1900-luvun historian tutkimuksen ongelmista

Yllä tekoälyn näkemys 1900-luvun tärkeimmistä keksinnöistä. 

Yksi suurimmista 1900-luvun loppupuolen tutkimuksia rajoittavista asioista on se, että suurin osa niistä ihmisistä jotka ovat nyt nousemassa suurten yritysten, asevoimien sekä valtioiden johtoon ovat syntyneet 1900-luvun lopulla. He tai me omaamme henkilökohtaisia kokemuksia noista ajoista, jolloin ei vielä ollut tekoälyä, ja Internet toimi vain puhelinkaapelin kautta. Siirtonopeus oli tuolloin huimat 300 kilobittiä sekunnissa. Ja oikeastaan Internet tuli ihmisten saataville tai tietoisuuteen vasta 1990- luvulla. 

Osa 1900-luvun historiasta on tallennettu arkistoihin, joita eivät tutkijat ainakaan vielä pääse katsomaan. Ja osaa noista tapahtumista pidetään valtiosalaisuuksina. 1900-luvun historian tärkeimmät tapahtumat olivat tietenkin Ensimmäinen sekä Toinen Maailmansota. Mutta kuitenkin myös muita asioita tapahtui. Eli tuo aika ei ollut pelkkää Ensimmäistä tai Toista Maailmansotaa. Ja ainakin itse koen jälkeenpäin ajatellen että esimerkiksi omakohtaiset kokemukset sekä osittain pelko olivat asioita, jotka rajoittivat historian tutkimusta tuolloin 1990-luvulla. 

Kun puhutaan siitä, että joku keskitysleirien vartija tuodaan paareilla oikeuden eteen, ja ikää miehellä on vähän vajaat sata vuotta, niin me unohdamme että vielä 1970-luvulla tuo sama vartija saattoi olla täysin työelämässä mukana. Ja silloin 1940-luvun alun kauheina hetkinä tuo mies oli parikymppinen mustiin saappaisiin ja nahkaiseen takkiin pukeutuva peto, jota pelättiin joka paikassa. 1900-luvulla tietenikin puhuttiin natsien keskitysleireistä, mutta jostain syystä Venäjän sekä Neuvostoliiton vankileirejä ei ole käsitelty samalla tavalla. 

Kun historiaa tutkitaan, niin tapahtumiin pitää saada aina hiukan etäisyyttä. Mitä enemmän etäisyyttä tapahtumiin saadaan, niin sitä objektiivisempi näkemys meille muodostuu noista asioista. Kun palaamme äskeiseen kappaleeseen sekä siihen, miten historiaa tutkitaan ja miten sitä tulkitaan, niin 1970-luvulla oli keskitysleirejä koskevia rikostutkintoja meneillään. Ja silloin väärä tieto olisi voinut aiheuttaa kunnianloukkauskanteen. Eli jos puhumme historian tutkinnasta, niin sitä ei pidä sekoittaa rikostutkintaan. Suuri osa objektiivisesta historian tutkimuksesta on täysin merkityksetöntä, jos halutaan tätä toimintaa tarkastella esimerkiksi sitä taustaa vasten, että joku halutaan saada syytteeseen jostain rikoksesta. 

Historiaa tutkitaan siksi, että oppisimme virheistä joita silloin kauan tai vähemmän kauan sitten teimme. Mutta jostain syystä meidän on aina välillä myös muistettava se, että joidenkin ihmisten on vaikeaa myöntää virheitään.  Varsinkin lähihistoriassa tehtyjen virheiden myöntämisen esteenä voi olla se, että henkilö on itse ollut tekemässä päätöstä. Eli omakohtainen kokemus saa aikaan ajatuksen siitä, että virheestä voi seurata vahingonkorvaus. 

1900-luvun historiaa tutkitaan erittäin paljon. Ja tuonta aikakautta voidaan hyvin kutsua nimellä "äärimmäisyyksien aikakausi". 1900-luvun lopulla me tietenkin halusimme muuttaa maailmaa paremmaksi. Ja kun pohditaan 1900-luvun historian suhdetta nykyhetkeen, niin me kohtaamme usein sellaisen käsityksen, että tuo aikakausi joka päättyi historian aikajanaa vasten tarkasteltuna vasta vähän aikaa sitten on jotenkin helppo tutkimuskohde. Tuolta 1900-luvun lopulta on olemassa valtava määrä lähteitä, joita voimme katsella, ja joita voimme arvioida. 

Mutta samalla unohdamme, että kaikki historia, mitä kirjoitamme on käsitelty jonkinlaisen ideologisen tai kulttuurisen suodattimen lävitse. Eli kaikki historia on oikeasti jonkun ihmisen kirjoittamaa, ja jokaisella historiaa kirjoittavalla on oma käsitys siitä, miten historian mitäkin tapahtumaa pitäisi käsitellä. Eli vaikka emme 1900-luvun historiaa kirjoittaessamme ole oikeasti aivan pelkkien arkeologisten lähteiden varassa, niin kuitenkin meidän pitää muistaa se, että absoluuttista totuutta ei ole. Eli voi olla olemassa ylisesti tunnettu totuus, joka pätee suurimpaan joukkoon toimijoita. Mutta siis aina jokainen muistiinpano tai kirjoitettu asiakirja heijastaa aikakautensa näkemyksiä erilaisista asioista. 

Kaukaisen historian tutkiminen on tietenkin asia, jota rajoittavat esimerkiksi lähteiden puute. Ja sama asia voi rajoittaa myös lähihistorian tutkimusta. Eli osa arkistoista on edelleen salaisia, ja ehkä emme koskaan ainakaan omana elinaikanamme saa täyttä varmuutta tapahtumien syistä. 1900-luvun historian tutkimusta rajoittaa ainakin oman ikäluokkani kohdalla se, että meillä on omakohtaisia kokemuksia noista asioista, jotka ovat muokanneet ainakin omaa historian tulkintaani. Omakohtainen kokemus tietenkin on asia, joka aiheuttaa sekä hyvää että pahaa noissa lähi-historian tulkinnoissa. 1960- ja 1970 luvuilla historian tutkimusta dominoivat kaksi maailmansotaa, joiden veteraanit olivat silloin vielä työelämässä. 

Eli meidän kuvamme 1900-luvun alusta oli se, että siellä oli kaksi sotaa, joiden jälkeen Euroopan kartta piirrettiin uusiksi. Sodat ja taistelut ovat tietenkin asioita, jotka dominoivat historiaa. Mutta yhteensä ensimmäinen sekä toinen maailmansota kestivät vain noin 9 vuotta. Sen jälkeen on ollut paljon sotia, joista kukaan ei edes tiedä yhtään mitään, ellei satu olemaan alan tutkija tai harrastaja. Kun ajatellaan ihmisikää, niin ne jotka päättivät peruskoulunsa joskus 1990-luvulla ovat nyt nousemassa vallan kahvaan. Nämä ihmiset ovat nyt noin 50 vuotiaita, joten he ovat sopivia ihmisiä johtamaan yrityksiä sekä valtioita.