Siirry pääsisältöön

Miksi Syyrian armeija romahti? Eli onko Assad jossain Pohjois-Koreassa pyytämässä turvapaikkaa?



Miten käy silloin kun maata hallitaan vieraan asevoiman turvin? Kun ulkomainen tuki romahtaa, niin silloin loppuu myös omien joukkojen kiinnostus hallitsijaa kohtaan. Kun palkanmaksu päättyy, niin palkkasoturit lähtevät etsimään uusia haasteita. 

 Basar Al Assadin joukkojen uskollisuus lienee ostettu pelolla ja rahalla. Eli Al Assad on ilmeisesti tehnyt selväksi, että jos asevoima ei tottele häntä, niin silloin Venäjä iskee näitä kohteita esimerkiksi mereltä tai ilmasta laukaistavilla ohjuksilla, jotka siis olisivat turvassa kapinallisten iskuilta. Mutta tilanne on muuttunut melkoisesti siitä, kun tuo strategia on kehitelty. 

Eli Ukrainan sota on saanut aikaan sen, että voidakseen turvallisesti huoltaa Syyriassa olevia joukkojaan tai ampuakseen ohjuksia Syyriaan pitää laivojen lähteä joko Baltiasta tai Murmanskista, ja sitten noiden yksiköiden pitää päästä ampuma-etäisyydelle. Eli aikoinaan ilmeisesti Venäjän strategia on perustunut Krimin käyttöön tämän alueen pääasiallisena tukikohtana. Mutta Ukrainan sota on muuttanut tilanteen siten, että Krim on tällä hetkellä epävarma tukikohta. 

Jos Ukrainan isku osuu laivaan, niin se on poissa pelistä tai sitten sen käyttö operaatioissa on muuten epävarmaa. Samoin jokainen ohjus, jonka Venäjä ampuu Syyriassa on poissa Ukrainasta. Tämä tarkoittaa sitä, että Al Assad tai Assad on ikään kuin pakottanut asevoimansa sotimaan ase niskassaan. Ja nyt kun Venäjän uhkaa ei enää entisellä tavalla tarvinnut pelätä on sotilaiden ollut helpompi paeta tai antautua, kuin lähteä hyökkäyksiin ja uhraamaan henkensä Al Assadin puolesta. Al Assadin asevoima siis vain lakkasi olemasta. Ja uskoisin että häntä ehkä  koko hallinnon ajan tukeneet ihmiset ovat vaikeuksissa.  Al Assad itse on varmaan lähtenyt pakoon maahan, joka hänet suostuu ottamaan vastaan.


Parhaaseen diktaattorien tyyliin on tuo mies jättänyt muut vastaamaan hänen diktatuurinsa aikana tehdyistä rikoksista. Ehkä hän tällä hetkellä herkistelee Teheranissa, Pjongjangissa tai Moskovassa sitä, miten kaikki meni päin seiniä. Tuollaisilla diktaattoreilla on valtavasti henkilökohtaista omaisuutta, ja ehkä hän on saanut ostettua turvapaikan jostain maasta, jossa hänen naamaansa ei tunneta. Mutta uskoisin että mikään sivistysmaa ei hänelle tarjoa turvapaikkaa. 

Ainakin pelko on varmasti levinnyt noissa piireissä, joissa Al Assadia on aikoinaan tuettu. 24 vuotta jatkunut hirmuhallinto on varmasti jättänyt jälkensä tuohon maahan, joka on nyt ainakin suurelta osin kapinallisten hallinnassa. Muutamassa tunnissa tapahtunut kukistuminen on tietenkin ollut melkoinen yllätys lähes kaikille. Ja mediassa tietenkin puhutaan joko vallankumouksesta tai vallankaappauksesta, riippuen vähän toimittajasta. Mutta se mitä tämä Assadin kaatuminen tulee aiheuttamaan on se, että BRICS liittoumassa tullaan pohtimaan Venäjän asemaa tuossa joukossa. Kiina ei varmaan jätä tätä tilaisuutta käyttämättä, ja myös Pohjois-Koreassa varmaan ollaan ainakin osittain ilahtuneita siitä, miten tässä näin pääsi käymään. 

Siis Pohjois-Korea on ihmishengistä täysin piittaamaton diktatuuri, mutta varmaan sielläkään ei panna pahaksi, jos Putin vaikka joutuisi altavastaajan asemaan näissä liittoumissa. Kim Jong-Un sekä muut Putinia tukevat tahot tunnetaan siitä, että ne eivät paljon mistään muusta kuin omasta asemastaan piittaa, niin silloin voidaan hyvin olettaa, että Putin on antanut ydinmateriaalia eli ilmeisesti ainakin ydinaseiden valmistamiseen tarvittavaa teknologiaa noille kahdelle littolaiselleen eli Pohjois-Korealle mikä on yhtä kuin Kim Jong-Un sekä Iranille. 

Molemmilla noista valtioista on hallussaan uraanikaivoksia. Joten Putinin lupaama teknologia saattaa käsittää esimerkiksi sentrufugeja tai muita vastaavia asioita, joilla uraania voidaan erottaa malmista, tai sitten plutoniumia voidaan erottaa käytetystä polttoaineesta. Sentrifugierotusta voidaan käyttää molemmissa tapauksissa. Tuolloin pitää tietenkin tarkkailla radioaktiivisen säteilyn määrää, koska jos seoksesta tulee liian rikasta, niin silloin tapahtuu spontaani fissio, mikä tarkoittaa pahimmilaan ydinräjähdystä. 

Mutta sitten tietenkin meidän pitää muistaa se, että joku päivä myös Putinin on noita omia lupauksiaan ryhdyttävä lunastamaan. Eli kun tuo teknologia on ylittänyt Venäjän rajan, niin ehkä sitten loppuu myös Putinin saama tuki. 

https://yle.fi/a/74-20129860

https://yle.fi/a/74-20129864

https://yle.fi/a/74-20129869


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...