Meillä Suomessa peruskouluissa huomioidaan aina kaikkein huonoimpia oppilaita. He tekevät tehtäviä ehkä hiukan hitaammin kuin keskiverto-oppilaat, mutta samalla tietenkin voidaan sanoa, että noiden kaikkein heikoimpien oppilaiden kohdalla asenne on jotenkin outo. On helpompi sanoa, että "en osaa", kuin että "olen jo tehnyt tehtävät". Ja sitten jos oppilas ei osaa, niin hänen ei tarvitse enää edes itse yrittää löytää vastauksia, kun opettaja tulee viereen istumaan, ja kertomaan miten tehtävä pitäisi tehdä. Tai sitten hän voi kysäistä vastausta tekoälyltä.
Tuolloin oppilas voi suoraan heittää kirjan tai muun opiskeluvälineen reppuun, ja lähteä talsimaan kohti kotia, jossa sitten voi neuvoa kysellä vaikka joltain tekoälyltä. Eli meillä Suomessa ei koskaan olla oikein kysytty, että onko oppilaan tai opiskelijan tavoite oikeasti saada vain hyviä arvosanoja, vai pitäisikö hänen sijaistaa oppimaansa. Pahimmillaan koulussa käy niin että koulusta puuttuvat kokonaan keskitason oppilaat tai opiskelijat. Koulussa on siis vain huippuja tai erittäin huonoja oppilaita. Mikäli ajattelemme esimerkiksi Gaussin käyrää, eli keskiarvokäyrää, niin kouluissa pitäisi olla saman verran huippulahjakkaita ja huippuhuonoja oppilaita tai opiskelijoita. Keskverto-oppilaita tai opiskelijoita pitäisi sitten olla enemmistö. Joten miksi näissä asioissa Gaussin käyrä on painunut keskeltä kasaan? Mihin ovat keskiverto-oppijat kadonneet?
Jos oppilas tai opiskelija käyttää samoihin tehtäviin 30 minuuttia mihin toinen on käyttänyt kaksi tuntia, niin varmaan tämä toinen oppilas tai opiskelija on tuossa aineessa hiukan toista parempi.
Kuitenkin kaikki mittarit siitä, miten kursseja tai aineita suoritetaan lähtevät siitä, kuinka lähelle laskettua aikaa oppilaan tai opiskelijan käyttämä aika osuu. Eli jos kurssiin on varattu vaikkapa 150 tuntia, ja joku sitten saa kurssin läpi tai jopa huippuarvosanoja käytettyään siihen vaikkapa 40 tuntia, niin kurssi on kuulemma liian helppo. Eli saako meillä oikeasti arvosanoja siitä mitä osaa, vai siitä miten pitkän aikaa tuo oppilas tai opiskelija istuu kurssilla. Se mitä tuo henkilö saa aikaan eli vastausten sisältö tai mikään muu asia ei ole enää hyvin. Vain sillä on merkitystä, että joku on käyttänyt kurssiin vähemmän aikaa kuin joku toinen.
Nimittäin peruskoulussa saattaa olla sellainen ilmapiiri, että muiden eli koko muun luokan pitää jotenkin toimia aina siten, että noita kaikkein heikoimpia huomioidaan. Jos toinen opiskelijoiden äärijoukko eli poikkeuslahjakkaat jäävät huomiotta, niin he varmasti turhautuvat. Huomioimisesta sekä tasa-arvosta on lyhyt matka tasapäistämiseen. Toiset ihmiset saavat tehtyä toisia tehtäviä nopeammin kuin toiset, ja se pitää vain hyväksyä. Me emme kaikki ole esimerkiksi hyviä urheilijoita, eikä jokainen urheilija koskaan voita mitään olympialaisissa.
Kun me sitten lähdemme peruskoulun jälkeen kilpailemaan ammattikoulu- tai lukiopaikasta, niin kohtamme uuden tilanteen. Nuo paikat menevät kilpailutuksen kautta, eli ne jotka saavat parhaat arvosanat ja joilla on paras keskiarvo saavat parhaat opiskelupaikat. Ja viimeistään silloin kun opiskelija hakee korkeakouluun, niin hän kohtaa armottoman kilpailutuksen.
