Valtion hallintomuotona demokratiaa pidetään parhaana mahdollisena hallintomuotona. Mutta miksi se on paras mahdollinen hallintomuoto? Sanotaan että ehkä Churchill ajatteli että demokratiassa yhden ihmisen kannettavaksi jää pienempi taakka, kuin jos hän tekisi päätökset yksin. Ja demokratiassa valtionpäämies voi erota, mikä tekee hänen murhaamisestaan vähemmän houkuttelevan kuin jossain diktatuurissa, joista hyvänä esimerkkinä ovat Venäjän Tsaarit. Heistä ilmeisesti ainakin huomattava osa on päättänyt päivänsä salamurhaajan kädestä.
Joskus diktatuurit ylpeilevät sillä että päätösten teko kestää heillä vähemmän aikaa kuin demokratioissa. Kuitenkin tavallisten kansalaisten elämä saattaa olla sellaista, että pienimmästäkin asiasta pitää maksaa valtavia lahjuksia. Eli vain hallitsijoiden hyväksymiä päätöksiä sallitaan, eikä muilla ole noihin päätöksiin sanomista. Demokratia antaa vapauksia, mutta samalla se antaa myös vastuuta. Kun ihminen tekee päätöksiä esimerkiksi siitä, että minkä numeron hän laittaa äänestyslippuun, niin silloin hänellä pitäisi olla myös valmiudet kantaa vastuu päätöksensä seurauksista.
USAn vaaleissa olemme huomanneet että nimenomaan toisen polven amerikkalaiset asettuvat ehdolle vaaleissa. Eli Kamala Harris ja Barrack Obama ovat muistaakseni molemmat ihmisiä joilla on maahanmuuttaja perheessään , joten ehkä se kertoo siitä mitä voidaan pitää demokratialle vahingollisena mallina. Pitävätkö nuo syntyperäiset amerikkalaiset demokratiaa niin itsestään selvänä, että he eivät viitsi asettua ehdolle vaaleissa.
Ja sitten kun presidentin vaaleissa taistellaan vain valitsijamiehistä, niin silloin tietenkin niille osavaltioille joista saadaan eniten valitsijamiehiä luvataan eniten. Ja niinpä Trumpista tuli presidentti vaikka hän sai vähemmän ääniä kuin Kamala Harris. Ja sitten tietenkin meidän pitää muistaa se, että ilman eräitä Trumpia kohti ammuttuja laukauksia hän olisi ehkä USAn presidentti.
Demokratiassa päätökset saattavat kestää hiukan kauemmin kuin jossain diktatuurissa, ja siksi demokratiaa pidetään usein jotenkin tehottomana päätöksentekotapana. Mutta demokratian ero diktatuuriin on se, että demokratiassa päätöksiä mietitään monelta taholta, ennen kuin ne laitetaan toimeen. Se mikä sitten tekee tuosta prosessista erittäin mielenkiintoisen on se, että tuolloin päätöksentekoprosessiin tulee muitakin kuin vain yksi näkökulma. Samoin demokratiassa muutkin kantavat päätöksistä vastuun. Päätöksen tekijä on vastuussa päätöksensä seurauksista. Jos vain yksi henkilö säätäisi lakeja, niin silloin voi käydä niin, että hän unohtaa koko lain olemassaolon. Tai tekee lakeja, jotka suistavat valtion suoraan anarkiaan.
Demokratian suurin ongelma on se, että demokratia ei ole itsestäänselvyys. Vaikka jotkut ihmiset pitävät demokratiaa itsestään selvänä asiana. Jos ihminen luovuttaa oikeuden tehdä päätöksiä muille siten, että ei viitsi käydä äänestämässä, niin se vie valtiota kohti harvainvaltaa.
Ihmisten pitäisi ymmärtää se, että jos he valitsevat suuren johtajan, niin pahimmillaan he valitsevat suuren onnettomuuden. Suuret johtajat ovat ihmisiä, joilla on samanlaisia ongelmia kuin muilla. Jos ihmiset eivät tiedä ketä he äänestävät tai kokevat äänestämisen merkityksettömäksi, niin silloin valta saattaa luisua vahvaa johtajuutta lupaavan suuren retoriikan taitajan käsiin. Ja jos sitten puhutaan esimerkiksi hybridivaikuttamisesta, niin yksi tapa vaikuttaa ovat tietenkin lahjukset. Eli jos ajatellaan että ulkopuolinen toimija, joka haluaa säädättää lakeja mihin tahansa maahan onnistuu ostamaan suuren joukon kansanedustajia, niin hän voi muodostaa näkymättömän voiman, joka ulottuu puoluerajojen ylitse.
Raha ei katso ideologiaa. Ja jokaisella puolueella on oma ideologia, johon ne perustavat oman politiikkansa. Mutta puolueet koostuvat ihmisistä. Jokainen ihminen on pohjimmiltaan yksilö teki hän päätöksiä tai ei. Tai oikeastaan ei ole olemassa ihmistä joka ei jossain vaiheessa tekisi mitään päätöksiä. Ja toisaalta vasta pääsyt valtaan kertoo ihmisestä sen, millainen vallankäyttäjä hän olisi.
Eli jokaisella päätökseen osallistuvalla henkilöllä on hiukan erilainen kokemusmaailma. Syy miksi meillä on tasavalta eli edustuksellinen demokratia on se, että lain säätäminen on tarkkaa työtä. Jos lakiteksti jää niin sanotusti puolitiehen, niin se saattaa pahimmillaan pahentaa tilannetta. Kiireellä säädetyt lait ovat sellaisia, että niiden tekstejä ei ole täysin mietitty. Eikä sitäkään ole aina mietitty, että lait päätyvät myös seuraavan hallitsija käyttöön. Jos valtion päämiehen asema periytyy, niin se tietenkin takaa sen, että tulevan valtion päämiehen ympärillä on ihmisiä, jotka osaavat häntä makeilla. Ja seuraukset ovat tuolloin vähintään kamalia. Lopulta tullaan siihen tilanteeseen, että valtion johtaja kuulee vain sitä, mitä hän haluaa kuulla. Ja se saattaa valtion lopulta perikatoon.
Kuva yllä kuvaa äänestysvilkkautta Helsingin äänestysalueilla viime eduskuntavaaleissa. Demokratian suurimpia ongelmia on se, että ihmiset eivät viitsi äänestää. Tai siis kaikkein rikkaimmat äänestävät ahkerimmin, joten sen takia parlamentti kääntyy kohti oikeistoa. Joten jos ihmiset jotka ehkä haluavat muutosta eivät viitsi äänestää, niin se aiheuttaa sen, että he eivät saa sellaisia edustajia eduskuntaan, jotka ajaisivat nimenomaan heidän asiaansa tai lupaavat heille jotain.
Kaksi ihmistä eivät ole koskaan täysin samoja, vaikka heillä olisi päällepäin yhtenevät taustat.
Vaikka kaksi kansanedustajaa näyttääkin melkein samalta, niin heillä on kuitenkin aivan erilainen kokemusmaailma. Ruotsinkielinen edustaja joka tulee jostain ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ei ole sama asia, kuin suomenkielinen edustaja joka tulee jostain suomenkieliseltä paikkakunnalta. Eikä kumpikaan heistä ole saamelainen kansanedustaja joka tulee jostain Enontekiöstä.
Samoin myös ruotsinkilisellä henkilöllä joka tulee suomenkieliseltä teollisuuspaikkakunnalta saattaa olla erilainen näkemys asioista, kuin ensin mainituilla tapauksilla. Sanotaan että osaamis- ja kokemusmaailmamme ovat kuin kuplia. Ja kaksi kuplaa saattavat näyttää ulkopäin täysin samoilta, mutta ne eivät ole samoja. Jos sitten jatkamme vähemmistön ruotimista, niin tietenkin me voimme ajatella että olemme suomenkielisiä henkilöitä, jotka ovat kasvaneet Tukholmassa tai muuten kuuluneet kielivähemmistöön.
Me kaikki suomalaiset olemme hiukan samanlaisia. Kun itse haukumme esimerkiksi pakolaisia tai ulkomaalaisia siitä, että he eivät integroidu suomalaiseen yhteiskuntaan, niin unohdamme esimerkiksi jonkun Espanjan aurinkorannikon suomalaisten turistien yhteisön. Tuossa yhteisössä istutaan visusti toisten suomalaisten vieressä, sekä varotaan ettei mitään muuta kieltä edes puhuta kuin suomea, ja saunakin lämmitetään tuolla kaukana Suomesta tuoduilla koivuhaloilla. Eli siis viemme palan Suomea tuonne kauas aurinkoon jossa voimme nauttia lenkkimakkaraa palmujen varjossa parin viikon ajan, kunnes tulee aika palata kotimaahan.
No näitä asioita jotka vaikuttavat ajattelu- sekä kokemusmaailmaan voi olla tuhansia. Eli kuten me varmaan kaikki olemme huomanneet, niin mikään ei takaa sitä, että kaikki ihmiset kokevat samat asiat kuten muut ihmiset. Ja vaikka kahdella ihmisellä olisi sama äidinkieli, niin murre saattaa erottaa heitä toisistaan. Ja tietenkin kieli ja kulttuuri ovat vain yksi näkyvä asia. Tiedätte varmaan sen, että kaksi ihmistä joilla on sama tausta ja heidän vanhempiensa tulot ovat täysin samat eivät aina mahdu samaan huoneeseen. Eli me emme ehkä vain pidä kaikista ihmisistä. Ja tietenkin esimerkiksi nuoruuden kokemukset jostain joukkuepelistä jossa kukaan ei syötä tai puhu jonkun henkilön kanssa voi muovata hänen ajattelutapaansa.
Demokratian suurin ongelma on se, että ihmiset äänestävät kaltaisiaan ihmisiä. Tai he äänestävät niitä, jotka lupaavat heille mannaa ja mammonaa. Sen takia me kohtaamme sellaisen tilanteen, että ne joilla on jo kaikkea käyvä ahkerammin vaaliuurnilla kuin ne joilla ei ole mitään. Tai siis tämä äskeinen lause oli toksinen sekä samalla myös sellainen, että se kärjistää näkökulmia.
Mutta kuten Helsingin vuoden 2023 Eduskuntavaalien äänestysvilkkautta kuvaavista kartoista voimme katsoa, niin huomaamme sen, että kaikkein kalleimmilla asuinalueilla asuvat äänestävät kaikkein eniten. Joten siitä voimme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että rikkaita kiinnostaa se, mitä heidän rahoillaan tehdään, Ja ne jotka voisivat aiheesta vaatia muutosta eivät vaivaudu äänestämään. Se että rikkaita on vähemmän kompensoituu sillä, että köyhät eivät viitsi käydä äänestämässä. Ja juuri tuo äänestämättä jättäminen aiheuttaa poikkeamia Eduskunnan kokoonpanoon. Mutta kuten tiedämme, niin vain annetuilla äänillä on merkitystä, ja jos ei viitsitä käydä uurnilla, niin silloin on turha itkeä.
Mitä olemme oppineet demokratiasta? Ainakin se pitäisi olla kaikille selvää, että ilman äänestämässä käymistä on turha rakentaa muutosta. Vain uurnaan pudotettu äänestyslippu on asia, joka lasketaan kun edustajia valitaan Eduskuntaan. Jos me emme viitsi siellä käydä, niin voimme sitten syyttää vain itseämme jos Eduskunta muuttuu itselle vihamieliseksi.
Me voimme aiheesta sanoa, että tämänhetkinen hallitus on kansalaisten tahdon osoitus. Äänestämässä käyneet ihmiset ovat sanoneet mielipiteensä, ja valinneet Eduskunnan joka tekee mitä haluaa. Eli tälläkään kerralla eivät leikkaukset koske suuripalkkaisia, koska suuripalkkaiset äänestävät ihmisiä, jotka lupaavat heille jotain. Jos ihminen ei viitsi käydä äänestämässä, niin kukaan poliitikko ei viitsi hänelle luvata mitään. Edustukselliset demokratiat ovat niitä varten, jotka haluavat käyttää äänioikeuttaan. Ja jos sitten ajatellaan että joka laista tehdään kansanäänestys, niin silloin vain ne, jotka käyttävät äänioikeuttaan ovat lain mukaan oikeutettuja vaikuttamaan tuohon lakiin.
Kommentit
Lähetä kommentti