Yllä: Ludvig XIV eli "Aurinkokuningas", jonka motto oli "valtio olen minä". Tuota miestä pidetään yleisesti rajattoman vallan henkilöitymänä. Tuo mies aloitti uransa valistuneena yksinvaltiaana, mutta vähitellen valta keskittyi hänen käsiinsä, niin että hän oli käytännössä Ranskan valtion synonyymi. Samoin Putin aloitti uransa sivistyneenä diktaattorina, joka kuitenkin muuttui despootiksi sekä brutaaliksi vallankäyttäjäksi.
Siis Aurinkokuninkaan ja Putinin kohdalla vallan keskittyminen ei ole ongelma itsessään. Vaan se että henkilö käyttää keskitettyä valtaa väärin. Toisin sanoen, valta ei itsessään ole mikään ongelma, vaan se miten ja mihin valtaa käytetään on se, mikä määrittää onko valta ongelma vai mahdollisuus.
Mutta ystävät hyvät, rajaton keskitetty valta antaa mahdollisuuden rajattomaan vallan väärinkäyttöön. Eli vaikka aluksi joku hallitsijan oikeus on ollut lähinnä symbolinen, niin se muuttuu hyvin helposti todelliseksi vallankäytön välineeksi. Jos ajatellaan joku oikeus on annettu henkilölle, joka on mukava, niin aina pitää muistaa että "mukava mies" tai "mukava nainen" ei ole loputtomasti vallassa. Häntä saattaa seurata hallitsija, joka on vähän vähemmän mukava, kuin mitä hänen edeltäjänsä. Sen takia niiden jotka säätävät presidenttien sekä valtiopäämiesten valtaa rajoittavia tai valtakauden pituuksia rajoittavia lakeja pitäisi ajatella sitä, että mukavaa miestä saattaa seurata despootti. Tai hän itse muuttuu despootiksi.
Mikä ihme niissä diktaattoreissa miellyttää? Miten diktaattorit ovat päässeet valtaan? Tietenkin on olemassa valtioita, joissa ei ole koskaan ollut demokratiaa, mutta miten melko liberaali valtio muuttuu diktatuurin tyyssijaksi. Tuossa muutoksessa on usein ollut osallisena sellainen ikävä asia, kuin yksi hyvä hallitsija tai valtiojohtaja. Tuon henkilön mieliksi on sitten säädetty lakeja, joiden avulla hänen jatkokautensa saadaan taattua. Ja sitten seuraavaksi hänen seuraajansa ovat perineet hänen valtaoikeutensa.
Jos valtiota hallitsee pitkään sama henkilö, niin ennemmin tai myöhemmin hän tulee vanhaksi. Ja sen jälkeen saattaa käydä niin, että hän itse sairastuu Alzheimerin tautiin, eli muuttuu epävakaaksi. Epävakaa hallitsija, jolla on hyvin suuret valtaoikeudet on aina vaarallinen.
Meidän pitäisi ajatella vähän tulvaisuuttakin, kun lähdemme muuttelemaan esimerkiksi lakeja. Donald Trump on esimerkki miehestä, joka voi tehdä paljon ikäviä asioita, ja hän haluaa kuulemma tehdä muutoksen USA:n perustuslakiin, jonka mukaan presidentin toimikausia ei enää rajoiteta. Ja juuri tuollaiset muutokset ovat vaarallisia, koska ne voivat nostaa diktaattorin valtaan. Siis vaikka meillä olisi aluksi supermukava presidentti, niin jos hänen kausiensa määrää ei rajoiteta, koska se estäisi epämukavan vaihtoehdon nousemasta valtaan, niin meidän pitää muistaa että kukaan ei elä ikuisesti. Lopulta tuo valtiopäämies vaihtuu, koska hän muuttuu vanhaksi. Ja silloin seuraava presidentti voi olla esimerkiksi joku Trump tai vielä pahempi tapaus. Tuolloin noiden mukavien presidenttien valta- ja muut oikeudet siirtyvät tuolle epämukavalle presidentille.
Liberaali politiikka on kaksiteräinen miekka. Eli liberaali tiedotus takaa sen, että kaikki toimijat voivat saada media-aikaa sekä levittää sanomaansa. Mutta samalla liberaali politiikka tarjoaa ääriliikkeille mahdollisuuden hyödyntää samoja sananvapauden sekä demokratian tukipilaria kuin muutkin toimijat sitä hyödyntävät. Eli se sama asia mikä tekee puolueettomasta sekä kärkkäästä lehdistöstä sananvapauden sekä demokratian tukijan voi väärissä käsissä muuttua valtavan voimakkaaksi sorron välineeksi, joka tarjoaa yhteiskuntaa hajottaville voimille mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Tuolloin uhkailu sekä pelottelu voidaan naamioida sananvapauden puolustamiseksi.
Liberaali sananvapaus sekä monet muut liberaalit asiat ovat niitä, joita käytetään usein esimerkiksi diktaattorien tukemiseen. Eli tuolloin otetaan joku yksittäinen henkilö tai kansanryhmä kohteeksi, ja sitten sosiaalisessa mediassa annetaan hänen kuulla kunniansa. Sosiaalinen media kuitenkin on paikka, mikä on paljastanut esimerkiksi koulukiusaamisen todellisen laajuuden. Samoin sosiaalisessa mediassa ne paljon puhutut pienpuolueet ovat saaneet levitellä ohjelmiaan, joiden realistisuus tietenkin saattaa olla vähän mitä se on.
Mutta pienten puolueiden edustajilla on oikeus käyttää puhevaltaansa. Ja kun ihminen voi puhua periaatteessa ilman mitään vastuuta, niin silloin puhe on hyvin värikästä. Samoin jos ajatellaan ääriryhmiä, niin silloin tietenkin myös ne argumentit mitä nuo ihmiset käyttävät tulevat hyvin esille esimerkiksi juuri heidän some-kirjoittelussaan. Mutta nuo verraten värikkäät kommentit tuovat noille ihmisille erittäin paljon media-arvoa. Eli kiroilu, hampaiden lyöminen kurkkuun sekä muut vastaavat asiat varmaan näyttävät joidenkin ihmisten mielestä hyvältä. Joten tuollainen puhetapa sitten varmasti tuo julkisuutta noille ihmisille.
Mutta kuten tiedämme, niin Suomi ei ole poissa maailmasta. Me emme elä planeetalla nimeltään "Suomi", vaikka ehkä se on sitten jonkun mielestä ihannetavoite. Valitettavasti vaikka meidän tietenkin pitää tukea Ukrainaa sen taistelussa aggressiivista naapuria vastaan, niin todennäköisesti myös tulevaisuudessa naapurimme on Venäjä. Siis Venäjä on edelleen olemassa, vaikka V. Putin saisi lähteä. En itse usko että Putin aikoo vapaaehtoisesti luopua vallasta, mutta joskus myös hän on sen tekevä. Joten myös Putinin lähdön jälkeen meidän pitää huomioida se, että idän ihme on edelleen naapurimme.
https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2022/12/04/lisaa-mietteita-liberaalista-politiikasta/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.