Siirry pääsisältöön

Venäjä auttaa Pohjois-Koreaa sen ydinaseohjelmassa.



Yllä: Hwasong-15-tai 18 ohjuksen koelaukaisu. 

Pohjois-Korea on yksi valtio, joka varmasti on hyötynyt Ukrainan sodasta. Venäjä antaa siis vastapalvelukseksi ydinaseiden valmistamiseen sopivaa teknologiaa Kim Jong-Unin diktatuurille. Ja Pohjois-Korea on saamassa käyttöönsä uuden mannertenvälisen Hwasong-15-ohjuksen jonka kantama on yli 13000 kilometriä. Nykyään noita Hwasong-ohjuksien uusia malleja tulee julkisuuteen niin nopeasti, että kukaan ei edes pysy niiden perässä. Yllä on ilmeisesti vuosi sitten otettu kuva Hwasong-18-ohjuksesta, jota Pohjois-Korea on alkanut kaikessa hiljaisuudessa testata- 

Edellisenkin Hwasong-ohjuksen kantama riittää koko Euroopan uhkaamiseen, joten ehkä tämä asia muistuttaa meitä siitä, että me emme ole toisella planeetalla. Voi olla että Pohjois-Korealla on myös FOBS-ohjelma. Eli maassa varmasti ainakin himoitaan noita kiertoradalle lähetettäviä vaanivia ydinkärkiä, jotka yllättäen laukaistaan joko kohdemaan yläpuolella, jolloin ne aiheuttavat voimakkaan EMP-iskun, joka lamauttaa puolustuksen tehokkaasti. Tai sitten niitä voidaan käyttää kaupunkeja vastaan. 

Se mitä Venäjä tarkalleen ottaen on antanut Kim Jong-Unille on tietenkin täysi mysteeri. Mutta uskoisin että noihin lahjoihin kuuluu reaktorien, suuntauslaitteisiin sekä muihin vastaaviin asioihin liittyvää tietotaitoa tai välineitä ja raaka-aineita, joilla noita laitteita voidaan valmistaa. 



Kuvassa Pohjois-Korean ohjusten arvioidut kantamat. Huomaatte varmaan että Eurooppa on tuon pelon kehän sisällä.  (Wikipedia, North Korea and weapons of mass destruction)

Pohjois-Korean ydinohjelma on ilmeisesti varattu täysin sotilaallisiin käyttötarkoituksiin. Eli tarkoitus on tuottaa plutoniumia sekä muita varusteita Pohjois-Korean asevoimien eli käytännössä Kim Jong-Unin käyttöön. Ja vastineeksi tuosta avusta Pohjois-Korean johtaja lähettää miehiään Ukrainan rintamalle, jossa Putin kuluttaa omia ja Ukrainan voimia loppuun tehden samalla suuria tappioita. 

Kim Jong-Un on mies joka ei paljon ihmishengistä välitä, jos nuo ihmiset tai heidän uhraamisensa eivät suorastaan palvele hänen omaa henkilökohtaista etuaan. Pohjois-Korean propaganda tietenkin sanoo, että Kim ja Pohjois-Korea tulevat tukemaan Putinia loppuun saakka, mutta sitten kun tarpeelliset vastalahjat on rahdattu Pohjois-Koreaan, niin silloin voi Kimin antama tuki loppua. Pohjois-Korean ydinasepelote on pitkälti ohjusten varassa. 

Ja uudet ohjukset ovat jokapäiväinen näky tuon maan TVssä, ja se että Kim ampuu rakettejaan Japanin yli tekee noista asioista stressaavia kaikille. Nimittäin se että Pohjois-Korea on saamassa käyttöönsä uuden Hwasong-14 ohjuksen tekee tuosta maasta uhan myös Euroopalle. Pisimmille kantavan ohjuksen toimintasäde ulottuu Suomeen asti, mikä tarkoittaa että emme enää voi ajatella, että Pohjois-Korea on jossain toisella planeetalla. Suurin pelko tietenkin on yli 13000 kilometriä kantavista Hwasong-14 ohjuksista, joilla Kim Jong-un voi uhata koko Eurooppaa. 

Noiden ohjusten takia myös Suomi on joutunut Pohjois-Korean pelotteen sisälle. Ja juuri ohjusten suuri rooli Pohjois-Korean ydinpelotteessa on se, mikä osoittaa tuon maan olevan kovan luokan diktatuuri. Ohjus on juuri diktaattorien käteen sopiva ase. Jos ohjukset ammutaan siiloista, niin silloin niiden käyttäjiä voidaan kontrolloida muiden aseiden kuten kemiallisten aseiden tai kiväärien avulla, eikä noiden henkilöiden tarvitse silloin poistua esimerkiksi Pohjois-Korean alueelta. Ja tietenkin ohjus on joka tapauksessa melkoinen propaganda-valtti. Pohjois-Korean ohjukset ovat ilmeisesti melkolailla samanlaisia kuin USAn 1960-luvun ohjukset sekä raketit. Paitsi että niitä esitellään mobiilialustoilta laukaistavina versioina. 

Kuvissa Hwasong-15 näyttää melko paljon Titan II- tai SS-18 (F-1) ohjukselta, ja tuon ohjuksen valtava kantama tekee siitä pelottavan. Siis onko kyseessä SS-18 ohjuksen kopio, joka voi nostaa pienen ydinkärjen maapalloa kiertävälle radalle? Uusia Hwasong-ohjuksia tulee kuin liukuhihnalta, ja jo nyt Pohjois-Korea on testannut Hwasong-19-ohjusta. 

 Se mikä lisää pelkoa on se, että Pohjois-Korean johtaja ei välitä muusta kuin itsestään. Juuri tämä uhka on sellainen, että sen takia meidän pitää ryhtyä kehittelemään uusia ohjusten torjuntaan tarkoitettuja ohjuksia tai laser, yms aseita. Pohjois-Korean johtaja on yksi maailman vaarallisimmista miehistä. Ja tiedämme, että hän ei koskaan tule jättämään Pohjois-Korean johtajuutta vapaaehtoisesti. 

https://www.verkkouutiset.fi/a/vastineeksi-sotilaista-pohjois-korea-saa-venajalta-ydinteknologiaa/#c644c4d8


https://en.wikipedia.org/wiki/North_Korea_and_weapons_of_mass_destruction

https://en.wikipedia.org/wiki/Hwasong-15

https://en.wikipedia.org/wiki/Hwasong-16b

https://en.wikipedia.org/wiki/Hwasong-17

https://en.wikipedia.org/wiki/Hwasong-18

https://en.wikipedia.org/wiki/Hwasong-19

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...