Kohta on syksy, ja moni ihminen aloittaa koulun joko oppivelvollisena tai sitten omaehtoisessa opiskelussa. Siis voidaan sanoa että peruskoulu on maassamme lähes pakollinen, jos haluaa päästä johonkin koulutukseen, ja tässä puhun myös työelämäkursseista. Koulukypsyystesti on asia, mikä aina välillä puhuttaa ihmisiä. Tuossa testissä etsitään heikkouksia, ja siinä sitten on monen ihmisen itsetunto maan raossa, kun hän kuulee vain negatiivisia asioita itsestään. Itse olen sitä mieltä, että ihmisen pitäisi kuulla myös positiivisia asioita itsestään.
Eli maailmassa ei ole yhtään ihmistä, jossa olisi pelkkiä heikkouksia. Siis miksi missään testissä tai sen purkutilaisuudessa ei koskaan puhuta siitä mitä vahvuuksia tai positiivisia asioita ihmisestä löytyy. Vain niistä negatiivisista asioista keskustellaan. Samoin esimerkiksi media täyttyy tarinoista, joissa alkoholistin lapsi päätyy juomaan, tappaa perheensä ja päätyy sitten johonkin jokeen. Siis tuokaan ei ole aivan tyypillinen alamaailman miehen tarina, mutta miksi koskaan ei todellisuudessa haastatella ihmisiä, jotka ovat päässeet alkoholismista eroon ja aloittaneet uuden elämän suuressa ja romantisoidussa työelämässä?
Tässä aamulla luin netistä jutun "heikkolahjaisesta" romanimies Mertsistä, joka on korkeakoulumies, eli hän valmentaa projektipäälliköitä Haaga-Heliassa. Tässä itse muistelen joskus tavanneeni vastaavia tapauksia, missä "heikkolahjainen" on päätynyt esimerkiksi asianajajaksi tai muuhun melko vaativaan tehtävään. Miten usein nimenomaan vähemmistöön kuuluva määritellään heikkolahjaiseksi, siksi että lääkärillä tai kuka määrityksen nyt tekeekään on yksinkertaisesti ennakkoluuloja?
Kun ihminen otetaan huostaan, niin jostain syystä hän kohtaa ehkä tavallista useammin ihmisiä, joiden mielestä hänestä pitää löytää vain niitä negatiivisia asioita. Saattaa olla että häntä käytetään jatkuvasti jossain testeissä, jotta papereihin saadaan jotain diagnooseja. Tuo asia voi johtua siitä, että huostaanottopäätöksen tekijä voi kokea syyllisyyttä siitä, että hän on ehkä tehnyt hätiköidyn päätöksen, tai sitten hän on ehkä odottanut liian kauan. Tai ehkä hän on valinnut väärän perheen sijoituskodiksi. Ja sitten hän ehkä haluaa alitajuisesti etsiä syytä huonoon koulumenestykseen siitä, että lapsi on jotenkin vammainen tai erilainen.
Jos sijoitusperheen vanhemmat ovat kouluttamattomia, niin he eivät ehkä osaa kannustaa lasta opiskelemaan. Samoin jos tuon perheen tuttavapiirissä on paljon samanlaisia ihmisiä, niin se tietenkin saattaa vaikuttaa negatiivisesti nuoren kehitykseen, koska henkilö joka ei ole kouluja käynyt omaa usein jyrkempiä ennakkoluuloja kuin ihminen joka on käynyt kouluja. Se asenne, että "et kuitenkaan osaa" varmaan lannistaa halua opiskella. jos perhe on kouluttamaton, sekä omaa alkoholiongelmia, niin silloin se aiheuttaa syrjimistä. Jos perhe on lisäksi romani- tai muuhun vähemmistöön kuuluva, niin se aiheuttaa tupla-syrjintää. Ja tuolla sitten joudutaan kierteeseen, missä negatiivinen palaute saa aikaan kehän, joka johtaa helposti kierteeseen, mikä vie pahimmillaan puliukkojen joukkoon.
Jatkuva negatiivinen palaute saa aikaan sen, että henkilö ei edes uskalla enää hakea töitä. Eli varmaan joskus joku sosiaalivirkailija huomaa, että hän on tehnyt virheen valitessaan esimerkiksi sijoitusperhettä. Ja silloin saatetaan lähteä tekemään diagnoosia, jossa ihminen todetaan vähälahjaiseksi. Se ikään kuin pelastaa tuon virkailijan eikä hänen tarvitse myöntää virhettä.
Ja miten vaikeaa sitten on myöntää tuota virhettä? Eli varmaan kyse on väärästä diagnoosista, jos ihminen opiskelee tai kouluttaa esimerkiksi Helsingin yliopistossa tai jossain ammattikorkeakoulussa taskussaan ne paljon puhutut "heikkolahjaisen paperit". Tietenkin kaikki sanovat, että "tässä taas on yksittäistapaus, jota ei pitäisi yleistää", ja että menestystarinat peittävät suuren kokonaisuuden. Mutta eikö terveydenhuollossa kaikkien ihmisten pitäisi olla yksilöitä?
Eikö jokaisen ihmisen hoito ole yksilökesteistä, vai olenko täysin väärässä? Jos ajatellaan esimerkiksi romaneja, sekä punkkareita ja muita sellaisia ihmisiä, joiden arvot tai asenne ei satu jotain "vanhempaa herraa" miellyttämään, niin heitä on helppo lähteä syrjimään.
Siis tuo "vanhempi herra" on sellainen virtuaalinen hahmo, jota ei koskaan kukaan ole tavannut, mutta johon aina joku on vedonnut, kun henkilö poistetaan esimerkiksi ostoskeskuksesta ilman mitään näkyvää perustetta. Jokainen ihminen joka poikkeaa muista kohtaa jossain elämänsä vaiheessa syrjintää. Ja esimerkiksi romanitaustaisten henkilöiden kohdalla on ikään kuin kehotettu lopettamaan koulunkäynti "koska siitä ei mitään tule". Eli koulussa kiusaaminen on ollut erittäin rankkaa. Kun ajatellaan tilannetta missä henkilö on kohdannut syrjintää, niin hän saa silloin varmasti erittäin suuren kipinän mennä opiskelemaan sitä virallista ammattia.
Vaikka aina välillä puhutaan siitä, että omaehtoinen opiskelu on asia, mikä vie vähäksi aikaa esimerkiksi tulot todella alas, niin kuitenkin voidaan sanoa, että opiskelu on asia, mikä takaa tiettyjä asioita. Se mikä sitten varmaan myös kiinnostaa on se, että jos ihminen nyt on sitten sattunut esimerkiksi olemaan joku syrjitty, kiusattu sekä muutenkin alistettu siivoojan poika tai tyttö, ja hän on sattunut opiskelemaan esimerkiksi ekonomiksi, niin silloin saattaa käydä niin, että tuollainen henkilö voi olla entisten kiusaajien edessä aivan uudessa hahmossa, ja silloin saattaa edessä olla pieni keskustelu siitä, miten työtä voisi tehdä vähän paremmin.
Se mikä sitten varmaan myös kiinnostaa on se, että henkilö joka saa huonon kokemuksen esimerkiksi niistä paljon puhutuista duunarien töistä varmaan haluaa ainakin tehdä jotain muuta. Ja huonot kokemukset ovat asioita, jotka varmaan motivoivat kaikkia tekemään asioita, jotka ovat oman mukavuusalueen ulkopuolella. Tässä mieleen vain tulee se, että henkilö joka istuu kaiket päivät jossain kaljaremmissä on kokenut tuon asian niin positiivisena, että hän haluaa sitä tehdä jatkuvasti, ja siinä sitten vanhemmat voivat olla ylpeitä tuosta jälkikasvustaan.
Kun ajatellaan esimerkiksi koulukypsyystestejä sekä kaikkia muita vastaavia asioita, niin silloin meidän pitää kysyä yksi asia: miksi niissä testataan vain heikkouksia? Kun ihminen tulee kouluun tai häntä testataan työelämää varten, niin olisi joskus mukavaa lukea myös siitä, että mihin ihminen kykenee. Jos kaikki testit ovat sitä varten, että niissä etsitään vain heikkouksia, eikä vahvuuksia tai positiivisia asioita huomioida ollenkaan, niin se kyllä varmaan vetää mielen matalaksi. Jos ajatellaan esimerkiksi heikkolahjaisuutta, niin onko oikeastaan koskaan kukaan ajatellut, että joku on voinut olla poissa jostain koulukypsyystestistä, jolloin arvosana testissä on nolla?
Tai sitten henkilö on suutuspäissään tai jostain muusta syystä palauttanut tyhjän lomakkeen, niin silloin varmaan myös arvosana on nolla. Kun koulukypsyyttä arvioidaan, niin silloin tietenkin pitäisi ottaa huomioon myös lapsen koulussa osoittama menestys. Siis jos hän nyt vaikka osaa istua paikallaan eikä jokainen numero ole nelonen, niin silloin hän varmaan koulua pystyy käymään. Mutta kuten tiedämme, niin kaiken maailman ADHD- yms. diagnoosien keskellä voisimme ehkä joskus vähän miettiä sitä, että millainen tulevaisuus ihmisellä oikeasti on.
Kun jatkuvasti puhutaan siitä, että kuinka sitä tai tätä koulutetaan liikaa, tai sille tai tälle on tarvetta, tai ihmisen pitää olla tuota tai tätä, niin silloin unohdetaan se, että varmaan mielen vetää aika matalalle, jos henkilö ensimmäisellä luokalla ilmoitetaan, että koulu jää sitten tähän eikä muuhun kuin siivoojaksi ole mahdollisuuksia. Eli kuten tiedämme, niin opiskelu tai koulutuspaikka on ihan itsestä kiinni. Tai siis siitä kiinni, että kuinka paljon viitsii töitä tehdä. Se että jos joku paikka on todella vaikeasti saatavissa, niin se ei tarkoita, etteikö unelmia saa olla. Jos ihminen haluaa asianajajaksi tai lääkäriksi, niin hän haluaa silloin ammattiin, johon on vaikea päästä.
Saattaa olla että hän ei ehkä pääse noihin ammatteihin, mutta jos hän ei viitsi lukiota tai mitään muutakaan koulua käydä sekä jättää peruskoulun kesken, niin silloin hän ei aivan varmasti voi edes päästä yrittämään sisään yliopistoon tai muuhunkaan kouluun. Mutta jos ajatellaan ettei se lääketieteellisen tiedekunnan ovi avautunut, niin silloin voi myös katsella niitä muita tiedekuntia kuten esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellistä, käyttäytymistieteellistä tai valtiotieteellistä tiedekuntaa tai jotain muuta katsella, jos sieltä vaikka löytyy niitä ihan omia juttuja.
Mutta kuten olen usein sanonut niin se on ihan itsestä kiinni, jos haluaa tehdä asioita toisin kuin muut. Tietenkin ihminen voi aina päästä kaljaremmiin istumaan, mutta varmaan meistä jokainen toivoisi ainakin sitä, että omalla jälkikasvulla olisi vähän korkeammat tavoitteet, vaikka toki puhtaanapitoalalla olisi töitä tarjolla. Siivooja voi olla loistava uravalinta, mutta joskus jollekin käy niin, että huonon palautteen takia hän haluaa siirtyä siihen omaehtoisen opiskelun kautta saatavaan ammattiin sekä siihen työtehtävään, mikä noihin ammatteihin liittyy.
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/laakarin-lausunnossa-mertsi-arling-oli-erittain-heikkolahjainen-romanipoika-yha-han-ihmettelee-kuinka-hanesta-tuli-korkeakoulun-mies-lasiseinaisessa-tyohuoneessa
https://kaikenmaailmanilmiot.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti