Kaunottaren ja hirviön ongelma on siinä, että kun näemme hemaisevan tytön, niin haluamme uskoa, että tuo tyttö puhuu totta. Vastakkain ovat tuolloin "Ruma Ruba Korpela" ja "neiti hentoinen". Eli "Ruba" on paikan murheenkryyni, tatuoinneilla itsensä koristellut herttainen MC-jengin jäsen, joka ei ole koskaan mitään muuta tehnyt kuin vain tapellut. Tai niin sitten ainakin tarina kertoo, kun hänen epäillään hakanneen jonkun pikkutytön henkihieveriin. Kenellekään ei ole tullut mieleen, että tuo tyttö saattaa syyttää "Rubaa", koska "Ruba" vaikuttaa paremmalta syylliseltä kuin joku toinen, jonka olemus on vähän siistimpi. Ja kun terassikausi alkaa, niin silloin edessä saattaa olla se, että joku aloittaa tappelun vähän normaalia helpommin, kun on tullut otettua vähän enemmän kuin normaalisti.
Siis saattaa olla että "Ruba" ei ole edes tehnyt mitään, mutta hän vain sopii paremmin syylliseksi, kuin joku siisti mies tai nainen. Eli aluksi tämä tatuoitu ihminen voi vaikuttaa hyvinkin syylliseltä, koska "kukaan muu ei tällaista voi tehdä". Kun uhrit ja tekijät kuvailevat tekojaan kavereilleen, niin he esittävät usein itsensä parhaassa mahdollisessa valossa. Eli toinen "vain puolusti itseään". Ja "toinen vain aivan rauhallisesti pummasi tulta tai käveli kadulla, kun sitten tuli nyrkki kohti naamaa".
"Aivan yllättäen toinen vain hyökkäsi uhrin päälle", on kolmannen henkilön kommentti. Jaa että ihan yllättäen tuli mies ja veti viatonta pikkutyttöä turpiin. Siis yhtään miestä ei tuo meidän vakiosyyllisemme edes ole ajatellut hakata, vaan kaikki uhrit ovat varmaan naisia, väittää huhu. Mutta jostain syystä saattaa joku asia jäädä kertomatta. Eli se mitä on tapahtunut ennen tätä iskua, joka on vienyt joukon yhteiskunnan tukipilareita sekä yhden totaalisen bandiitin oikeustaloon. Uhri halutaan aina nähdä jotenkin viattomana, ja hyökkääjä taas on se "paha poika".
Mutta myöhemmin saattaa eteen ilmaantua muita todisteita, jotka sitten osoittavat että tuo tyttö on kertonut omiaan. Yleinen esimerkki kaunottaren ja hirviön kompleksista on tilanne, missä nainen kertoo tarinoita siitä, kuinka "se sika" on hakannut tai raiskannut häntä. Syy tähän tarinaan saattaa olla se, että henkilö avioeron hetkellä aiheuttaa itsesuggestion, missä hän jopa itse alkaa uskoa, että ihminen jonka kanssa hän on ollut naimisissa on "täysi sika".
Siinä henkilö etsii tarkoituksellisesti negatiivisia asioita entisestä heilastaan, ja hän saattaa kertoa asioita, jotka eivät ole tosia, koska hän haluaa perustella itselleen, miksi haluaa jättää toisen. Kun sitten mukaan keskusteluun tulee vielä "pari siskoa", jotka sitten vielä yllyttävät tätä "neiti hentoista" kertomaan siitä, millainen sika hänen kanssaan on asunut. Ja sitten mennään yhdessä poliisiasemalle.
Me kaikki olemme olleet tilanteessa, missä "neiti hentoinen" on saanut turpiin joltain "korpelalta". Siinä sitten me kaikki olemme joskus tehneet sellaisen perusteettoman arvion että tuo neiti ei ole itse tehnyt yhtään mitään. Eli me haluamme uskoa, ettei tuo tyttöparka ole tehnyt mitään mikä olisi ärsyttänyt tuota lyöjää. Ja sitten tilanne saattaa olla aivan toista, kuin mitä olemme halunneet uskoa. Saattaa olla että siinä on puolin ja toisin ärsytetty toista ja kun takana on tuttu jengi, niin silloin saattaa tilanne mennä vähän liian pitkälle, eli siinä saatetaan toinen ryöstää tai häntä nöyryytetään oikein kunnolla. Ja lopulta sitten pinna palaa, ja joku saa nenilleen.
Nuoren ihmisen ongelma on se, että hän saattaa kohdata jonkun hyvinkin yleisen tilanteen ensimmäistä kertaa. Siinä on sitten itku ja häpeä lähellä kun tilanne muuttuu jotenkin oudoksi, eikä kukaan meistä varmaan loputtomiin kestä kaikkea mahdollista. Siis jos ajatellaan nuorta aikuista, joka on juuri täyttänyt 18 vuotta, ja lähtee ensimmäistä kertaa ravintolaan, niin siellä saattaa tapahtua mitä tahansa. Eli kun henkilö on ottanut muutaman oluen tai vastaavaa, niin sitten saattaa joku ajatella että tuo henkilö ryhtyy liian tungettelevaksi, ja sitten seuraa pieni välien selvittely.
Tuollainen tilanne saattaa olla monelle aivan uusi, ja siihen saattaa liittyä hiukan alentuvia katseita. Siis yleinen asia, mikä aiheuttaa juuri sitä myllerrystä päässä on nimenomaan yllättävä väkivaltainen tilanne, ja noita asioita ei kannata lähteä mitenkään peittelemään.
Kun päässä myllertää kaiken näköistä, niin niistä asioista kannattaa aina puhua ihmiselle, jolle voi puhua ilman sitä, että toinen ahdistuu vielä enemmän kuin itse. Kun ihminen on nuori, niin kaikki asiat voivat olla hyvin vaikeita tai ne voivat tuntua vähän vaikeammilta, kuin mitä ne oikeasti ovat. Mutta sitten kun esimerkiksi huumeista tai väkivallasta halutaan keskustella, niin se tarkoittaa sitä, että vastapuolella pitää olla ihminen, joka ei tuomitse puhujaa. Siis ensinnäkin ammattilainen näkee asiat aina toisin kuin ihminen, joka kohtaa ensimmäistä kertaa tilanteen, missä henkilö hautoo ajatuksia, jotka ovat ehkä länsimaisessa yhteiskunnassa tabu.
https://yle.fi/uutiset/3-12463443
https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti