Donald Trump on taas pinnalla. Hän on sitä mitä aina ennenkin. Populistinen, mistään piittaamaton kärjistäjä, joka ei häpeä kutsua kannattajiaan kaduille, jos joku asia ei miellytä. Donald Trump on myös hahmo, joka melkein pudotti USAn pois lännen johtavan valtion paikalta, ja sen takia hän varmasti on erittäin mieluisa presidentti myös Vladimir Putinin mielestä. Samoin joillakin ihmisillä on Suomessakin saattanut olla sellainen ajatus, että Trumpin presidenttiys "pelastaisi" meidät NATO-jäsenyydeltä.
Tuolloin NATOn johtavan maan jyrähdys olisi voinut aiheuttaa sen, että NATOn laajeneminen pysähtyy, ilman että meidän valiomme johdon pitää siihen ottaa kantaa tavalla, joka saattaa omat kotoiset poliitikkomme ikävään asemaan. Kun Trump sitten yllytti kannattajiaan ryntäämään kongressitaloon, niin silloin hän meni monen mielestä "hiukan" liian pitkälle. Ja nyt Trumpia saatetaan syyttää yllytyksestä toimintaan, mikä johti ihmisten kuolemaan. Jos tavallinen ihminen olisi tuon asian tehnyt, niin häntä olisi syytetty melko varmasti yllytysrikoksesta.
Mutta Trump osaa käyttää lehdistöä hyväkseen. Hän kutsuu mielellään kannattajiaan kaduille, sekä kehottaa heitä ottamaan aseita mukaan mielenosoituksiin. Eli hänen kannattajansa kärjistävät tilannetta erittäin tyylikkäästi. Olennaista on se, että nuo asetta kantavat mielenosoittajat ovat omasta mielestään vain harjoittaneet perustuslaillisia oikeuksiaan kun ovat tuoneet rynnäkkökivääreitä mukanaan, ja se mikä sitten Trumpin sanomassa uppoaa ihmisiin on suora puhe. Se mitä Trump puhuu ei ole tärkeää, vaan tärkeää on myydä omaa asiaa ihmisille, joilla ei ole tapana mitenkään erityisesti kritisoida tai kyseenalaistaa tietoa, jota mediassa jaetaan. Ja noille ihmisille Trump on mies, joka edustaa heitä kaikkialla.
Trump olisi Vladimir Putinille mieleinen presidentti. Trumpin omasta mielestä hän on ajojahdin kohde. Kannattajien mielestä hän on mies jolta varastettiin voitto vaaleissa. Ja Vladimir Putinille hän olisi mies, joka olisi hänelle rukousten arvoinen presidentti, koska Putin laskee että Trump saisi sitten aikaan sen, että USAn aseapu Ukrainalle loppuisi. Ja tuolloin Putin voisi turvata miesylivoimaan. Tietenkin myös Venäjältä on aseet lopussa, ja samoin ovat lopussa myös koulutetut sotilaat.
Meidän pitää myös muistaa se, että Venäjä on valtava maa, joka tarvitsee huomattavan määrän iskukykyisiä joukkojaan ydinaseiden suojaamiseen. Mutta jos Trump lopettaisi Ukrainan avustamisen, niin Venäjä voisi silloin saada läpi ainakin alueluovutuksia koskevan vaatimuksensa.
Trumpilla on tietenkin yksi kausi käyttämättä, ja hän aikoo varmasti haastaa muut ehdokkaat. Jos hän pääsee Republikaanien viralliseksi ehdokkaaksi, niin silloin saattaa tilanne olla se, että Valkoisen Talon isännän paikasta tulee kovan luokan taistelu.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009466344.html
Kommentit
Lähetä kommentti