Saksassa on tällä hetkellä menossa vaihe, jossa ihmiset ikään kuin kaipaavat takaisin totalitaristisen järjestelmän suojiin. Saksan Demokraattinen tasavalta eli DDR lakkasi olemasta vuonna 1990. Eli noin 35 vuotta sitten eräs totalitaristinen valtio lopetti olemassaolonsa. Ja sanotaan että noin 30-40 vuotta totalitarismin kaatumisesta seuraa uusi totalitarismin aalto. Tuo aalto johtuu siitä, että tuolloin totalitaristisen valtion kansalaiset, jotka ovat olleet silloin totalitarismin murroksessa 10-20 vuotiaita täyttävät 40-60 vuotta. Eli he jotka ovat silloin kauan sitten olleet esimerkiksi DDRn valtion nuorisojärjestön jäseniä tai armeijan sekä poliisin nuoria jäseniä ja saaneet sitä kautta sitten ideologista koulutusta ovat nousemassa liike-elämän sekä muiden järjestöjen johtoon. Ihmiset saattavat joskus ajatella, että mitä he äänioikeudella tekevät, kunhan heillä on vain leipää ja sirkushuveja. Eli riittää että leipää on pöydässä, niin kaikki on hyvin.
Noiden ihmisten muistoissa siintelee kultainen nuoruus, johon kuuluivat toverilliset leirit sekä ainakin näennäisesti turvallinen ja järjestyksessä oleva valtio. Ja juuri nämä henkilöt saattavat jopa ihannoida tuota menneisyyttä. Eli "tietenkin oli olemassa Stasi tai ilmiantoja tehtiin", mutta yleensä Stasi oli heidän muistoissaan lempeä poliisi. He kokevat että DDR oli järjestelmä, joka antoi heille yhteisöllisyyttä ja muita asioita. He eivät tietenkään olleet vastuussa siitä, mitä salainen poliisi oli tehnyt, ja "varmaan se ilmiannettu oli joku huumekauppias". Eli tuollaiset ajatukset ovat osa niin sanottua ihmisen sisäistä itsesensuuria. DDRää ei olisi ollut olemassa ilman Hitlerin Saksaa.
Ja tuossa maassa noudatettiin Itäblokissa yleistä ilmiötä, jossa ensin fasistien kriminalisoimat kommunistit olivat vainottuja Ja Puna-Armeijan tullessa "vapauttamaan" noita valtioita entiset rikolliset muuttuivat lain säätäjiksi, ja entiset johtajat muuttuivat rikollisiksi. Tuohon toimintaan liittyy myös Neuvostoliiton virallinen käsitys, jonka mukaan se nimenomaan oli se valtio, joka vapautti maailman fasisteista. Se mikä sitten unohtui oli se, että fasismi korvattiin vain uudella totalitaristisella mallilla.
Ihminen haluaa muistaa vain mukavia asioita, eikä kukaan halua varmaan olla se henkilö, joka on pidätetty ja lähetetty jonnekin laitokseen siksi, että joku on sitten vain kertonut hänen olevan jotenkin omituinen, mikä tietenkin tarkoitti toisinajattelijaa. Tuolloin ihminen ikään kuin hokee itselleen, että "varmaan tuo henkilö oli jotenkin epäsosiaalinen", ja DDRssä toisinajattelijoita lähetettiin "uudelleenkoulutukseen" esimeriksi mielisairaaloihin, eli ilmiannosta tehtiin tuolloin helppo. Ilmiannetulle henkilölle laitettiin kaulaan lappu, jossa luki "epäsosiaalinen skitsofrenia", ja sitten ilmiantaja saattoi kuvitella tehneensä hyvän työn.
Tuota samaa tapaa käytti Gestapo peitellessään toisinajattelijoiden murhaamista. Eli ihmiset joiden toiminta ei miellyttänyt natseja siirretiin mielisairaalaan, leimattiin hulluiksi ja sitten hiljaa surmattiin ilmeisesti häkäkaasulla. Myöhemmin Stalin ja hänen seuraajansa käyttivät samaa tapaa eristäessään henkilöitä, joiden toiminta ei heitä miellytä.