Samalla tavalla kaikki eivät ole yhtä hyviä matematiikassa, maantiedossa tai kielissä. Emmekä voi työelämässäkään olettaa sitä, että kaikki saavat työnsä tehtyä aina samaan aikaan. Ihmiset ovat erilaisia. Meillä on erilainen tausta, erilaiset kiinnostuksen kohteet sekä erilaiset mahdollisuudet oppia erilaisia asioita. Kaikki ihmiset eivät omista kitaraa, eikä kaikilla ole musikaalisia kavereita, joiden kanssa voidaan perustaa bändejä.
Eli muiden oppilaiden pitää aina muistaa huomaavaisesti odottaa sitä, että luokan huonoimmat tai heikoimmin menestyvät "ehtivät mukaan". Mutta sitten joskus tulee mieleen se, että esimerkiksi opettajien koko aika menee siihen, että luokan heikoimpien oppilaiden vieressä seisotaan koko oppitunnin ajan. Se että heikoimpia huomioidaan on oikea asenne, mutta samalla pitäisi huomioida myös sitä, että lahjakkaammat oppilaat sitten turhautuvat tuollaisessa ilmapiirissä Ja jostain syystä esimerkiksi huonoja oppilaita jotenkin ymmärretään paremmin kuin lahjakkaita oppilaita.
On helpompi olla tyhmä kuin joku huippulahjakas. Huipputyhmä ihminen on jotenkin hauska, kun taas lahjakas ihminen on aina ärsyttävä.
Meillä Suomessa on ollut tapana puhua paljon siitä, kuinka kaikkien pitää olla tasa-arvoisia. Mutta kouluissa lähdetään siitä, että kaikkien pitää olla aina kaikkein huonoimpien oppilaiden kanssa samalla viivalla. Miksi kouluissa kukaan edes viitsii jakaa numeroita, kun kaikkien pitää aina harrastaa jotain liikunnan kaltaista. Tai siis liikuntaa ei kukaan voi harrastaa muuten kuin jonkun kilpailun kautta. Lahjakkuus on aina joku fyysinen suoritus kuten kilpajuoksu, jota voidaan kuvailla jossain tiedotusvälineessä. Siis mikään matematiikka tai kielen osaaminen ei ole mitään. Ja ihminen joka ei ole ns. aktiiviurheilija leimataan usein lihavaksi.
Suomessa on helpompi olla joku nyrkkeilijä kuin tutkija tai professori. Eli kuten Irwin Goodman aikoinaan sanoi, niin tyhmyydellä täällä vain leveillään, ja jos joku sitten sattuu olemaan esimerkiksi matemaatikko tai joku muu vastaavanlainen henkilö, niin silloin kyllä puhutaan paljon siitä, kuinka tuollainen henkilö pröystäilee asialla, jota "kaikki eivät voi saavuttaa". Eli juoksukilpailu tai joku muu vastaava laji ovat ainoita asioita, joita edes halutaan huomioida jossain peruskoulussa. Mitään muuta sellaisia asioita kuin vaikkapa jotain tiedekilpailuja tai muuta vastaavaa ei edes haluta nähdä. Se miten meillä käsitellään sivistystä on hyvin outo.
Meillä Suomessa jos itsellä sattuu olemaan Mercedes Benz omassa parkkiruudussa, niin silloin naapurit tuijottavat meitä kateellisina. Me suorastaan pröystäilemme rahoillamme. Kun sitten jäämme työttömiksi, ja Mersu katoaa ja siirrymme julkisen liikenteen käyttäjiksi, niin silloin naapurit tuijottavat alaspäin, ja ainoa asia jonka kuulemme on se, että "meillä ei enää tarvitse käydä". Jos ihminen menee johonkin muuhun kouluun kuin siihen kadettikouluun tai rupeaa ammattiurheilijaksi, niin silloin hän muuttuu siivottomaksi opiskelijaksi. Mutta vain opiskelun kautta voi saada esimerkiksi insinöörin paperit, ja niihin kuuluvat oikeudet sekä velvollisuudet. Eli periaatteessa meillä ei huomioida muita kuin fyysisiä suorituksia.
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011393168.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.