a/74-20133526

Venäjän viimeinen riippumaton sanomalehti suljetaan.

Venäjällä tiedonvälitys on keskitetty puhtaasti Kremlin käsiin. Muiden kuin Kremliä tukevien lehtien toiminta on tehty mahdottomaksi. Eli ni...