Tässä aluksi kysyisin, että miten nuori voi pätevöityä osaajaksi, jos hänellä ei ole mahdollisuutta päästä töihin? Mitä jos aina on edessä nuorempi, laihempi sekä lihaksikkaampi hakija, joka on niin ja niin paljon sopivampi kaikkiin tehtäviin, mihin nuori on hakenut? Eli se että on ollut tuhat muutakin hakijaa, jotka eivät ole töitä saaneet ei paljon mieltä lämmitä, kun pitäisi saada se työpaikka sekä pari riviä CVhen, joka saattaa olla 16-19 vuotiaalla kovin lyhyt.
Kun nuori päättää peruskoulun, niin hän kohtaa tilanteen, missä edessä on omaehtoinen koulutus tai joku siivoojan paikka. Ja tietenkin nuoren pitää ymmärtää pari asiaa, kun hän hakee koulutukseen oli kyseessä toisen asteen koulutus tai korkea-asteen koulutus. Hän on itse oman elämänsä päähenkilö, ja hän itse tekee ne valinnat, mitä hän tulevaisuudessa kantaa. Eli sitä hän niittää mitä hän kylvää. Tietenkin hoito- ja siivousalaoilla on töitä, mutta jos sitten lähdetään asiaa pohtimaan siltä kannalta, että kannattaako kouluun mennä, niin tietenkään mikään pakko ei ole. Tietenkin hän voi lukea että esimerkiksi hoitajista on pulaa, ja mennä siksi lukemaan hoitoalaa.
Noin tulee sitten yhteiskuntaakin palveltua. Tai hän voi ajatella että mitä jos vaikka hän olisi ihan itse se, joka nyt hakee töihin tai koulutukseen? Siis koulutukseen hakeutuvan pitää vähän miettiä sitä, että onko hänellä sitten mitään kiinnostusta johonkin työhön? Tai että haluaako hän kantaa ammattiin kuuluvaa vastuuta. Mutta jos hän ei halua vastuuta kantaa, niin asia on selvä. Hänen ei tarvitse käydä kouluja, ja sillä siisti. Ehkä hänen unelmansa on olla joku rakennustyömaan apumies, joka ehkä sitten saa joskus töitä.
Eli siivouksesta tai jostain muusta työstä voi ihminen saada melko paljonkin rahaa, mikäli ikää on 16 vuotta ja sattuu asumaan kotona. Mutta miten sitten aikuisena? Mitä esimerkiksi 30-40 vuotiaana ihminen elättää itsensä, jos vaikka puoliso lähtee ovet paukkuen jonkun nuoremman, hoikemman tai lihaksikkaamman kanssa? Ja jos uutta siippaa ei sitten satu aivan heti löytymään, niin miten tuo henkilö elättää itsensä sekä maksaa ehkä mahdolliset elatusmaksut. Sen minkä ihminen taakseen jättää niin sen edestään myös löytää sanotaan vanhassa sananlaskussa.
Eli jos ajatellaan että koulutus vie 3-7 vuotta elämästä niin se saattaa tuntua pitkältä ajalta. Ehkä koulutuksessa ei makseta palkkaa, mutta koulussa ihminen oppii ehkä jotain jonkun alan perustaitoja. Niitä samoja taitoja on ehkä mukavampi opetella työelämässä, ja ehkä työnantajakin sitten joskus käy korjaamassa ne tehdyt virheet. Ehkä työnantaja sitten suhtautuu myötämielisesti henkilöön, jolle ei tarvitse palkkaa maksaa, mutta kursseja pitää käydä todella paljon, kun jokaiseen työhön pitää olla todistus pätevyydestä.
Ongelma työelämän kannalta on siinä, että työelämässä tahdotaan pestata kokeneita, alalla pitkään olleita tekijöitä, joiden perehdytykseen ei tarvitse käyttää kovin paljoa rahaa. Nuoren ongelma on siinä, että hänellä voi olla osaamista, mutta miten osoittaa osaaminen työnantajille? Jos työpaikkaa haettaessa on vaatimus työkokemusta 5-10 vuotta, niin miten sitä paikkaa hakee 18-19 vuotias vastavalmistunut metallimies? Syy miksi joku menee ammattikouluun on se, että hänellä ei ehkä ole niitä suhteita, joilla saisi ensimmäisen työpaikan, ja CVhen pitäisi saada muutama rivi. Samoin oma CV pitäisi saada erottumaan siten, että työnantaja nyt viitsii edes lukea sitä. Siis miten saada oma CV muutettua sillä tavoin positiiviseksi, että se miellyttää työnantajia.
Työttömien paapomisesta puhutaan paljon, mutta ehkä kannattaisi vähän miettiä mitä vaatimuksia työnantajilla on työvoiman suhteen. Jos työpaikalla eli yrityksellä on sellainen maine, että sieltä saa hyvin helposti potkut, jos työ ei ala sujumaan, tai että työtä on tarjolla kahdeksi viikoksi, niin silloin ei varmaan kovin moni uskalla hakea noita paikkoja. Tai sitten jos koko työpaikan maine on sellainen, että kun nuori tulee töihin, niin edessä seisoo joku "Isotalon Antti", ja asenne on se, että "sinut otettiin töihin, koska muita ei ole". Tai sitten suoraan ensimmäinen repliikki on se, että "tulet kestämään täällä viikon", niin se ei ehkä ole kovin rohkaiseva kokemus.
Samoin esimerkiksi työpaikkaa haettaessa tai soveltuvuustestauksessa on sellainen ongelma, että niissä ei mitata henkilön vahvuuksia ollenkaan. Vaan ensimmäinen repliikki, minkä testaaja antaa saattaa olla että luettele niitä asioita, joissa et ole hyvä tai et osaa ollenkaan. Eli henkilön pitää silloin luetella omia heikkouksiaan, mutta vahvuuksia ei edes yritetä käydä läpi. Varmaan vähän vetää mieltä matalaksi, jos haastattelija sitten vielä tuon listan päätteeksi sanoo, että "jaa tuossako ne kaikki heikkoutesi ovatkin".
Nuorten työnhakutaidoissa ei ole mitään vikaa, jos ajatellaan sitä että hyödynnetään sosiaalista mediaa tai sähköpostia. Siis nuoret eivät tarvitse ainakaan kovin paljon ohjausta sosiaalisen median tai muiden kanavien käytössä työn etsimisessä, ja he varmaan osaavat käyttää nettiäkin. Mutta sitten kun nuori lähettää ehkä sen 150 hakemuksen, ja saa vastauksen, että "valitettavasti päädyimme toiseen hakijaan", niin silloin tietenkin nuori tarttuu puhelimeen, kuten työvoimatoimiston setä tai täti ovat neuvoneet, ja lehdet pursuilevat tarinoita, kun joku "Make" on sieltä ensimmäisellä soitolla saanut sitä tai tätä työtä.
Siinä sitten ehkä tahattomasti syyllistetään muita työnhakijoita, joilla ei ehkä ole aivan niin hyvä tuuri kuin tuolla "Makella". Ja onko teille muuten koskaan itselle käynyt niin, että olette harjoitelleet oikein jotain haastattelua varten, mutta kun johtaja vastaa puhelimeen, niin edessä on tilanne, missä pää tyhjenee kaikista ajatuksista, ja suusta tulee vain sitä "öö, tota noin" tyyppistä tekstiä.
Tuolloin saattaa puhelimeen jopa tulla joku johtaja, joka sitten kuuntelee mitä tuolla työnhakijalla on työnantajalle tarjota. Sen jälkeen pomo voi jopa kutsua haastatteluun, ja pyytää samalla sitten sitä todistusta ja CV:tä, johon on saatu pari riviä tekstiä. Mutta ongelma on siinä, että henkilö saattaa sitten joutua soittamaan todella monta puhelua, ja pahimmassa tapauksessa käy niin, että vastaukset eivät ole sitä, mitä meistä kukaan haluaa kuulla, eli saattaa olla että stressaantunut pomo purkaa vähän paineita tuossa keskustelussa.
No haastattelussa ei sitten mitään sen kummempia asioita tule ilmi, ja sitten vain odottelemaan että pomo on saanut pari muuta haastateltavaa käytyä läpi. Parin viikon kuluttua sitten tulee viesti siitä, että joko henkilömme on saanut paikan. Tai sitten on otettu joku toinen. Siis nyt on kyseessä unelmatilanne, missä kaikki ovat asiallisia toisilleen. Mutta joskus käykin niin mukavasti, että esimerkiksi työmaan osoite jätetään kertomatta. Tai sitten vastaukset ovat oikein rakentavia ja niissä kehotetaan olemaan nuorempi, vanhempi tai lihaksikkaampi. Kun nuori aloittaa työpaikalla, niin hänelle saatetaan iskeä joku lätkä käteen, ja kertoa että kun kuljet tuosta ovesta, niin leimaat ne tunnit. Eli muuta ei edes haluta sanoa.
Kommunikointi työpaikalla kesätyöntekijän kanssa on minimaalista, ja muutenkin tuolle henkilölle tehdään selväksi, että hän on vain välttämätön paha. Työpaikalla saattaa tilanne olla se, että kesä-apulainen tekee kaikki työt, ja sitten vakituiset työntekijät ärjyvät vieressä, että miten tuollainen nulikka nyt on sattunut pääsemään tuohon työhön. Siis nyt ei puhuta siitä, että pitääkö vessatauko leimata, tai että onko kaikki ylityöt merkitty paperiin, ja että onko kaikki työpaikan edut kuten pullat muistettu mainita perehdytyskeskustelussa. Mutta sitten varmaan tällaiset apeat kokemukset ovat vähemmistössä, ja niitä kertovat vain ihmiset, joilla on jotain työnantajiaan vastaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12549632
https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti