Maamme rähmällään olosta sekä Venäjän sotamenestyksestä

Kuva yllä: Raketinheittimiä  toiminnassa. (Pinterest)

Venäläisten komentajien ei tarvitse välittää kenenkään (omien eikä vihollisten) tappiosta tai siviiliuhreista, koska Venäjän doktriini määrittelee sodan siten, että tarkoitus pyhittää keinot. Tuon takia massiivinen tulenkäyttö on keskiössä Venäjän asevoimien toimintamalleissa. 

Venäjän menestyksen kääntöpuoli Ukrainassa on suuret miehistötappiot että myös tuhottu infrastruktuuri, jonka uudelleenrakentaminen kestää ehkä kymmeniä vuosia. Ja uudelleenrakentamisen ajaksi pitää noille ihmisille osoittaa joku koti tai he joutuvat lähtemään pois kotoaan pitkäksi aikaa. Eli Luhanskin alue on melko perusteellisesti tuhottu tuossa operaatiossa, joka on toteutettu perinteisen Venäjän opin mukaan. Siinä käytetään massiivista tulivoimaa, eikä välitetä omista eikä vastapuolen tappioista, koska Venäjän doktriinin mukaan tarkoitus pyhittää keinot.  

Yksi asia kasvattaa Venäjän menestystä Ukrainassa. Se on se, ettei Venäjän asevoimien johdon tarvitse välittää omista tappioistaan tai siviilien kärsimyksistä. Yhdessä massiivisen tykistön käytön sekä ilma-iskujen kanssa se tuo varmasti menestystä. Mutta sitten kuitenkin Venäjä voi sanoa valloittavansa soraläjäksi jauhautuneita kaupunkeja sekä menettävänsä valtavan määrän joukkoja. Suurin osa tuhotusta infrastruktuurista sijaitsee Venäjän itselleen havittelemalla alueella. Ja joka tapauksessa nuo alueet mitä on murskattu tykistöllä sekä pommituksin pitää rakentaa uudelleen, olivatpa ne sitten jatkossa Venäjän tai Ukrainan hallinnassa. 

Tässä alussa haluaisin sanoa muutaman sanan Venäjän menestyksestä Ukrainassa. Joidenkin tahojen mukaan massiivinen tykistön käyttö yhdessä ilmaiskujen kanssa on Venäjän menestyksen takana. Mutta tuo taktiikka tuhoaa tehokkaasti myös infrastruktuuria. Eli sumeilematon tulenkäyttö jossa kaikki tykin kantaman sisällä muutetaan sorakasaksi saa aikaan myös valtavan määrän siviiliuhreja sekä myös hävittää infrastruktuurin täysin. 

Ja esimerkiksi Mariupolin kaupunki varmaan saadaan rakennettua uudelleen kymmenessä vuodessa, jos alueen pormestaria on uskominen. Eli tuossa tulenkäyttötavassa missä tykkiä siirretään kymmenen senttiä eteenpäin jokaisen laukauksen jälkeen on se vika, että se tuhoaa koko alueen ja jos nuo alueet jäävät Venäjän hallintaan, niin silloin myös Venäjä joutuu joko rakentamaan nuo tuhoamansa alueet uudelleen tai sitten sijoittamaan nuo ihmiset toisaalle. Eli tämä tietenkin koskee myös venäjää kotonaan puhuvia henkilöitä. 

Mutta yksi asia tietenkin lisää Venäjän asevoimien menestystä. Se koskee sitä, että Venäjän asevoimien johto ei ilmeisesti ollenkaan välitä siitä, millaisia määriä oman puolen sotilaita kuolee noissa hyökkäyksissä. Jos vastapuolen asemiin hyökätään välittämättä mistään mitään sekä ehkä amfetamiinin vaikutuksen alaisina, niin tappiot saattavat olla hyvin suuria. Enkä tiedä että miten monta esimerkiksi rikosvankia sotii tuossa sodassa, mutta saattaa olla että myöskään noita miehiä ei ilmoiteta tappioiksi, jos jotain sattuu käymään.

Siis se että Venäjän tappiot ovat esimerkiksi 23000 miestä ei tarkoita sitä, että Venäjä ilmoittaisi oikeita tappioita. Saattaa olla että vain ne miehet ilmoitetaan kuolleiksi, jotka ovat venäläisiä tai pitäneet yhteyttä koteihinsa. Jos katsotte sodan tappioita Wikipedian sivuilta, jossa kerrotaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan vuonna 2022, niin huomaatte että luvuissa on suuria eroja. Ja ehkä esimerkiksi afrikkalaisia kuten Syyriasta värvättyjä palkkasotureita ei ilmoiteta tappioiksi, jos heitä sitten tuolla alueella edes on. 

