Miksi nimenomaan mustat kohtasivat siirtomaavallan kammottavimman olemuksen, eli heitä lähdettiin kuljettamaan vastoin tahtoaan kohti Amerikkaa sekä työhön kammottavissa olosuhteissa? Tässä vaiheessa meidän pitää tietenkin kysyä, että miksi intiaanit eivät enää kelvanneet orjiksi, vaikka espanjalaiset olivat heidät alistaneet ja pakottivat työhön kultakaivoksissa? Siis miksi orjia ryhdyttiin ostamaan Afrikasta, ja heitä lähdettiin 1600-luvulla kuljettamaan Amerikkaan? Syitä tähän on monia. Yksi niistä on se, että kun afrikkalaiset vietiin kauas pois kotoaan, niin he eivät uskaltaneet kapinoida tai karata niin helposti kuin intiaanit, jotka olivat kotoisin tuolta kaukaa Amerikasta.
Intiaanit olivat periaatteessa paikallisia, ja he saattoivat tuntea maaston melko hyvin. Joten heidän takaa-ajonsa olisi vaikeaa, jos noita karanneita orjia suojeltaisiin perheen tai suvun toimesta. Samoin mustat olivat selvästi eri näköisiä kuin eurooppalaiset, joten orjat oli helppo tunnistaa kadulta tai ihmisjoukosta. Intiaanit ovat melko lailla espanjalaisten ja portugalilaisten näköisiä, ja jos he olivat saaneet länsimaisia vaatteita jostain, niin silloin oli saattanut tapahtua esimerkiksi murhia. Se että orjia vietiin pääasiallisesti Amerikkaan johtui siitä, että orjakapinat olisi silloin helppo tukahduttaa, ja ehkä ainakin osalla orjuuteen sijoittaneista eurooppalaisista alkoi omatunto kolkuttaa.
Järjestelmä toimi siten että orjia laivattiin Amerikkaan, josta sitten Eurooppaan tuotiin puuvillaa, jota myytiin kutomoihin. Ja tuolla rahalla sitten ostettiin aseita, joilla voitiin tukea Afrikkalaisia kuninkaita, jotka rikastuivat orjakaupoilla. Eurooppalaiset varmaan halusivat uskotella itselleen, että orjat olivat jotain pahantekijöitä.
Tai ehkä joku halusi ajatella että lähetyssaarnaajat jotka veivät Raamattuja sekä kristinuskoa tuonne polttavan auringon maahan olivat hyvää hyvyyttään matkalla. Ja ehkä he halusivat uskoa sitä, että afrikkalaiset maksoivat Raamattuja sekä ylöspitoa. Eli eurooppalainen ajattelutapa oli sellaista, että afrikkalaiset olivat täysiä pakanoita, ja varsinkin 1400-luvulla oli parempi olla sitä mieltä, että Katolinen usko oli ainoa oikea. Jos joku oli eri mieltä, niin hänet sitten saatettiin polttaa roviolla.
1400-luvulla ei orjuus vielä päässyt sille tasolle, josta siirtomaaisännät tunnetaan. Se että orjia olisi hakattu ihmisten silmien alla ei ollut soveliasta. Joten orjuus puhkesi kukkaan vasta kun Kolumbus löysi Amerikan. Alussa orjat olivat intiaaneja, mutta myöhemmin alettiin käyttää afrikkalaisia syistä, jotka olen tekstin alussa maininnut. Amerikka oli valtava alue, josta ei ollut maayhteyttä Eurooppaan. Sinne saatettiin viedä joukkoja, joilla kapina voitiin tukahduttaa, eikä ollut pelkoa myöskään siitä, että joku orja olisi päässyt kertomaan miten tuo sivistäminen todellisuudessa tapahtui.
Eli oli heidän pakko tietää tekevänsä väärin. Joten yleensä orjien ja plantaasien omistajat halusivat pitää etäisyyttä orjiin, joita piestiin armotta. Eli varsinaiset orjakaupan sekä orjuuden avulla tuotettujen tuotteiden kuten puuvillan sekä kankaiden avulla rahaa tekevät henkilöt istuivat mukavasti kotonaan Euroopassa, ja he saattoivat kertoa sivistävänsä noita orjia. Yleensä eurooppalaiset ostivat orjia afrikkalaisilta, jotka ainakin muodollisesti väittävät heidän olevan pahantekijöitä. Eli paikalliset kuninkaat sekä kyläpäälliköt suorittivat orjien metsästyksen sekä toimittivat heidät kahleissa rannikolle, jossa nuo henkilöt sitten lastatiin laivoihin. Yleensä orjien kanssa työskentelivät ihmiset, joita pidettiin hiukan huonompina kuin muita.
Eli kreoleja sekä mustien ja eurooppalaisten jälkeläisiä sekä intiaanien ja eurooppalaisten jälkeläisiä työskenteli tuossa rajapinnassa, missä eurooppalaiset kohtaivat afrikkalaisia. Tai sitten välittäjinä saattoivat toimia sellaiset arabit sekä mustat muslimit kuten Tippu Tip, ja se mikä tuota asiaa tarkasteltaessa unohtui oli se, että orjakauppaa rahoitettiin ja sillä rikastuivat kaikki muut paitsi ne, jotka orjia piiskasivat ja jotka tekivät likaista työtä. Saattoi olla että kuuma ilma hillitsi hiukan piiskojen käyttöä. Ja orjalaivat oli tehty siten, että orjat olivat likaisia, jotta heidän nöyryyttämisensä olisi helpompaa. Orjalaivat olivat kuuluisia siitä, että niissä orjat joutuivat makaamaan matalien kansien välissä. Eikä sinne alakertaan mahtunut pamputtamaan. Mutta kuten tiedämme, niin orjien kanssa suoraan työskentelevät ihmiset ovat niitä, jotka tekevät likaista työtä.
Orjuus päättyi Euroopassa Keskiajalla, ja syytä tähän ei varmasti tiedetä. Mutta ehkä hallitsijat alkoivat pelätä kapinoita. Tai sitten ajatus orjista istui jotenkin huonosti kristinuskon sanomaan. Mutta tuolloin unohdetaan se, että orjat olivat pakanoita. Mutta siis onko orjuus oikeasti päättynyt? Vielä nykyäänkin on oikeudenkäyntejä siitä, että saako esimerkiksi marjanpoimija oikeasti palkkaa työstään. Vai onko järjestely se, että työläinen maksaa kaiken palkan takaisin työnantajalle esimerkiksi vuokran muodossa. Ihmiskauppa on orjuuden kauniimpi titteli. Nykyään on monia ihmisiä, joita jostain syystä haluta palkata oikeaan palkkatyöhön. Mutta kuitenkin heiltä vaaditaan samaa, mitä palkkaa saavilta työläisiltä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristoffer_Kolumbus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Orjuus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Orjuuden_historia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tippu_Tip
Kommentit
Lähetä kommentti