Matti Kurikan aikaan ei vielä yhtään sosialistiseksi itseään väittävää hallitusta ollut vielä vallassa.
Yksi asia Matti Kurikan puolesta täytyy sanoa. Hänen eläessään ei ollut vielä ollut yhtään sosialistista tai sosialistiseksi itseään kutsuvaa hallitusta ollut vielä ollut vallassa. Vasta kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen astuivat bolsevikit valtaan Venäjällä. Kun ajatellaan että utopiasosialismissa eli varsinkin kommuuneissa ei olisi selvää johtoa sekä esimerkiksi poliisia ei olisi olemassa, niin tuo malli on tietenkin paperilla sellainen, mihin meidän pitäisi ehkä pyrkiä. Mutta kyseessä on utopia, johon ei ehkä vielä ole meillä valmiuksia.
On olemassa kaksi sosialismin tasoa. Utopiasosialismi, jota ei olla koskaan suuressa mittakaavassa edes kokeiltu. Sekä reaalisosialismi johon kuuluvat kaiken maailman salaiset poliisit ja keskiyöllä tapahtuvat pidätykset. Siis en usko että kukaan olisi koskaan seurannut Stalinia tai Leniniä, jos he olisivat voineet ennakoida esimerkiksi NKVD:n.
Kommuuneja on aina arvosteltu ulkopuolelta käsin siitä, että niissä harjoitetaan asioita, jotka eivät ole yleisesti hyväksyttäviä. Kommuuneista ensimmäinen oli Pariisin kommuuni, jonka olemassaolo päätettiin hyvin julmassa sotilasoperaatiossa, eikä moni muukaan kommuuni ole kauan kestänyt, koska niissä on harjoitettu esimerkiksi huumekauppaa tai sitten niiden jäseniä on ollut mukana esimerkiksi väkivaltaisessa terrorismissa.
Kuitenkin esimerkiksi Pariisin kommuunin murskaamista on usein pidetty tarpeettoman kovana, vaikka silloin oli käynnissä Preussin ja Ranskan sota, joka päättyi siihen, että Saksan valtio julistettiin Versaillesin palatsissa Ranskassa. Pariisin kommuunin jäseniä eli kommunardeja on aina pidetty pakkovallan vastustamisen symboleina, ja on surullista että heidän nimeään kantaa aate, jonka nimissä on surmattu miljoonia tai jopa miljardeja ihmisiä. Siis oliko tuo toimenpide, jossa Versaillesin armeijakunta surmasi 30 000 kommunardia kärsien itse 4000-9000 miehen tappiot aiheellinen vai ei? Sotilaat surmasivat kommuunin kukistamisen yhteydessä aseettomia siviilejä.
Mutta tuota toimintaa, missä ei kapinallisten kanssa edes yritetty neuvotella voidaan pitää ajan hengen mukaisena. Myöhemmin esimerkiksi Karl Marx syytti kommunardeja siitä, että he olivat liian helläkätisiä kun eivät esimerkiksi ottaneet panttivankeja tai hyökänneet Versaillesin armeijakunnan kimppuun, ja sen takia Marxin lausuntoja voidaan pitää yllytyksenä terrorismiin tai avoimeen kapinaan. Samoin kommunardit sallivat valtiopankin varojen kuljettamisen pois Pariisista, ja nuo rahat voitiin käyttää Versaillesin armeijakunnan varustamiseen.
Syy miksi Marxia on arvosteltu näistä lausunnoista on se, että hän oli saksalainen tai siis preussilainen, ja Ranska oli sodassa Preussia vastaan 19.7.1870-10.5.1871. Kommuuni oli voimassa 18.3-30-5.1871. Eli jos kommunardit olisivat hyökänneet Versaillesin armeijakunnan päälle, niin se olisi varmaan ollut mieluisa yllätys preussilaisille. Ja syy miksi sotilaat toimivat niin suurta raakuutta osoittaen on se, että tuo kapina eli kommuunin perustaminen oli tietenkin kapinointia sodan aikaan. Silloin on voimassa kovennettu rikoslaki, mikä muka antoi legitimaation tuolle toiminnalle, missä siviilejä ammuttiin säälittä oman asevoiman toimesta. Myöhemmin kommunardeja syytettiin tietenkin Ranskan tappioista.
Kuitenkin kaiken maailman kommuuneja on kautta aikojen ainakin osittain aiheellisesti leimattu paheen pesiksi, ja niitä vastaan on käyty erittäin voimallisin poliisitoimin, ja syynä on usein ollut huumeisiin liittyvä toiminta. Eli jotkut kommuunien jäsenet ovat päättäneet ryhtyä rahoittamaan toimintaansa huumekaupalla. Samoin kommuuneja on kautta aikojen pidetty paikkoina, joissa ihmisiltä huijataan kaikki rahat, ja lopulta asukkaat surmataan jollain myrkyllä. Niinhän esimerkiksi Jim Joneskin teki, eli kommuunit ovat asioita, joihin liittyy aina riskejä. Ja niihin houkutellaan joskus kokemattomia nuoria, jotka antavat omaisuutensa noiden kommuunien johtajille.
https://historianet.fi/sota/sisallissota/pariisin-kommuuni-murskattiin-kovin-ottein
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pariisin_kommuuni
https://kaikenmaailmanilmiot.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti