Siirry pääsisältöön

Saksan vallankaappausyritys kertoo todellisesta uhasta.

 

Ääriryhmä on yrittänyt rynnätä Saksan liittoparlamenttiin ja vaikuttaa sen kautta maan sisäpolitiikkaan. En tiedä että olisiko tuo vallankaappaus oikeasti voinut onnistua, eli olisiko tuo ääriryhmä voinut sanella lakeja, ja olisiko noita lakeja sitten kukaan totellut. Mutta ongelma on siinä, että tuolla kyseisellä ääriryhmällä on yhteyksiä Venäjälle, ja tämän kaltainen isku parlamentaarista demokratiaa vastaan voidaan kyllä tulkita sen luonteen takia uhaksi yhteiskunnalle sekä vallankaappausyritykseksi. Se että ääriryhmällä on yhteyksiä Venäjälle tietenkin nostaa tuon uutisen arvoa. Ja samalla myös aiheuttaa pelon siitä, että Venäjän hallitus tai sitä lähellä oleva Wagner Group luovuttaa aseita tuollaisten ihmisten käsiin.

Tässä mielen tulee se, että voiko massiivinen julkisuus herättää kiinnostusta ääriryhmien toimintaa kohtaan. Lähes kaikki lehtijutut jotka kuvaavat ruohojuuritason poliittista toimintaa käsittelevät erilaisia ääriryhmiä. Jos mediaa on uskominen, niin silloin lähes jokainen eurooppalainen nuori kulkee naamari päässä soihtu kädessään sekä kantaa asetta, ja kannattaa äärimmäisiä toimintamalleja. Eli jokainen suomalainen olisi tämän mallin mukaan joku skinhead, ja ulkomaalaistaustainen kuuluu tietenkin johonkin jihadistien joukkoon. Kun ulkomaalainen ajaa rekan väkijoukkoon tai hyökkää puukon kanssa väkijoukkoon, niin hänellä on aina joku poliittinen päämäärä. Hän ei voi missään tapauksessa olla amfetamiinin vaikutuksen alainen. Siis kukaan suomalainen ei ole koskaan hyökännyt huumeiden, lääkkeiden sekä alkoholin aiheuttamassa sekavuustilassa kenenkään kimppuun.

Varsinkin muslimeille alkoholi sekä amfetamiini ovat uusia tuttavuuksia. Heidän kotimaassaan varsinkin alkoholi on kielletty aine. Ja saattaa olla että nuo ihmiset eivät edes ajattele, että esimerkiksi alkoholia saa Suomesta kuka hyvänsä 18-vuotta täyttänyt. Samoin amfetamiinitabletit ovat noille ihmisille aivan uusi kokemus. Ja noiden aineiden kanssa sitten pää menee varmasti hyvin sekaisin. Saattaa olla että kukaan noista maahanmuuttajien perheistä ei edes tiedä mitä amfetamiini tai "piri" oikeasti on. Ja sitten noita aineita lähdetään kokeilemaan, kun naapurin huumekauppias niitä mielellään pientä korvausta vastaan jakelee, ja kun niiden avulla jaksaa pidempään, niin silloin ei ehkä huomaa, että virta lähtee viemään hyvin pahaan suuntaan.

Siis nykyinen Saksa ei ole mikään Chile, jossa kenraali Pinochet nousi valtaan sotilasvallankaappauksen turvin, mutta voidaan sanoa että tuollainen yritys horjuttaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä on vakava asia. Ja tietenkin eräiden kommenttien perusteella voidaan uskoa, että esimerkiksi Venäjän yhteydet sekä mahdollisuus saada aseita haltuun ovat lisänneet eräiden ääriryhmien sekä niiden nimissä esiintyvien henkilöiden rohkeutta ilmoitella että kuinka heitä vastustavat henkilöt ovat jo valmiiksi hullujen huoneella. Eli ääriryhmän yksi tuntomerkeistä on se, että he ajattelevat kaikkien jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan olevan jotenkin hulluja.

Ääriliikkeet käyttävät samaa argumenttia kuin Putin. Niin kauan kuin kaikki ovat hiljaa, niin ne kannattavat noita liikkeitä. Nuo liikkeet tietenkin saattavat aiheuttaa esimerkiksi poliisille ongelmia, koska heillä on tapana kertoilla poliisien "mielivallasta" jollekin lääkärille, joka sitten kirjoittaa poliisille hullun paperit. Eli tuolla tavalla sitten ääriliikkeet käyttävät myös päätään, kun he tekevät operaatioitaan.

Ääriliikkeet vetoavat aina siihen, että heidän aatteensa on jotenkin tavallisia poliittisia liikkeitä ylevämpi. He vetoavat myös siihen, että johtajuus merkitsee toisen täydellistä alistumista. Ja tietenkin vain niitä jotka ovat johtajia voidaan haastatella. Eli ääriliikkeiden agendana on vedota johtajuuteen sekä aseiden voimaan. Mikäli henkilö on eri mieltä, niin silloin hän saa kokea tuon liikkeen vihan. Eli alainen on tuollaiselle liikkeelle jokin koira, jonka tehtävä on vain totella ja tehdä mitä suurempi, parempi ja johtavaisempi henkilö sattuu sanomaan.

Mutta kuten tiedämme niin aseet kiehtovat sekä samalla myös antavat joillekin ihmisille rohkeutta. Ja varmasti myös osalla toimittajista on ollut sellainen ajatus, että mielistelemällä joitakin ääriliikkeitä, niin he voivat saada hyväksyntää sekä tilaisuuden kokeilla esimerkiksi ampuma-aseita. On myös ihmisiä joiden mielestä se, että he tukevat ääriliikkeitä sekä esimerkiksi välittävät noiden toimijoiden agendaa saavat nuo liikkeet jättämään heidät itsensä rauhaan. Eli jos ihminen katsoo muualle, eikä enää kommentoi noiden katuparlamenttiin uskovien henkilöiden sanomisia muuten kuin kertomalla että ääriliikkeen mukaan kannattaa lähteä tai tulee turpiin, niin silloin nuo henkilöt antavat vallan suoraan noiden ääriliikkeiden käsiin.

Kaikki me tiedämme että tarinat siitä, että joku istuu viereen ja kertoo tietävänsä missä kukakin asuu saattavat tuntua hyvin pelottavilta. Mutta sitten me voimme saman tien sanoa, että pelko on noiden äärijärjestöjen tai ääripään ihmisten tapa toimia. He diskriminoivat kaiken muun paitsi sen, mikä istuu juuri sillä hetkellä heidän omaan agendaansa tai ajattelutapaansa.

Se että kaikki ovat vain hiljaa ja katsovat sivusta tukee noiden ihmisten mallia siitä, että "hiljaa olo on myöntymisen merkki". Kun esimerkiksi ääriryhmän edustajalta kysytään siitä, että onko hän ehkä kovin suosittu tai onko hänen aatteellaan paljon kannattajia, niin silloin hän saattaa vastata, että "eihän tuolta näytä kuuluvan kovin paljon vastaväitteitäkään". Eli sama malli minkä Vladimir Putin on omaksunut on eskaloitunut läpi koko poliittisen ääriliikkeiden kirjon kentän aina Nordkappista Gibraltarille. Tuo asia on se, että niin kauan kuin kukaan ei sano mitään kielteistä ääriliikkeitä vastaan, niin ihmiset hyväksyvät tuon toiminnan.

Yksi asia tietenkin pistää silmään erityisesti ääriryhmiä koskevissa uutisissa. Noita ryhmiä kutsutaan usein nimellä "kansallismieliset". Ja tietenkin noihin asioihin liittyy paljon kyseisten liikkeiden glorifiointia. 

