Tämän kirjoituksen otsikko on kopioitu yhdestä kirjasta. Siis pääasiallisesti kysymys on siitä, että voiko olla olemassa olento, joka kykenee muuttamaan itsensä sumuksi, ja sitten kulkea seinän läpi sekä vaikuttaa materiaan. Kuten tiedämme, niin kvanttifysiikka sekä sitäkin oudompi kvanttimekaniikka ovat asioita, joilla yritetään selvittää materiaa sekä materian käyttäytymistä. Mutta suurin osa meidän malleistamme, jotka koskevat esimerkiksi materian syntyä, partikkeli-aaltoliike dualismia sekä virtuaalihiukkasia ja niiden suhdetta toisiinsa ei edes yritä vastata kysymykseen, voiko aaveita olla olemassa. Periaatteessa siis aineen keskinäinen vuorovaikutus ei ratkaise kysymystä siitä, että onko olemassa esimerkiksi alieneja, aaveita tai vampyyreja? Partikkeli-aaltoliikedualismi tarkoittaa sitä, että partikkeli voi muuttua aaltoliikkeeksi ja aaltoliike voi muuttua partikkeleiksi. Tuo jälkimmäinen on mahdollista vain siten, että aaltoliike muuttuu alkeishiukkaseksi kuten kvarkiksi. Jokaisella teorialla on rajansa. Teoriat jotka kuvaavat suuria kokonaisuuksia eivät kykene kuvaamaan yksittäisten hiukkasten välistä vuorovaikutusta. Siis jos oikeasti halutaan olla rehellisiä niin fyysikoilta puuttuu ainakin yksi hiukkanen jostain kohtaa atomia. Mutta puuttuuko tuo hiukkanen kvarkin ja gluonin väliltä, vai jostain muualta, kas siinä vasta pulma.
Aave voi olla ihmisen aivojen muodostama takauman kaltainen asia, joka syntyy silloin kun ihminen joutuu esimerkiksi voimakkaaseen sähkökenttään. Toisaalta jos ajatellaan asiaa hiukan toiselta kannalta, niin ihmisen hermoston muodostama sähkökenttä on interaktiossa ympäristönsä kanssa. Eli voidaan ajatella että tietyissä tilanteissa tuo sähkömagneettinen kenttä voisi jättää jälkeensä ikään kuin varjon materiaan, joka ympäröi tuota henkilöä. Ja jos tuo henkilö on ollut pitkään samassa tilassa, niin hänen varjonsa tai hermoston sähkökentän jättämä jälki voisi ikään kuin jäädä tuohon tilaan.
Eräiden muiden teorioiden mukaan aave taas on madonreiän tilaan tuoma hahmo. Siis teoreettinen madonreikä tai Einstein-Rosen silta on energiakanava joka kulkee läpi universumin. Tuo energiakanava kuljettaa myös valoa ikään kuin valokaapeli. Ja tuo energiakanava toimisi kuin camera obscura eli neulanreikäkamera tuoden kuvia toisista huoneista tai jopa läpi ajan.
Toisaalta esimerkiksi paraskaan kvanttifyysikko ei voi suoraan vastata kysymykseen, että voiko esimerkiksi interplanetaarinen sumu muuttua älykkääksi eli saavuttaa tietoisuuden. Tuo ajatus on noussut oikeastaan esiin vasta kvanttitietokoneiden myötä. Eli kvanttitietokoneet ovat oikeastaan hiukkaspilviä, joissa tietoa käsitellään kvanttilomittumisen (Quantum entaglement) avulla, joten voidaan kysyä että voisiko tuollainen kvanttitietokone syntyä myös spontaanisti? Kosmobiologit ovat pyrkineet mallintamaan sellaisiakin asioita kuin esimerkiksi vampyyrit, aaveet sekä ihmissudet.
Kuva 2) Avro VZ-9 AvrocarOn luotu malleja esimerkiksi siitä, millainen olento vampyyri tai ihmissusi olisi. Eli ihmissuden kohdalla olisi kysymys ehkä oliosta, jolla olisi kaksi DNA molekyyliä. Jossain tietyssä tilanteessa tuon olennon solut siirtyisivät lukemaan toista DNA linjaa, joka muuttaisi olennon aivan toiseksi. Samoin vampyyri olisi siis joukko hyttysen kaltaisia soluja, joita jokaista ohjaisi oma neuroninsa. Siis kyseessä olisi maneettiyhdyskunnan kaltainen oliojoukko, joka voisi hajottaa ja koota itsensä uudelleen. Aaveen kohdalla olento tarvitsisi kyvyn tunneloitua seinän lävitse.
Ja tuo olento tarvitsisi verta ravinnokseen. Samoin erilaisia UFO-aluksia on oikeasti kokeiltu, ja esimerkiksi joukko maailman parhaita tieteen sekä tekniikan osaajia rakentaa teoreettisia malleja siitä, millainen alus tuo outo "lentävä lautanen" olisi. Siis voitte katsoa esimerkiksi Avro Canada VZ-9 Avrocar laitetta, ja miettiä mistä se olisi saanut innoituksen. Siis onko tuon oudon lentävän laitteen mallina ollut ehkä jonkun ihmisen mielikuvitus, vai onko se ehkä valmistettu UFO-havaintojen perusteella?
Mutta millainen olento aave olisi? Nämä asiat ovat enemmänkin evoluutioteoreetikkojen sekä teologien ominta alaa, mutta jos ajatellaan esimerkiksi jumalaa tai jumalan olemusta, niin silloin voidaan sanoa että Jumala on alien, joka tuli toiselta planeetalta. Tai siis olento joka omasi sellaisia kykyjä kuten teknologiaa tai muita ominaisuuksia, jotka saivat ihmiset palvomaan tätä kyseistä olentoa tai olentoja. Me kaikki tiedämme että maailmankaikkeudessa on tuhansia miljoonia galakseja, ja jossain niistä varmaan on sellaisia meitä kehittyneempiä sivilisaatioita. Siis itse olisin yllättynyt jos näin ei olisi.
No ehkä joku yrittää selittää aaveita sillä, että joku on saanut käsiinsä uuden sukupolven stealth-suoja-asun joka tekee ihmisestä kameleontin, joka sulautuu täysin taustaan. Tai ehkä aave on joukko hyvin pieniä, pölyhiukkasen kaltaisia lentäviä nanokoneita, joita ohjaa ehkä elävien hermosolujen ryhmä. Siis tämä olisi tekninen malli noista oudoista asioista. On olemassa sellaisia tarinoita, joiden mukaan aaveisiin tai outoihin ääniin liittyy jonkinlainen sumuinen kohde. Mutta varsinaisesti aaveet eivät kuulemma puhu ihmisille. Siis maailmankaikkeus on täynnä asioita, joita ei voida oikein selittää mitenkään. Ihmismieli on myös täynnä asioita, joista ei koskaan ennen ole puhuttu. Ja ehkä joskus osaamme selittää myös aaveet siten, että ne voidaan tieteellisesti todistaa.
https://yle.fi/aihe/a/20-10003101
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lomittuminen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Madonreik%C3%A4
https://en.wikipedia.org/wiki/Wave%E2%80%93particle_duality
Kuva 1) Pinterest
Kuva 2) https://en.wikipedia.org/wiki/Avro_Canada_VZ-9_Avrocar
https://kaikenmaailmanilmiot.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti