lauantai 28. joulukuuta 2024

Tunteeko irtisanottu häpeää, tai tunteeko hän ehkä vihaa?



Sosiaalinen media ei ole paikka jossa saa kommentoida esimerkiksi valtamedian juttuja. Ja tietenkin esimerkiksi ihminen joka on ryhtynyt harrastamaan musiikkia työttömänä ollessaan on arka aihe. Työtön kun tuntee häpeää kaikesta, mitä hän on kokenut. Ja jos oikein tarkasti voidaan lukea, niin tietenkin jokainen joka ei istu päivää kotonaan, tuijota kalsareissa seinää sekä itke ja kiroa kohtaloaan on vain ihminen, joka peittelee huonoa oloaan. 

Siis jokainen joka kirjoittelee sosiaaliseen mediaan tai soittaa vaikkapa kitaraa jossain bändissä on ihminen, joka vain peittelee masennustaan, sekä odottaa saavansa lähetteen Kellokoskelle, jossa hänet pelastetaan itsetuholta. Siis iloinen olemus on valitettavasti merkki siitä, että ihminen hautoo itsetuhoisia ajatuksia, ja siksi olisi parempi lopettaa kaikki muu toiminta, kuin se mikä tukee ihmisten päähän vuosikymmenien aikana taottuja ajatuksia siitä, millaiselta työttömän arjen pitäisi näyttää. 


Siis kaikki jotka eivät ole samanlaisia kuin se “T. Torvinen”, joka pääsi usein juopuneena televisioon jossain Kekkosen aikaisessa tarinassa, joka päättyi suoraan joko vankilaan tai mielisairaalaan vain odottavat malttamattomina pääsyä esimerkiksi suljetulle mielenterveys osastolle, jossa he sitten saavat jonkun stigman, mikä estää paluun työelämään lopun iäksi. Tai tuollaisen kuvan allekirjoittanut on saanut niistä työttömistä kertovista jutuista, sekä siitä millaisia tarinoita esimerkiksi työvoimatoimiston työhakemusten kirjoitus kursseilla nuo varsin kurssien vetäjät sekä työvalmentajat kertovat. Eli niissä toistetaan kerran toisensa jälkeen teemaa, jonka mukaan työttömät syvästi häpeävät kohtaloaan. 

Suurin osa työelämää ja työttömyyttä käsittelevistä lehti- ja muista artikkeleista pyörii sujuvasti sen ympärillä, että kuinka paljon häpeää joku irtisanottu tuntee. Siis tunteeko irtisanottu häpeää, vai tunteeko hän suuttumusta, tai tunteeko hän ehkä vihaa, katkeruutta vai mitä hän oikeastaan tuntee? Tunteeko ihminen joka on käsittänyt saavansa luvatun vakinaisen paikan ja sitten  kuulee, että paikka ei ole hänelle auki syyllisyyttä, häpeää tai vihaa? 

Vai kokeeko hän ehkä olevansa jotenkin petetty, kun ei työtä olekaan enää? Kun puhutaan häpeästä, stigmasta tai muusta vastaavasta asiasta, niin onko oikeastaan tarkoitus syyllistää työtöntä, ja saada hänet ajattelemaan että tuo suuri negatiivinen tunne johtuisi ehkä siitä, että hän kokisi työttömyyden olevan itsensä syytä. 

Siis työtön yritti kaikkensa, teki parhaansa sekä sitten koki pettymyksen, kun työnantaja sanoi, että paikkaa ei olekaan. Mutta kuten tiedämme, niin maailmassa on ihmisiä jotka kokevat ehkä niin, että syy tuohon irtisanomiseen ei ehkä olekaan hänessä itsessään. Siis onko ihmisen aina ajateltava, että vika on hänessä itsessään, jos työnantaja antaa hänelle potkut? Kun ihminen ei osaa miellyttää omaa työnantajaansa, niin hän on sitten riittämätön, syntinen saatana kurja. 


Siis tämä oli sitä paljon puhuttua someraivoa. Ihminen voi aina käsittää asioita toisin kuin kaikki muut. Hän voi olla muiden mielestä jotenkin ärsyttävä, hän voi olla sellainen, jolta kukaan ei koskaan kysyisi yhtään mitään. Mutta sitten kuitenkin meitä kaikkia varmaan kiinnostaa se, että stereotyyppinen ajattelu siitä, miten työttömän pitäisi hävetä, miten hänen pitää painaa päätään sekä miten hänen pitää olla aivan hiljaa on varmaan loistava asia. Ainakin niiden mielestä jotka haluavat unohtaa tuon ihmisen, jolle he ovat potkut antaneet. Eli ei kun eläkkeelle vain, niin ei tarvitse töitä hakea. Eikä koskaan tarvitse työpaikalla katsella niitä naamoja, jotka ovat joskus sulkeneet oven takanaan lopullisesti. 