Toivotaan ettei NATO peri Neuvostoliiton asemaa politiikassa. Eikä edessä ole samanlainen suomettuminen, kuin Neuvostoaikoina. Mutta meidän pitää muistaa ettei suomettuminen ole mihinkään kadonnut. Aina välillä eteen tulee tilanne, missä suomettumisen tuulet näkyvät erilaisissa julkaisuissa. Eli Venäjän asemaa ikään kuin ylikorostetaan, sekä sen toimia katsotaan samalla tavoin kuin Neuvostoliiton toimia 1970-luvulla. 

Toivotaan ettei NATO peri Neuvostoliiton asemaa politiikassa. Se mitä tässä olen jonkin verran pelännyt on se, että suomettuminen kääntyy siten, että alamme kohdella NATOa samalla tavalla kuin kohtelimme Neuvostoliittoa tiedotuksessa. Eli NATOoon pitää suhtautua kriittisesti, mikä ei ole sama asia kuin kielteisesti. Mutta meidän pitää muistaa, että NATO on sotilasliitto, johon kuuluminen on kansallinen etumme. Samalla meidän pitää myös taistella sen puolesta, että maailmassa on joskus sellainen turvallisuusjärjestelmä, mikä ei perustu asevoimiin. 

Mutta me tiedämme, että tuo asia saattaa olla toistaiseksi utopiaa. Eikä Venäjällä tule tilanne muuttumaan niin kauan kunnes Putin on väistynyt, eli pakotteiden pitää jatkua kunnes Putin on eronnut. Kansainvälisten sopimusten ongelma on siinä, että niitä ei noudateta. Joten sille emme voi lähteä laskemaan omaa turvallisuuttamme, että tekisimme sopimuksen, jota ei kukaan edes halua noudattaa. 

Kun aikoinaan menimme EUhun, niin takana oli luja putki niitä suomettumisen vuosia, jossa ihmiset eivät saaneet puhua mitään, mikä oli vastoin poliittisen johdon tahtoa. Tuolloin iso keppiä käytettiin säälittä niitä vastaan, jotka eivät tienneet mistä asioista oli soveliasta puhua tai mistä ei ollut soveliasta puhua.  Siis poliittinen johto tarkoitti nimenomaan ulkopoliittista johtajaa eli tasavallan presidenttiä. Sitten EUssa kävi niin, että kun lähdettiin liikkumaan kohti Brysseliä, niin aluksi puhuttiin tiukoista reunaehdoista. Tiukat reunaehdot eivät (ehkä meidän onneksemme) toteutuneet, mutta sitten lähdettiin tekemään samaa mitä aikoinaan tehtiin Neuvostoliiton suhteen. Eli oltiin vaihteen vuoksi rähmällään kohti Brysseliä, ja samaan aikaan maassamme alkoi ennen kuulumaton vaihe, missä alettiin keskustella NATO-jäsenyydestä. 

NATO oli aikoinaan poliittinen tabu, josta ei saanut milloinkaan puhua yhtään mitään, ellei henkilö halunnut tehdä pyhäinhäväistystä, joka vei hänet ikuisesti pois auringosta. Ja sitten yhdessä vaiheessa lähdettiin NATO-keskusteluun pyytelemään "isoa keppiä", mikä tarkoitti ehkä joidenkin mielestä presidentillistä ohjausta, ja maamme media tietenkin aivan kiitettävästi huomioi NATO-kielteisen eli "NATO-kriittisen" kannan, mikä tietenkin tarkoitti suomeksi sanottuna "ei-NATOlle". Mutta se mikä tuolloin unohtui oli että jos presidentti olisi ryhtynyt ohjaamaan politiikkaa sekä keskustelua "isolla kepillä", niin se olisi tarkoittanut että hänen olisi pitänyt selkeästi ilmaista se, mitä tästä asiasta saa tai ei saa sanoa. Se että yksittäisiä ihmisiä aletaan vainota herättää pelkoa. 

Pelko taas saa ihmiset ajattelemaan sellaisia asioita, mitä he eivät ole koskaan ennen ajatelleet. Eli Ukrainan sota oli asia mikä sitten syöksi länsimaat hakemaan tukea NATOsta sekä antamaan suoraa aseellista tukea Ukrainalle. 

Suomettumisen aikaan maamme politiikkaa ohjattiin todella tehokkaasti ison kepin avulla, mutta tuolloin keppiä käytti presidentti joko omasta tai Neuvostoliiton suurlähetystön aloitteesta. Suomettuminen eli ylikorostettu Neuvostoliiton pelko sai aikaan sen, että maassamme ei kukaan saanut arvostella Neuvostoliittoa tai sitten Neuvostoliitto hyökkää maahamme. Kuten Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderson on sanonut, niin NATO ei ole mikään länsimaisen demokratian jatke tai länsimaisten demokratioiden arvoyhteisö. Se on kuitenkin länsimaiden turva Venäjän luomaa uhkaa vastaan. 

Eli maamme etu on se, että liitymme NATOoon, mutta meidän pitää muistaa se, että NATO on sotilasliitto. Sotilasliitot ovat osa kansainvälistä yhteistyötä, mutta samalla meidän pitää muistaa että asevoimien tarkoitus on surmata eli tuhota vihollisia. Vaikka me sitten liitymme NATOoon ennemmin tai myöhemmin, niin meidän pitää muistaa yksi asia. 

Se että maailmassa pitäisi pyrkiä muuhun kuin aseiden avulla tuotettuun rauhaan, vaikka tämä asia saattaa olla joidenkin mielestä utopia. Mutta samalla meidän pitää huomioida se, että sota on joillekin ihmisille väline, jolla käännetään huomio pois omasta sisäpolitiikasta. Samoin meidän pitää huomioida se, että asevoimien teho on ratkaisevaa vihollisen poistamisessa omalta maalta. Me olemme tilanteessa, jossa me joudumme tekemään aina kompromisseja. Eli koska me olemme hankkineet tehokkaita aseita, niin meidän pitää myös varmistaa se, että nuo aseet toimivat kriisin yhteydessä. 

Pelko on asia mikä ajaa meitä varustautumaan. Ja Ukrainan esitys Venäjän kanssa käydyssä sodassa rohkaisee valtioita uudelleenarvioimaan sitä, mikä on niiden etu. Se että esimerkiksi Etelä-Ossetiassa on peruttu kansanäänestys liittymisestä Venäjään osoittaa sitä, että Putinia ei enää pidetä mitenkään aivan niin loistavana liittolaisena kuin ennen. Etelä-Ossetian itsenäisyyden on tunnustanut vain vajaat kymmenen valtiota, mutta se että tuo alue ei enää sitten halua lähteä liittymään Venäjään osoittaa sen, että Putinin antamaan tukeen ei enää luoteta.

Tai sen kykyyn tukea liittolaisiaan ei enää luoteta, riippuen vähän siitä miten asiaa tarkastellaan. Samoin se ettei Lukashanka ja Valko-Venäjä ei ole lähettänyt miehiään taisteluun on aiheuttanut sellaisen ajatuksen, että onko heikko sotamenestys aiheuttanut sen, että entiset liittolaiset katoavat Putinin ympäriltä. Lukashenkan kohdalla on Venäjän tuki taannut sen, että Lukashenka saa jatkaa vallassa. Venäjän asevoimien pelko taas on taannut sen, ettei kukaan uskaltanut ennen laittaa tuolle valtiolle vastaan, kun se on pelotellut maailmaa uusilla aseillaan. 

Aivan kuten muutkin vastaavat henkilöt, niin Lukashenka asettaa oman etunsa valtion edun ylitse. Ja takeena hänen vallalleen ovat Venäjän joukot, joita hän voi pyytää apuun mielenosoitusten yhteydessä. Lain mukaan hän on laillinen valtiopäämies. Ja jos hän sitten pyytää Venäläisiä VDV-joukkoja tai Wagner Groupin palkkasotilaita ampumaan mielensoittajia, niin hän ei tee rikosta, koska hänellä on valtiopäämiehen oikeus pyytää ulkomaista apua pitämään oma itsensä vallassa. 

 Eli jos ei menestys ole sitä, mitä sen pitäisi olla, niin silloin tietenkään liittolaiset eivät voi luottaa siihen, että tukea tulee, jos omassa maassa sattuisi kapina. Tai mitä sellaisella tuella tehdään, joka sitten tuhotaan matkalla? Tai jos asiaa ajatellaan Venäläisten näkökulmasta, niin mitä sillä on väliä, jos muutama tuhat miestä sattuu kuolemaan suuren Vladimir Putinin puolesta? Heidän perheitään varmaan muistetaan uudella kännykällä sekä mitalilla, jonka voi ripustaa seinälle.

https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000008853463.html

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/eadbffe8-3cd3-4343-990d-61361800318f

https://www.verkkouutiset.fi/a/hylkaako-valko-venaja-vladimir-putinin-heikko-sotamenestys-ahdistaa/#1f83a793

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_hy%C3%B6kk%C3%A4ys_Ukrainaan_2022

https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/