Mikäli ajatellaan että Morgan Johanssonin pätemättömyys olisi huomattu jo ajat sitten, niin saattaa olla niin, että Ruotsin oppositio on säästänyt tuota huomiota sellaiseen kohtaan, että se saa mahdollisimman paljon huomiota. Siis tuo havainto mahdollisesta pätemättömyydestä olisi siis oikeastaan vain otettu säilöön, ja tarkoitettu oikealla hetkellä käytettäväksi.
Jos tuntematon ministeri olisi saanut heti vaalikauden alussa epäluottamuslauseen, niin silloin ei tällä teolla olisi niin suurta uutisarvoa, kuin sillä että tunnettu ja kahdeksan vuotta tehtävissään ollut ministeri saa epäluottamuslauseen. Joskus tuntuu että monia muitakin asioita laitetaan maailmassa ikään kuin pussiin odottamaan sitä, että henkilö pääsee johonkin tärkeään asemaan, ja sitten noita tietoja aletaan kaivella jostain työpöydän laatikosta.
Eli tietoa pantataan jotta siitä saadaan kaikki mahdollinen irti. Ja on paljon asioita, joista tavallinen ihminen selviäisi kuin koira veräjästä. Mutta sitten voi joskus käydä niin, että esimerkiksi kunnallis- tai miksei myös parlamenttivaalien kohdalla onkin sitten löytynyt monia mielenkiintoisia asioita, jotka koskevat henkilön yksityiselämää tai sitten jotain muuta asiaa.
Se miten sitten esimerkiksi Ruotsin ongelmat Erdoganin laittaessa vastaan NATO-jäsenyydessä ovat kasaantuneet on jäänyt ihmisiltä piiloon. Ruotsissa on suuri ulkomainen vähemmistö, joka on aikoinaan houkuteltu maahan tekemään töitä, jotka eivät syntyperäisille ruotsalaisille kelpaa. Mukana on ollut enemmän tai vähemmän poliittisin perustein maahan muuttaneita kurdeja, jotka ovat tehneet tunnetuksi oman kansansa tilanteen Turkissa.
Ongelmia ei aikoinaan pitänyt olla, koska Ruotsin viranomaiset ajattelivat että he voivat ongelmien ilmetessä karkottaa helposti nuo henkilöt, jotka eivät ole syntyperäisiä Ruotsin kansalaisia. Mutta ongelmia on sitten myöhemmin ilmaantunut ulkomaalaisten lasten kanssa, jotka ovat syntyneet Ruotsissa. Ongelmia on sitten tietenkin lisännyt tai kärjistänyt esimerkiksi se, että monien noiden maahanmuuttajataustaisten halpatyövoimaksi tarkoitettujen ihmisten kohdalla edessä on ollut halveksivia katseita sekä muuta rasismia.
Mutta kuten tiedämme, niin maahanmuuttajataustaisen henkilön Ruotsissa syntyneet lapset ovat ihan Ruotsin kansalaisia. Eli he voivat ihan itse hakea mihin hyvänsä koulutukseen tai sitten mennä mukaan politiikkaan. Ja siellä edessä on ollut tilanteita, missä tunteet purkautuvat puolin sekä toisin. Jos ajatellaan esimerkiksi sitä, että joku Ruotsidemokraatit saavat paljon ääniä, niin toisaalta ongelma on siinä, että syntyperäiset ruotsalaiset eivät aina viitsi äänestää. Kun taas ne ulkomaalaistaustaiset joita on katsottu vähän yläviistosta äänestävät joka kerran, jos he ovat vain äänioikeutettuja. Se taas aiheuttaa ongelmia puolueiden vanhojen vaaliteemojen kanssa, eli ei ole mitään järkeä luvata mitään ihmisille jotka eivät äänestä.
Alkujaan nuo maahanmuuttajat ovat olleet niitä, joilta ei ääniä saada. Tuo on sitten muka oikeuttanut huutelemaan tai käyttämään ulkomaalaistaustaisia poliittisena lyömä-aseena. Mutta tilanne on osittain muuttunut sellaiseksi, että poliittiset puolueet laskevat saavansa myös ulkomaalaistaustaisten ääniä, mutta sitten esimerkiksi joku Norrmalmstorgetin laidalla istuva puliukko ei käytä äänioikeuttaan. Ja se aiheuttaa taas sen, että poliittinen kenttä on ikään kuin joutunut uuteen tilanteeseen, missä ei enää ole tarjolla mitään helppoja ratkaisuja. Eli enää ei voida ulkomaalaisongelmia ratkaista lähettämällä heitä pois maasta. Tai enää ei voida turvautua pelkkiin poliisivoimiin, kun mietitään sitä, miten esimerkiksi hoidetaan Ruotsalaisen yhteiskunnan ongelmia kuten eriarvoistumista sekä rasismia.
Etniset jengit ovat aina väkivaltaisia ovat niiden jäsenet enemmistö- tai vähemmistökansanosista. Eli skinitkin ovat vain yksi etninen jengi muiden etnisten jengien joukossa. Ongelma on nimittäin siinä, että jengit ovat paikkoja ja yhteisöjä, joissa tyhmyys tiivistyy. Ja noissa piireissä tehdään jokaisesta tappelusta suurta politiikkaa. Tuo tarkoittaa sitä, että jos oman joukon edustajaa on tönäisty, niin sitten lähdetään joukolla hakkaamaan tuota tönijää. Saattaa olla että joku on vahingossa bussissa tönäisyt jotain samaan etniseen ryhmään jengin kanssa kuuluvaa. Se tietenkin otetaan suurena loukkauksena, mikä tarkoittaa että tuo teko on pakko kostaa tai oma kunnia katoaa.
Tai joku on vain kaatunut bussissa ja hän on pudottanut vaikkapa ostokset maahan. Siitä lähtee kasku kiertämään, ja seuraavaksi juoru paisuu eli siihen liitetään tarinoita väkivallasta jota "kaikki muutkin ovat kokeneet". Siitä mitä ostoksia tuolla henkilöllä on ollut tai milloin tämä on tapahtunut ei edes koskaan mainita.
Noissa piireissä tietenkin leviävät tarinat poliiseista, jotka sallivat skinien tehdä mitä vain tai jotka vain hyysäävät ulkomaalaisia. Ja siinä sitten ryhmässä ryhdytään kiihottamaan toinen toistaan, ja kaikki mitä muut tekevät on väärin, sekä jossain vaiheessa sitten lähdetään käyttämään omankäden oikeutta.
Tietenkin poliisilla on oma osansa noiden ongelmien kuten rikollisuuden kitkemiseksi. Mutta ongelma on sitten se, että mitä tehdään niille nuorille, jotka viettävät suuren osan ajastaan ulkosalla ja ajautuvat esimerkiksi huumeiden käyttäjiksi tai imppaajiksi. Siis nuo nuoret ovat ongelmallisia sikäli, että heillä ei ehkä ole kielitaitoa, mutta samalla he ovat kuitenkin Ruotsin kansalaisia. Poliisi ei voi puuttua mihinkään ongelmiin kuten pahoinpitelyihin tai ikkunoiden rikkomiseen ennen kuin noita rikollisia tekoja on tehty. Eli poliisi voi tietenkin lähteä selvittämään jo tapahtuneita rikoksia, mutta noiden tekojen ennaltaehkäisy olisi tietenkin kaikille paras.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ruotsissa-hallituskriisi-kurdikansanedustajan-%C3%A4%C3%A4ni-voi-jopa-kaataa-hallituksen-ja-johtaa-nato-prosessin-hidastumiseen/ar-AAY8Jce?bk=1&ocid=msedgntp&cvid=c4a1261781d743fc88d5f16cbeb08536
https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti