Siirry pääsisältöön

No ei Erdoganilta mennyt kovin kauan tuon NATO-lain allekirjoittamisessa

Tänään sitten Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on vahvistanut maamme NAYO-jäsenyyden tai hyväksynyt  jäsenyyden ratifioinnin. Tämän toiminnan nopeus on suorastaan ällistyttävä, koska tuohon hyväksyntään meni todella kauan. Mutta nyt sitten olemme loppusuoralla, ja ehkä jo ensi viikolla meidän maamme toivotetaan tervetulleeksi NATOoon. Ja samalla me olemme tehneet teon, jota emme koskaan ennen ole uskoneet voivamme tehdä. Me olemme unohtaneet YYAn sekä osoittaneet ettemme pelkää Venäjää sekä anna maatamme sellaisille tahoille, jotka vaarantavat ne periaatteet, joiden takia maatamme puolustetaan. 

Kun katsomme esimerkiksi kuinka selviä lukuja Turkin parlamentissa esitettiin maamme jäsenyyden puolesta, niin voimme kysyä että onko kenellekään maalle osoitettu ennen näin suurta tukea esimerkiksi NATOssa, kuin mitä Turkki osoitti. Tietenkin aina olisi ollut mahdollista, että joku olisi vaatinut äänten uudelleen laskentaa, jos maamme NATO-jäsenyyden kannatus olisi ollut vain pienen enemmistön varassa. Mutta selvät äänet, eli yksikään edustajista ei äänestänyt Suomen liittymistä vastaan on asia joka ei vaadi äänten uudellanlaskentaa. Ja tietenkin tämäkin asia hoputti turkin presidenttiä allekirjoittamaan tuon lain. 

Olisi tietenkin toivottavaa, että Ruotsi voisi sitten kohta vastaanottaa samanlaisia uutisia kuin mitä Suomi tänään sai. Eli yhdessä olisimme vahvempia toimijoita, mutta kuitenkin Ruotsin ongelma on esimerkiksi se, että tuossa maassa ei ääriryhmien toimintaan olla puututtu, ja toinen on tietenkin se, että tuota maata ympäröi NATO-maiden ketju, jonka läpi Venäjä joutuisi hyökkäämään. 

Siis tietenkin kaikkia meitä on jännittänyt se, että milloin Turkin päätös tulee, ja aina on teoreettinen mahdollisuus siihen, että tuo päätös olisi ollut kielteinen. Mutta kuitenkin me voimme nyt sitten huokaista helpotuksesta. Ja sen pituinen oli se YYA-tie, joka on maatamme varjostanut Toisen Maailmansodan päättymisestä lähtien. 


Kuva: (https://yle.fi/a/74-20025376)

Se minkä kannan otamme myöhemmin esimerkiksi ydinaseisiin on tietenkin kiinni siitä, että miten tuota asetta jatkossa käsitellään muualla NATOssa, mutta meillä on kyllä tietotaitoa, jota voidaan hyödyntää myös noiden aseiden kehittämisessä. Eli tällä tarkoitan sitä, että NATO tarjoaa meille myös mahdollisuuden päästä mukaan noiden aseiden kehittämiseen liittyvään tutkimukseen sekä muille alueille, jotka ovat varattuja vain NATOn täysjäsenille. 

Mutta siis joka tapauksessa NATO on ydinaseita omistava liitto, ja jäsenyys NATOssa sekä sen komentorakenteessa takaa Suomelle pääsyn myös noiden aseiden käyttöä sekä kehitystä ja toivon mukaan joskus myös niiden poistamista koskevaan tutkimukseen. Mutta kuitenkin niin kauan kuin Venäjällä meno jatkuu tällaisena, niin meidän pitää hyväksyä se tosiasia, että noiden aseiden olemassaolo on välttämättömyys, joka pitää ehkä tulevaisuudessa Venäjän sen rajan takana. 

Ja jos haluamme sitten ottaa kaiken irti NATOsta, niin silloin me varmasti haluamme myös antaa kaiken sen osaamisen tekoälyn, tieteen sekä tekniikan alueilla myös muiden NATO-maiden käyttöön. Siis me ilmeisesti haluamme myös sitten ottaa osaa kaikkeen sellaiseen kuin hypersooniseen tutkimus- sekä kehitystyöhön ja tietenkin esimerkiksi meidän maassamme valmistettavien tutkasatellittien kaltaisten laitteiden kehitys ja käyttö kiinnostaa myös muuta NATOa, ainakin kun ajatellaan että suomalaiset tutkasatelliitit ovat osoittaneet tehonsa Ukrainan konfliktissa. 

Eli uskoisin että maamme linja NATOssa tulee olemaan aktiivinen toimija, joka haluaa olla eturivin valtio myös silloin kun sillä on liittolaisia. NATOsta me varmaan tarvitsemme esimerkiksi tehokkaita ilmatorjuntajärjestelmiä sekä aseita, joilla voidaan tarkasti tuhota taktisia ohjuksia sekä niiden laukaisulaitteita. Ukrainan sota on osoittanut sen, että esimerkiksi voimalaitokset ovat erittäin haavoittuvia kohteita, ja siksi noiden komponenttien suojaaminen on erittäin tärkeää. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/yle-turkkilaismedian-mukaan-erdogan-on-vahvistanut-suomen-nato-jasenyyden-ratifioinnin/c0645ce9-74dc-4bb6-9e70-f4a0791c4877

Ylen uutinen jonka mukaan Turkki on vahvistanut maamme NATO-jäsenyyden

https://yle.fi/a/74-20025376

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...