Onko liikekannallepanoa koskeva määräys annettu Venäjällä vain siksi, että Putin saa kadut tyhjennettyä joutilaista miehistä? Joutilaat työttömät saattavat aiheuttaa ongelmia, koska heillä on aikaa puhua politiikkaa, joten siksi olisi Putinin kannalta parempi, että he ovat Ukrainassa sotimassa. Ja sotia on käytetty kautta aikojen omien poliittisten vastustajien eliminointiin. Kun vihollinen tekee likaisen työn, niin silloin omat kädet pysyvät puhtaina. Ja myös salainen poliisi voi laittaa suorittamiaan toisinajattelijoiden teloituksia vihollisen tulenkäytön syyksi.
Venäjän liikekannallepano on ilmeisesti ollut lähinnä itsetarkoituksellista pullistelua. Sen tarkoitus on ollut kohottaa lähinnä miesten määrää. Eikä siis noille miehille riitä varusteita tai komentajia, koska ainakin median mukaan Ukrainassa ja kohta muuallakin harhailee reserviläisiä ilman komentajia sekä ilman päämäärää. Tällainen asia varmasti lisää turvattomuutta myös kaduilla, koska jos esimerkiksi sotilasaseita päätyy rikollisjengien käsiin, niin niiden avulla voidaan ryöstää pankkeja sekä tehdä monia muitakin ikäviä asioita.
Kun valtio tekee liikekannallepanon, niin sen pitäisi myös kyetä varustamaan joukkonsa, sekä samalla myös huolehdittava, että sotilailla on tarpeeksi hyvä koulutus sekä muut edellytykset kuten henkilökohtainen kunto ovat sellaisia, että sotilas voi suorittaa tehtävänsä. Siis ilman johtoa sekä varusteita, osaamista sekä tarvittavaa henkilökohtaista fyysistä sekä psyykkistä valmentautumista sotilas on lähes hyödytön ainakin taisteluissa.
Tai siis tietenkin häntä voidaan käyttää propagandan välineenä, mutta muuten suuri miesmäärä ei välttämättä aiheuta muuta kuin omien kaatuneiden määrän lisääntymistä. Kun puhutaan Ukrainan sodan laajenemisesta sekä Valko-Venäjän mukaantulosta, niin toki Valko-Venäjän sekä Venäjän yhteistoiminnassa perustama joukko-osasto on propagandan kannalta hieno osoitus siitä, kuinka lojaali Valko-Venäjän johtaja Lukashenka on Putinille. Mutta sitten taas unohdetaan se, että onko Valko-Venäjän asevoimien varustus ja koulutus sellaista, että se voisi vakavasti harkita hyökkäystä Ukrainaa vastaan?
Valko-Venäjän kohdalla on puhuttu siitä, että liittymällä sotaan hän joutuisi poliittiseen paitsioon. Mutta toisaalta hän on jo nyt poliittisessa paitsiossa, ja ainoa ystävä tuolle miehelle on Vladimir Putin. Eli Lukashenka voi toki liittyä sotaan, jos putin häneltä tätä vaatii. Mutta tuon Valko-Venäjän sekä Venäjän yhteisen joukko-osaston käskyvaltasuhteet ovat ilmeisesti täysin selvät. Valkovenäläiset suorittavat käytännön työn, ja venäläisille kasaantuvat johtotehtävät. Ja sama tehtävien jako varmasti koskee myös Putinin sekä Lukashenkan suhdetta.
Mutta voiko Putin käyttää ydinasetta? Vastaus on että jos valtiolla on ydinaseita, niin se voi niitä myös käyttää. Jos Putin kokee asemansa muuttuvan tukalaksi, niin hän voi painaa nappia. Venäjän strategia Ukrainassa lienee se, että uhkaamalla ydinaseilla sekä sodan eskaloitumisella Venäjä yrittää ehkä saada lännen perääntymään.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/isw-putinin-liikekannellepano-ajautui-umpikujaan-raportteja-ilman-komentajia-ja-ruokaa-harhailevista-miehist%C3%A4/ar-AA12Z3kD?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=5e45b61018f24a5f95618ad10a33d461
https://www.msn.com/fi-fi/urheilu/jaakiekko/putinin-kylm%C3%A4%C3%A4v%C3%A4-sitaatti-ilmestyi-khl-hallin-sein%C3%A4%C3%A4n-muistutti-natsien-kuuluisasta-motosta/ar-AA12Xjor?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=5e45b61018f24a5f95618ad10a33d461
Kommentit
Lähetä kommentti