Venäjän presidentin lähipiiriin kuuluva Dmitri Medvedev on antanut lännelle varoituksen. Se että Venäjä turvautuu ydinaseisiin jos sen konventionaaliset joukot joutuvat tappiolle ei ole ikävä kyllä mahdoton asia. Se että jollain valtiolla on ydinaseita merkitsee sitä, että niitä voidaan käyttää myös hyökkäykselliseen tarkoitukseen on tietenkin asia, mikä ei ole aina tullut ihmisten tietoisuuteen. Suurimmassa osassa skenaarioita, jotka käsittelevät ydinaseiden ensikäyttöä on ensin ollut alla konventionaalinen sota.
Kun toinen osapuoli on jäänyt tappiolle, niin silloin tuo konventionaalisen taistelun hävinnyt osapuoli päättää pyyhkäistä vihollisen joukot pois kartalta ydinaseiden avulla. Ydinaseiden käyttö perustuu siihen, että noiden aseiden avulla voidaan tilanne taistelukentällä pyyhkäistä pois muutamassa sekunnissa. Siitä sitten seuraa vastaisku, ja tämä vastaiskujen ja vasta- vastaiskujen sarja johtaa lopulta täysimittaiseen ydinsotaan.
Kun me ajattelemme esimerkiksi sitä, miten Medvedev tukee Putinia, niin meidän pitää huomioida sellainen asia, että kaikki Putinin lähipiiriin kuuluvat henkilöt on sidottu Putinin persoonaan. Eli Putin on heidät tehtäviinsä valinnut, ja Putinilla on kaikki valta hänen välittömään lähipiiriinsä kuuluviin henkilöihin. Eli hän tietää jokaisesta heistä asioita, joita nämä haluavat salata. Mutta sitten jos lähdemme analysoimaan Putinin vallankäyttöä, niin jokainen avainhenkilö Venäjällä on vastuussa työstään joko suoraan Vladimir Putinille tai jollekin hänen suoranaiseen lähipiirinsä kuuluvalle. Venäjän doktriinin mukaan ydinaseiden käyttöön vaaditaan teoriassa muidenkin kuin Putinin tahto.
Mutta se mikä tuossa ajatuksessa on pelottavaa on se, että Putin ei ehkä ole kertonut kaikkea noista aseista tai niiden laukaisuprotokollasta. Venäjällä ydinaseet ovat paljon suuremmassa roolissa kuin länsimaissa, joissa niitä käsitellään lähinnä viimeisen keinon aseina. Venäjällä ydinaseilla on myös poliittinen rooli. Tuo rooli on sellainen, että jos erikoisjoukot eivät suostu tukahduttamaan jotain kapinaa, joka saattaa tapahtua jossain sotilastukikohdassa, niin silloin tuota kapinoivaa tukikohtaa voidaan ampua myös ydinaseilla. Eli kyseessä on myös supervoimakas poliisiase, jota voidaan käyttää myös oman valtion kansalaisten pelotteluun.
Se mitä Venäjällä kerrotaan ydinaseista voi tietenkin olla puhtaasti propagandaa tai valhetta, mutta tarina kertoo että joihinkin Venäjän kaupunkeihin on joko kätketty voimakas ydinpommi, tai tuo pommi voidaan tuoda kaupunkiin esimerkiksi junalla, joka kulkee tarinoiden mukaan "Metro 2"-nimellä tunnetussa rautatieverkossa. Tuollaisia ehkä osittain rautatieverkostoja on muissakin Venäjän kaupungeissa, ja niiden tarkoitus on, että sisäministeriö voi tuoda joukkoja kaupunkiin, jos siellä sattuu levottomuuksia.
Metro-2 on urbaani tarina. Eli Venäjän kaupunkien metroissa voi olla salaisia liittymiä, joiden kautta voidaan junia ajaa metroon. Tai toisten legendojen mukaan kyseessä on valtavan laaja tunneliverkosto, joka sijaitsee Moskovan virallisen metron alla. Siis Metro-2n olemassaoloa ei ilmeisesti ole koskaan vahvistettu. Se voi hyvinkin olla metroon liitetty salainen pistoraide, jonka avulla Venäjän johto voisi paeta Moskovasta. Tai sitten kyseessä voisi ehkä olla Putinin henkilökohtainen metrojuna tai Moskovan metroon varastoidut laitteistot, joiden avulla Metro voidaan muuttaa komentokeskukseksi. Siis spekulaatioita siitä mitä tämä termi nyt tarkoittaa varmaan riittää.
"Erään lähteen mukaan kaikki Metro-2:sta saatavilla oleva tieto on spekulaatiota, jonka tueksi ei ole esitetty asiakirjalähteitä tai valokuvia. Metro-2:sta ovat kertoneet ihmiset, jotka ovat sanoneet olleensa rakentamassa sitä tai jotka ovat löytäneet sen osia sattumalta urbaanin löytöretkeilyn yhteydessä. Luotettavat todisteet verkoston olemassaolosta kuitenkin puuttuvat". (Wikipedia/Moskovan Metro-2)
Ja jos Vladimir Putin kokee tilanteen liian kiusallisena, niin hän voi laukasta ehkä Kremlin alle piilotetun pommin. En tiedä tarinan todenperäisyyttä. Mutta se on vähän samanlainen kuin aikoinaan Guinnessin ennätyskirjassa kerrottu tarina, jonka mukaan Neuvostoliitto olisi haudannut 50-100 megatonnin koboltilla suolatun ydinaseen Itä-Berliinissä olevan suurlähetystönsä alle.
https://www.ess.fi/uutissuomalainen/5665421
http://www.military-today.com/bases/metro_2.htm
https://en.wikipedia.org/wiki/Metro-2
https://fi.wikipedia.org/wiki/Moskovan_Metro-2
https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.