Glorifiointi eli liikkeen ympärille rakennettava gloria on sitä, että sen toimintaa romantisoidaan. Samoin esimerkiksi liikkeen sisältä etsitään niitä positiivisia asioita ja tuon mallin tietenkin nuo järjestöt ovat kopioineet Helvetin Enkeleiltä. Eli noiden poliittisten ääriliikkeiden jäsenyyttä kaunistellaan sekä kerrotaan tarinoita siitä, kuinka upeaa on kuulua kyseiseen järjestöön. Lehtijutuissa tuon MC kerhon jäseniä sekä heidän kovuuttaan ylistetään.

Tietenkin toimittajien runsaskätinen syöttäminen sekä juottaminen ovat asioita, joilla mikä hyvänsä liike saa toimittajien sympatiat puolelleen. joten onkohan joku Helvetin Enkeleistä tai jostain muusta MC-kerhoista ollut puuhamiehenä noissa poliittisissa ääriliikkeissä. Tai poliittisina ääriliikkeinä esiintyvissä katujengeissä. Eli osa katujengeistä tietenkin korostaa omia poliittisia tai yhteiskunnallisia päämääriään. Mutta todellisuudessa ne eivät ole sen poliittisempia kuin joku MC-kerho.

Eli ne ovat etnisiä jengejä joiden pääasiallinen toimenkuva on huumekauppiaiden suojeleminen sekä oman reviirin valvonta sekä kilpailevien jengien pitäminen pois omalta alueeltaan. Usein nuo jengit väittävät että heillä on tuhansia nimiä sekä että kaikki maksavat heille "veroja", mikä tarkoittaa oikeasti suojelurahana tunnettua kiristyksen mallia. Mikäli kiristettävä ei mukaudu vaatimuksiin, niin hänen talonsa voi palaa tai hän voi saada pesäpallomailasta päähän.

Ääriryhmien ongelma on se, että ne ovat yhden asian liikkeitä. Ja siksi kaikki pienet puolueet ovat jossain määrin jonkinlaisia ääriliikkeitä. Rävähtävillä sekä kovilla mielipiteillä saadaan paljon yleisöä. Sen kautta puolue saa huomiota, mutta kun puolueesta tulee parlamentissa sellainen vakavasti otettava voima, niin silloin puolueen eteen tulee tilanne, missä sen pitää oikeasti tehdä päätöksiä sekä kantaa vastuu päätöksistä, niin silloin tietenkin on edessä kysymys, että mistä sitten haetaan rahat uusiin toimintamalleihin?

Varmaan moni ääriryhmä tai ääriryhmän jäsen ajattelee että ulkomaalaiset pois Suomesta, otetaan oma valuutta käyttöön ja palkataan pari tuhatta uutta poliisia tai rajavartijaa sekä pannaan eurovirkamiehet suoraan metsätöihin. Mutta ongelmia tulee sitten siinä, että mistä sitten nuo miehet ja ehkä myös naiset itse hakevat työtä, jos he saavat tuon vaatimuksensa läpi? Ehkä heistä tulee sitten ryhmänjohtajia johonkin rajavartiostoon tai poliisiin, ja ehkä me sitten alamme panostaa idänkauppaan sekä liittyä Venäjään. Mutta tietenkin jos ajatellaan hallitusta, niin varmaan myös hallitusten pitää olla silloin sellaisia, että niillä on enemmistö parlamentissa. Hallituksen muodostamiseen tarvitaan tietenkin enemmistö parlamentissa, ja silloin pitää tuo enemmistö voida jotenkin muodostaa. Mikäli puolueella itsellään on enemmistö, niin silloin se voi muodostaa itse tuon hallituksen. Tai sitten sen pitää ryhtyä yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa. Ja silloin pitää myös muista puolueista löytyä sellaista mielenkiintoa hallituksen muodostamista sekä hallitusyhteistyötä kohtaan, että ne tulevat tuollaisen kansallismielisen ryhmittymän mukaan.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/dw-vallankaappauksen-suunnittelusta-epailty-saksalaisryhma-oli-yhteydessa-venajalle/76c72eba-2fb1-4ba8-b431-800391178bc6


https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2022/12/07/saksan-vallankaappausyritys-kertoo-todellisesta-uhasta/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...