Taas on tultu vuoden viimeiseen päivään

Vuoden viimeinen päivä on käsillä. Ja olemme kaikki varmaan jo ajatelleet mitä uusi vuosi tuo tullessaan, paitsi tietenkin tekoälyä sekä Putinin trolleja. Vuoden viimeisenä päivänä olemme varmaan ajatelleet sitä, että mitä olisi pitänyt tehdä sekä sitä mitä ei olisi pitänyt tehdä. Vuosi on ollut täynnä negatiivisia uutisia, varjolaivastoa sekä monia muita pelottavia asioita. Mutta siis nyt olemme menossa kohti uutta huomista, ja siksi olemme illalla vastaanottamassa ilotulistusta, ainakin jossain muodossa. Siis mennyttä emme voi vielä ainakaan muuttaa, mutta siitä voimme ottaa oppia. 

Siis meidän pitäisi ottaa menneisyys kokonaisuutena, jota tietenkin operoivat suuret vaikuttajat, joita ovat ihmiset sekä aatteet ja asenteet, joiden mukaan ihminen tekee päätökset siitä, miten hän toimii. Vaikka suuri vaikuttaja kuten keisari, kuningas tai asevoimien komentaja on se, jonka neroutta tai virheitä saamme seurata historian kirjoista, niin kuitenkin meidän pitää muistaa se, että myös tavallinen ihminen ottaa osaa historian kirjoitukseen. 

Hän on se joka seuraa tai on seuraamatta suuria toimijoita. Ja aivan samalla tavalla kuin olemme puhuneet Stalinista, Hitleristä sekä ehkä myös Putinista miehinä jotka komensivat tekoja, joita ei voida puolustella, niin meidän pitää samalla muistaa se, että ilman valtiota nuo miehet olisivat aivan tavallisia ihmisiä. Siis Stalinkaan ei olisi sen vaarallisempi kuin joku Moskovan kaupungin puisto-osaston työntekijä, jos hänellä ei sattuisi olemaan valtiota käytössään. Samoin Putin olisi vain tavallinen juristi jos hän ei olisi venäjän presidentti. 

Tietenkin molemmat noista kahdesta henkilöstä voisi ostaa aseen, ja sitä kautta muuttua vaaralliseksi. Tai he voivat puukottaa jonkun, mutta tuolloin vaaran laajuus on melko pieni verrattuna siihen, että tuolla miehellä on komennossaan armeija, joka sitten tekee kaiken mitä tuo mies sattuu haluamaan. 

Kun puhutaan toiminnasta sekä ulkoisista merkeistä, niin se mitä me muut näemme muodostaa sen kuvan, mitä saamme toimijasta. Kukaan meistä ei ole kiinnostunut siitä, että onko joku esimerkiksi mukana pahoinpitelyssä tai kiusaamisessa niin, että hän on mielessään tuota toimintaa vastaan. Se että hän ottaa tuohon toimintaan osaa on se, mitä muut näkevät hänessä. Vaikka ihminen väittää myöhemmin, että hänen mielensä ei ollut mukana esimerkiksi maassa makaavan potkimisessa tai että hän on ollut jotain asiaa vastaan, mutta ottaa kuitenkin osaa tuohon toimintaan, tekee hänestä rikollisen. Siis ajatelkaa että kukaan ei olisi mennyt esimerkiksi SS-joukkoihin. Olisiko Hitler silloin onnistunut hyökkäämään yhtään mihinkään? Sitäkin sopii miettiä. 

Mutta siis tulevaisuutta voimme muuttaa. Tai ainakin voimme  toimia niin, että tulevaisuudessa rakennamme hiukan kestävämpiä sekä oikeudenmukaisempia malleja. Mutta maailma ei ole suoraan sanottuna mustavalkoinen. Se ei ole mikään suoraan oikea tai väärä. Eli on olemassa malleja jotka muuttuvat ajan myötä vääriksi. Absoluuttista monarkiaa on aikoinaan perusteltu sillä, että se tuo maahan vakautta. Mutta tuo vakaus saattaa olla näennäistä. Eli jos absoluuttinen monarkki sitten dementoituu tai hänen seuraajansa on joku sosiopaatti, niin silloin valtio menee suoraan ojasta allikkoon. Ja kuten viisaat miehet ovat sanoneet, niin valistuneita monarkkeja seuraa aina lopulta diktaattori tai despoottinen mielivaltainen henkilö. 

Kun me puhumme siitä mitä joku suuri sotapäällikkö sanoi tai teki, niin meidän pitää muistaa vanha sanonta. Mitä suurempi johtaja on, niin sitä suurempi uhka hän on valtiolleen. Siis suuret johtajat tekevät aina suurempaa vahinkoa, ja suuret johtajat suuressa maassa aiheuttavat paljon laaja-alaisempaa vahinkoa kuin pienet johtajat pienissä maissa. Siis jos johtajalla on suuret valtuudet, niin hän voi käyttää niitä suuressa määrin väärin. 

Suuret sotapäälliköt ovat miehiä ja ehkä myös joskus naisia jotka ovat vaikuttaneet historian kirjoitukseen. Mutta nuo suuret miehet ja naiset ovat myös ikävä kyllä olleet suuria onnettomuuksia sekä valtavaa kärsimystä tuoneita henkilöitä. He saattavat olla historiassa ihailtuja ihmisiä, mutta jos sattuisit olemaan esimerkiksi jossain Rooman imperiumin legioonassa rivimiehenä, niin silloin ei varmaan olisi kovin mukavaa juosta ratsain liikkuvan päällikön perässä. Eli tässä vaiheessa vain pitää sanoa, että ilman rivimiehiä ei ole päälliköitä. 

Jos on esimies niin silloin pitää olla alainen. Me olemme tottuneet siihen, että alaisen tekemästä virheestä voidaan valittaa esimiehelle. Ja kas näin. Esimies tietenkin kuuntelee meidän selvityksemme, ja rankaisee alaista kun satumme haluamaan. Tai noin ehkä joku kuvittelee. Mutta tietenkin alaisella on oikeus tulla kuulluksi, ja saattaa olla että esimies päätyy toiseen ajatukseen kuin mitä me muut toivomme hänen päätyvän. 

Esimies tai esihenkilö ei välttämättä näe asiaa niin, että alaista pitää välttämättä rangaista, vaikka hänestä tehdään valitus. Ja sitten kun puhutaan mistään asioista, niin esimies ei välttämättä ole aina edes tarpeen. Kun puhutaan työelämästä sekä itsensä johtamisesta, niin meille tulee välittömästi mieleen kysymys siitä, että kuinka esimies suhtautuu tähän tai tuohon asiaan. Ihminen ei siis voi tehdä mitään oma-aloitteisesti, vaan kaikki aloitteet johonkin toimintaan pitää tulla esimieheltä tai esihenkilöltä. 

Kun ihminen haluaa ryhtyä kirjailijaksi, niin hänen pitää tietenkin saada aina käsky joltain muulta. Missään nimessä hän ei voi kävellä mihinkään kustantamoon tai muuhun mediataloon ja tarjota tekstejään luettavaksi. Tai sitten hän ei voi kirjoittaa esimerkiksi blogia, jonka kautta hän voisi saada myös sellaisten ihmisten palautetta, jotka eivät häntä tunne. Eli tuolloin ihmiset arvostelevat tekstiä sekä osaamista. Eivät sitä miltä niiden kirjoittaja sattuu näyttämään. 

Mutta kun teet työtä, niin katso kerran peiliin, ja kysy kuka on elämäsi päähenkilö? Ketä varten sinä itse käyt töissä? Käytkö työssä tai teetkö työtä siksi, että naapurisi näkee sinun lähtevän aamulla toimistolle tai tehtaaseen? Vai teetkö työtä siksi, että työnjohtajasi sattuu kerran vuodessa sanomaan sinulle, että voit lähteä tänään vähän aikaisemmin, niin me muut voimme jäädä pitämään palaveria? Tai ehkä kaikkein paras asia, mitä voit tehdä on tarjota puoli-ilmaisia työtunteja jollekin siivouspalvelulle, joka sitten mielellään teettää tuota työtä kaikille. 

Mutta sitten palkan maksu saattaa olla hiukan eri asia, eli jos työstä haluaa saada palkkaa, niin silloin pitäisi myös työnantajan puolelta löytyä haluja palkan maksuun. Ja varmaan kaikki tietävät että silloin kun puhutaan palkan maksusta, niin silloin ei töitä enää niin helposti saa. Töitä siis olisi, jos niistä ei tarvitse maksaa palkkaa. Ja varmaan jokainen meistä haluasi olla yrittäjä, jonka työntekijät tekisivät ilmaispäiviä tai jonka alaisten palkat maksaa valtio. Mutta jostain syystä tuo malli ei käy. 

Kun ihminen tekee jotain asioita, niin hän ei voi aina miellyttää kaikkia. Jos yritämme miellyttää kaikkia ihmisiä maailmassa, niin silloin epäonnistumme surkeasti. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja se mikä on toiselle kaunistus on toiselle kauhistus. Kun kirjoitan tätä tekstiä, niin tiedän että joku ottaa tästä nokkiinsa, eli vetää herneen nenään. Eli näitäkään ei ei tarvitse lukea, jos ei halua. Eikä tätä ole kukaan minultakaan kysynyt. Mutta sitten kuitenkin jos kaikkien mielestä meidän pitäisi aina miellyttää kaikkia, niin silloin unohdetaan se, että miksi kenenkään ei tarvitse koskaan miellyttää oman elämämme päähenkilöä, eli sitä joka katsoo meitä peilistä? 

Kun työnjohtaja karjuu meille päin naamaa tai joku sanoo toista ihmistä iljettäväksi, niin en oikein usko että tuon toiminnan kohde tuota kokemusta kovin miellyttävänä pitää. Voi tietenkin olla niin, että tuo raivokohtauksen kohteena oleva mies tai nainen on lähennellyt tuota tunteen purkauksen lähettäjää epäasiallisesti. Mutta sitten kuitenkaan aina ei syynä ole epäasiallinen lähentely. Eli eikö työnjohtajan tarvitse miellyttää alaistaan koskaan, ja hyväksytäänkö näissä tapauksissa aina työnjohtajan selittely huonosta päivästä? Siis huono päivä lienee oikeutus raivota alaiselle.