perjantai 3. helmikuuta 2023

Pystyisikö mikään länsimaa samanlaiseen liikekannallepanoon kuin Venäjä?

 


Kuva yllä: Venäjän asevoimat on aina uskonut suuren miesmäärän olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Se että Venäjä voi mobilisoida valtavan määrän miehiä ei tarkoita sitä, että sen asevoima suoriutuisi saamistaan tehtävistä aivan samalla tavalla kuin länsimaiset asevoimat. Eli tietenkin Venäjä voi suorittaa iskuja, ja tehdä monia näyttäviä liikkeitä, mutta se hinta minkä Venäjä maksaa sodassaan Ukrainaa vastaan on erittäin suuri, jos tuota toimintaa arvioidaan siinä syntyvien tappioiden valossa. Mutta tietenkin Venäjä voi hyökätä kohdetta vastaan erittäin suurella miesmäärällä, ja toivoa sitten että vihollisen panokset loppuvat kesken.

Mutta jos vaikka omat tappiot ovat 10-30/1 vastaan, niin onko sitten tuollaiset tappiot hyväksyttäviä esimerkiksi lännessä. Länsimaissa ajatellaan sitä, että myös miehet merkitsevät jotain, ja jokaisella länsimaalla on niin sanottu tappio-toleranssi. 

Eli mikä on hyväksyttävä tappiomäärä jossain operaatiossa lähtee siitä, että omia miehiä ei turhaan tapateta. Venäjällä taas tappioita koskevaa toleranssirajaa ei ilmeisesti ole. Mikäli joku paikka näyttää Putinista sellaiselta, että se kannattaa vallata asevoimia käyttäen, niin silloin asevoimat tekevät niin kuin Putin käskee. Siis vaikka jossain rintamalla kaatuisi miljoona miestä, niin silti Putin voi jatkaa operaatiota, koska hänen ei tarvitse välittää kenenkään muun kuin itsensä mielipiteistä. Siis onko esimerkiksi Ukrainan rannikko 100 000 kuolleen sotilaan arvoinen?

Venäjällä operaatioiden menestystä arvioidaan vain sen mukaan, että onko asevoimat saavuttanut tavoitteen, joka on vallattu alue. Ja mistään muusta ei tarvitse välittää. Tietenkin tappioita voidaan kaunistella esimerkiksi siirtämällä rintamavastuuta Wagner-sotilaiden sekä esimerkiksi vankien ja esimerkiksi Pohjois-Afrikasta värvättyjen ulkomaalais taistelijoiden vastuulle, joita ei tarvitse ilmoittaa tappioiksi. Ja näin tilanne saadaan heti näyttämään hyvältä. Noita "ei toivottuja" miehiä voidaan käyttää tykinruokana, ja näin säästää niitä miehiä, joita koskevia tappioita pitää ilmoittaa. Samoin vankien ja Wagner-miesten päälle voidaan kaataa kaikki mahdolliset sotarikokset, kun niitä jossain vaiheessa paljastuu. 

Tuo tarkoittaa sitä, että joku saattaa puhua juovuksissa asioista, jotka eivät ole mitenkään kunniakkaita. Ja nuo teot kuten siviilien murhat, raiskaukset ja muut vastenmieliset teot voidaan mukavasti sysätä noiden Wagner- ja vankitaistelijoiden niskoille. Tällä tavoin saadaan  sitten syy lähettää nämä vankiloista tulleet yksilöt suoraan takaisin telkien taakse, eikä heistä muodostu poliittista painolasti V. Putinille, joka on heille armahduksen luvannut vastineeksi "patrioottisesta toiminnasta".  Näin Venäjän asevoimien lippu pysyy puhtaana, eikä uudestaan vankilaan lähetettäville vangeille tarvitse maksaa korvauksia. 

Tietenkin jos rintamalle tuodaan suuri joukko miehiä, niin he varmaan saavat pakostakin aikaan jotain, koska suuri määrä joukkoja vaatii suuren määrän ammuksia, jotta se voidaan pysäyttää. Eli Venäjän sodanjohdon näkemys taktiikasta on se, että jos tarpeeksi monta kranaattia ammutaan ja asemia kohti hyökätään tarpeeksi suurella joukolla, niin silloin varmasti tulee eteen tilanne, jossa vastustaja pakon edessä joutuu perääntymään sorakasaksi muuttuneesta kaupungista tai muusta asemasta. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/virolaiselta-tuli-pysayttava-viesti-venajasta-erittain-epareilu-tilanne-ukrainalaisille/f3fcfcf5-e7e7-46db-bb77-3f8fac10d14f


https://www.reuters.com/world/europe/russia-orders-troops-back-base-after-buildup-near-ukraine-2021-04-22/

https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...