Jos he olisivat eläkkeellä häpeämässä niin heitä ei koskaan kukaan näkisi Linkedinissä, ei Facebookissa tai muualla sosiaalisessa mediassa. Kukaan ei koskaan kuulisi mitään muuta kuin oman pomon mielipiteitä. Kukaan ei koskaan sanoisi hänestä mitään positiivista.  Eikä kukaan muu kuin työvalmentaja saisi edes tietää heidän nimiään. Kun ihminen häpeää jotain asiaa, niin hänen pitäisi siitä olla hiljaa. Käydä Alkossa sekä juoda itsensä hengiltä. Näin taas saadaan yksi työtön pois kirjoittamasta asioista, jotka voivat vaikeuttaa hänen työnsaanti mahdollisuuksiaan. Työttömän kannattaa näet pitää asiat kuten oma työttömyytensä piilossa, eikä koskaan saa tehdä mitään ilman eri käskyä. 


Näin sitten ei vaaranneta sitä kuvaa, jonka työvoimaviranomaiset sekä yksityiset työnvälittäjät haluavat meistä antaa. Jos työtön siirtyy eläkkeelle, niin hän varmasti kuulee että sosiaalisen median käyttö ei ole kaikille mieleen. Jos hän vaikka kertoo sosiaalisessa mediassa jotain asioita vapaaehtoisesti tai ilman eri komentoja, niin hän saattaa jopa tuhota sen mielikuvan, jonka edellinen esimies on entisille työkavereille luonut esimerkiksi potkujen syistä, joihin saattaa kuulua epäsosiaalinen käytös. Kun ihminen sitten vetäytyy kotiinsa, tuijottaa viinapulloa sekä suree itseään ja kuuntelee rakentavaa kritiikkiä työhaastatteluissa, niin hän varmaan haluaa puhua tuosta asiasta jossain kopissa, jossa edes pappi ei näe hänen kasvojaan. 

Varmaan tuo miellyttävä haastattelija haluaa julkisesti kertoa siitä, kuinka hän on toista kannustanut siihen, että tämä saisi töitä. Kun ihminen menee työhaastatteluun, niin hänen pitää tietenkin nostaa lakki rinnalle, ja sitten ottaa kaikki kohteliaisuudet vastaan ilman mitään vastaväitteitä, ja jos sitten joku päättää käyttää häntä ukkosenjohdattimena ja purkaa tunteitaan, niin syytä tietenkin on ennen kaikkea työttömässä työnhakijassa itsessään. Siis missään nimessä työhaastattelija ei voi olla loukkaava tai tungetteleva. 

Ja töitä saa jos vain osaa pyytää. Esimerkiksi oman taloyhtiön talkkari voi suorastaan mielellään vaikka lainata haravaa jotta voisin  tehdä hänen työnsä. Tai sitten siivooja voi antaa vaikka pestä vessan puolestaan. Mutta siis kun työstä pitäisi saada palkkaa tai jää nakkipaketti ostamatta.  

Kun ihminen ei miellytä esimiehiksi aikovia tahoja, niin silloin tietenkin hänen tarinansa työnhakijana on loputtava. Miksi kukaan edes haluaa ajatella mitään muuta mahdollisuutta kuin ryypätä itsensä työkyvyttömyyseläkkeelle? Tai miksi kukaan edes haluaa ajatella muuta jatkoa kuin vaikkapa mielisairaala? Siis kuka tätä asiaa minulta edes viitsii kysyä, kun kaikki muut tietävät asiat muutenkin minua paremmin? 

Miksi siis tuhlata aikaa mihinkään työhakemusten kirjoittamiseen, kun voin lähteä suoraan kohti Kellokoskea, jossa voin lepositeissä ottaa vaikka tittelin “Kellokosken prinssi”. Juosta alasti sellainen nahkainen huuva päässä pitkin Järvenpään katuja, ja sitten joku “erkki” tulee kertomaan siitä, kuinka leponex pelasti minun elämäni, jonka vietän nimellä “Nasse Setä” jossain sairaalan suljetulla, eikä kenenkään tarvitsisi minun nimeänikään muistella. Näin sitten saadaan taas yksi nimi pois työttömyyskortistosta. 


https://yle.fi/a/74-20133285


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Pieni suuri ongelma nimeltään Elon Musk.

Elon Muskin asema DOGE viraston johtajana on ongelmallinen. Tuo miljardeja erilaisilla näyttävillä projekteilla tehnyt liike-elämän supersan...