Stasilla oli tietenkin myös keinot syyllistää ihmisiä. Stasin agentit saivat ihmiset tuntemaan häpeää siitä, että heidät oli huijattu tekemään ilmiantoja, jotka eivät olleet tosia. Ihmisille opetettiin, että "työttömät ovat loisia", joiden paikka on muutenkin jossain laitoksessa. Mutta kuten voidaan sanoa, niin aika kultaa muistot. Nyt 35 vuoden kuluttua ihmiset eivät enää muista Stasia tai pakkovaltaa. He muistavat vain sen, kuinka yhteisöllinen valtio DDR oli. Eli Saksa käy oikeastaan samaa tietä uudelleen, minkä se kävi Hitlerin ajan jälkeen.
Silloinkin aika kultasi muistot. Silloin Toisen Maailmansodan aikaan 15-20 vuotiaat miehet muistelivat sitä, kuinka Itärintamalla oli vain kavereita. Kukaan noista miehistä ei tietenkään palvellut keskitysleireillä. He muistelivat miten silloin kauan sitten maassa oli järjestys, eikä heillä ollut omissa muistikuvissaan mitään tekemistä keskitysleirien kanssa. Eli tilanne on periaatteessa sama kuin kaikkien muidenkin veteraanien kohdalla. Kukaan ei noissa muistoissa ollut syrjitty tai muuten ketään ei kohdeltu väärin. Oli vain joukko sankareita tottelemassa jotain kasvotonta esimiestä. Eikä kukaan varmaan 1970 ja -80 lukujen vaihteessa muistellut kovin avoimesti palvelua esimerkiksi juuri keskitysleireillä. Ja kaikki me tiedämme vain sen, minkä muut meille kertovat.
He eivät muistaneet mainita ideologista koulutusta, tai sitä että osa heistä oli ilmiantanut juutalaisia tai muita toisinajattelijoita. Kun puhumme noista miehistä ja naisista, niin he olivat tuolloin nuoria miehiä ja naisia. Mutta myöhemmin he täyttivät 50 vuotta. He saattoivat kertoa asioista varoen tai siten, että totuutta kaunisteltiin. He saattoivat myös kaunistella totuutta omassa mielessään, kun joku SS-mies oli tullut kysymään, että voisiko tämä ehkä vähän toisella kymmenellä oleva herra tai neiti kertoa onko taloyhtiössä juutalaisia, niin voisimme lähettää heidät itään uudelleen sijoitettaviksi.
Eli uudelleen sijoitus mikä tarkoitti keskitysleirejä ja kuolemaa esitettiin sillä, että juutalaiset kokivat väkivaltaa, ja heidät piti näin ollen siirtää suoja-alueille. Eli ilmiannosta tehtiin helppo asia. Todellisuudessa tavallisille ihmisille ei massamurhista puhuttu mitään. Toisinajattelijoiden murhaamista perusteltiin sillä, että he kärsivät sairaudesta, ja kärsimysten lopettaminen olisi kaikille parasta.
Samoin myöhemmin Neuvostoliiton hajottua iski valtava pahoinvoinnin aalto. Neuvostoliitossa tapahtuneista murhista ei tuolloin 1970 ja -80 luvuilla vielä uskallettu puhua. Kun DDR kaatui ja sitten lopulta kaatui myös Neuvostoliitto, niin silloin alettiin myös saksalaisia ajatella uhreina. Sitä ennen saksalaiset olivat virallisen kertomuksen mukaan fanaattisia natseja, jotka kuuliaisesti kiljuivat "heil Hitleriä" ja vihasivat juutalaisia. Se saattoi olla osittain totta, ja esimerkiksi keskitysleirien kauheuksien takia esimerkiksi Neuvostoliiton asevoimien toimintaa katsottiin läpi sormien. Eikä GULAG-leirejä, joita Neuvostoliitossa kutsuttiin "uudelleenkoulutuskeskuksiksi" ei uskallettu kutsua "keskitysleireiksi". GULAGiin joutuivat poliittiset vastustajat eikä ketään sinne viety ilman syytä, olivat kommentit joita noista leireistä sanottiin.
Ja se mikä sitten teki noista leireistä vielä ikävämpiä kuin natsien leireistä oli se, että Neuvostoliitto oli voittajavaltio. GULAG ja orjatyö jatkuivat siellä sodan jälkeen, kun natsijärjestelmä oli purettu, ja korvattu uudella järjestelmällä, jossa sitten entiset rikolliset hakkasivat entisiä vallanpitäjiä pampulla päähän. Neuvostoliitto näki natsit ideologisina vihollisina, joten sen takia he pitivät kaikkia saksalaisia sotilaita fanaatikkoina. Ja useat saksalaiset kuolivat myöhemmin Siperian sotavankeudessa. Tuo vankeus oikeutettiin sillä, että noin kostettiin ne teot mitä saksalaiset olivat muille tehneet.
Ja tietenkin keskitysleirien vartijat viljelivät mielellään tuota kollektiivisen syyllisyyden mallia, joka suojeli varsinaisia rikollisia ilmiannoilta. Sanotaan että varisnaiset keskitysleirien työntekijät sekä erityisesti ne miehet jotka olivat osallistuneet murhiin olivat sopivia yhteistoimintamiehiä. Heitä inhottiin ja jos he puhuivat jotain, josta ei haluttu puhua, niin nuo henkilöt oli helppo vaientaa syyttämällä heitä teoista, joita he olivat tehneet keskitysleireillä. Noiden rikollisten joukossa oli aikansa etevimpiä psykiatreja kuten Dr. Werner Heyde, jonka taidoilla oli varmasti kysyntää myös Stalinin NKVDssä sekä DDRn Stasissa.
Se mikä sitten teki ihmisistä fanaatikkoja kuitenkin unohdetaan täysin. Me emme voisi kuvitella tilannetta, että esimerkiksi poliisi yllyttää pahoinpitelemään muita ihmisiä. Valtio joka yllytti vihaan myös vaati ihmisiltä vihaa. Viha oli osoitus kuuliaisuudesta, sekä siitä että ihminen antoi itsensä valtiokoneiston käyttöön. Vain täydellinen antaumus sekä kuuliaisuus takasivat pääsyn eliittiin, eli aseman jossa ihminen sai vallan komentaa muita. Tuolloin tunnustekona toimi se, että henkilö ei koskaan edes yrittänyt kysellä sitä, että "miksi noin pitää tehdä". Ihmiset uskoivat valtioon sokeasti, unohtaen sen, että valtiota johtavat ihmiset. Ihmiset uskoivat lakiin, mutta unohtivat sen, että lakia voidaan aina muuttaa. Keskitysleirien työntekijät perustelivat julmuutta siten, että he noudattivat vain lakia. Ja pahuuden banaalius on siinä, että Hitlerin Saksassa eivät keskitysleirit olleet rikollista toimintaa, vaan jopa lain asettama velvollisuus.
Eli ihmiset jotka oli kasvatettu uskomaan järjestelmään nimeltään valtio eivät voineet käsittää sitä, että valtion edustajat käyttivät heitä hyväkseen. Hyväksikäyttäjillä on aina ollut taito saada uhrinsa tuntemaan syyllisyyttä. Ja juuri tuo syyllistäminen tekee noista ihmisistä sellaisia, että uhrit eivät uskalla tai halua kertoa siitä, miten toinen huijasi heitä tekemään asioita, joita ei voida pitää jälkeenpäin moraalisina.
Kun valtiovalta yllytti ihmisiä väkivaltaan naapureitaan vastaan, niin ihmiset halusivat uskoa tekevänsä oikein. Kun valtion johto nimesi joukon ihmisiä kansan vihollisiksi, niin ihmiset uskoivat ilman muuta valtiota. He unohtivat sen, että valtio on järjestelmä, jota johtavat ihmiset. Noilla valtiota johtavilla ihmisillä on aina myös oma historiansa sekä omat ajatuksensa siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. DDR oli samanlainen auktoritaria. Siellä sensuurin sekä valikoivan tiedonvälityksen avulla vääristeltiin totuutta. Heiluri heilahti ääripäästä toiseen. äskeiset viholliset eli kommunistit muuttuivat ystäviksi. Ja äskeiset johtajat vihollisiksi.
Tai oikeastaan totuudesta nähtiin vain yksi puoli, ja se puoli oli se, että Neuvostoliitto ikään kuin vapautti itäisen Euroopan fasisteista. Sen takia Neuvostojoukkojen harjoittama väkivalta jäi usein tutkimatta eikä tekijöitä rangaistu. Sanotaan että nimenomaan seksuaalisen väkivallan tarkoitus oli myös eristää miehitysarmeijan sotilaita Saksalaisista tai estää heitä kertomasta asioita, joita Stalin ei halunnut kerrottavan.
Myös se unohdettiin täysin että totalitaristinen järjestelmä korvautui vain toisella mahdollisesti yhtä totalitaristisella järjestelmällä. Kaiken huipuksi esimerkiksi Fasistien poliittisen poliisin jäsenet saattoivat jatkaa uuden järjestelmän palveluksessa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja myöhemmin kommunistit ottivat käyttöön monia Hitlerin Saksasta tuttuja toimintatapoja, joilla ihmisiä kannustettiin ilmiantoihin. Sanotaan että esimerkiksi Stasissa oli varmasti töissä miehiä, jotka olivat myös palvelleet Adolf Hitleriä. Esimerkiksi pahamaineisia natsi-lääkäreitä työskenteli DDRssä.
Hitlerin Saksassa ilmannoista tehtiin helppoja asioita. Gestapo perusteli ilmiantoja siten, että niillä estettiin ihmisiä vahingoittamasta itseään. Eli jos ihminen oli erilainen, ajatteli tai teki asioita eri tavalla kuin muut, niin hän oli jotenkin korjauksen tarpeessa. Eli hän oli joko juutalainen tai mielisairas. Ja esimerkiksi Neuvostoliitossa mielenterveyden ongelmiin vedottiin monissa tapauksissa, joissa esimerkiksi tunnettu tiedemies oli päättänyt arvostella hallintoa. Esimerkiksi Neuvostoliiton ydinpommin isänä tunnettu Andrei Saharov määrättiin mielisairaalaan siksi, että hän oli uskaltanut arvostella Neuvostojärjestelmää.
Samalla tavalla esimerkiksi itäisessä Saksassa ilmiantoon kannustettiin puhumalla siitä, millaisia mielenterveydellisiä ongelmia ihmisillä voi olla. Ja tietenkin nuo mielenterveyden ongelmat esitettiin siten, että niistä kärsivät henkilöt ovat kykenemättömiä mukautumaan valtion vaatimuksiin, joiden mukaan jokainen ihminen elää ikään kuin lokerossa, josta hänen ei kannata lähteä pois. Eli DDR ja monet muut autoritariset järjestelmät tukahduttivat kaiken omaperäisyyden, yksilöllisyyden sekä tietenkin kaikki mikä ei ollut valtion määräämää oli kiellettyä. Jokainen joka puhui muuta kuin sitä, mitä järjestelmä vaati oli tekopyhä. Ihmisten velvollisuus oli käydä armeijassa, töissä sekä tietenkin tehdä lapsia ja kuolla pois. Eli ihminen oli ikään kuin järjestelmän ratas. Hänen piti ajatella että häntä johtivat viisaat ja lahjakkaat miehet, joiden mielipiteitä ei saanut mitenkään kyseenalaistaa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Werner_Heyde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.