Kansainvälinen politiikka on kuin tilkkutäkki, jossa kaikki näennäisen erinäköiset palaset liittyvät suurempaan kokonaisuuteen.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov matkustaa Turkkiin hakemaan tukea Venäjän Syyrian sotaretkelle, ja on herännyt kysymys siitä, että onko myös Ruotsin sekä Suomen NATO-hakemus vaikuttanut tähän matkaan? Kansainvälisessä politiikassa kaikki liittyy aina kaikkeen, eli ei ole olemassa tapausta, mikä ei liity mihinkään muuhun tapaukseen. Sergei Lavrov on hyvin korkea-arvoinen toimija Venäjän politiikassa, ja hän ei turhaan matkustele ulkomailla.
Siis kansainvälinen politiikkaa on kuin verkosto erilaisia tapauksia, joista sitten punotaan yhtenäinen tilkkutäkki. Eli vaikka palat eivät ole saman värisiä tai saman muotoisia, niin ne liittyvät silti samaan kokonaisuuteen. Lavrovin Turkin vierailulla saattaa olla hyvin paljon erilaisia virallisia osuuksia, mutta samalla tietenkin myös se, mitä ei olla tuossa vierailun asialistassa mainittu varmaan kiinnostaa monia ihmisiä.
Se että Turkki ei ole lämminnyt Suomen sekä Ruotsin NATO jäsenyydelle ei ehkä ole aivan niin yllättävää, kuin mitä me ehkä haluaisimme uskoa. Turkki on nimittäin sellaisessa asemassa, että NATO ja varsinkin Länsi-Eurooppaan kuuluvat valtiot varmaan vähän rajoittavat Erdoganin hallituksen rajatonta riemua, kun se lähtee murskaamaan PKK:ta eli Kurdistanin työväenpuoluetta aseilla, joita on hankittu lännestä joko kokonaan tai niiden keskeisiä komponentteja on toimittanut joku länsimaa.
Kovat puheet ovat niitä asioita, jotka ovat aina ajaneet ihmisiä nurkkaan. Sama tilanne, missä Erdogan nyt on on ollut myös aikoinaan Pohjois-Irlannissa, missä Brittiarmeija vannoi murskaavansa IRA:n. Eli lääke separatismiin oli kovat puheet ja kovat otteet. Ja sitten vasta kun konfliktin kaikki osapuolet käsittivät että väkivalta ei johtanut mihinkään, saatiin aikaan jotain pysyvää. Kovat puheet ovat asia, mikä herättää pelkoa, ja pelko saa aseellisen voiman rivit tiivistymään.
Se että Vladimir Putin lähti johdonmukaisesti liittämään Ukrainaa Venäjään sekä uhkaili asevoimin sai aikaan sen, että hän yliarvio iskuvoimansa suhteessa vastapuoleen. Mutta Ukraina toistaa sitä kaavaa, mikä on ajanut valtion toisensa perään sotaan toista valtiota vastaan. Ensin tulee eturistiriita, sitten lähdetään murskaamaan vastapuolta, ja lopulta sitten ajaudutaan tilanteeseen, missä asevoimia lähdetään käyttämään ja syynä on se, että vetäytyminen aiheuttaa kasvojen menetyksen. Venäjän asevoimat ovat saaneet menestystä, mutta mikä on menestyksen hinta?
Onko Ukrainan sota Venäjälle 15-50 000 miehen sekä siviilien kärsimyksen sekä kansainvälisen eristämisen arvoista toimintaa? Tuo tappioiden määrässä oleva viiva tarkoittaa eri lähteissä olevia eroja. Siis onko Putin nyt tyytyväinen itseensä, kun hän lähti torvet soiden sotaan, ja sitten seuraukset ovat kammottavia? Vaikka Venäjä saisi pitää valtaamansa alueet, niin niiden uudelleenrakentaminen on sitten aivan eri asia kuin alueiden tuhoaminen.
Kun sotaan on lähdetty, niin silloin tietenkin seurauksena on verta, hikeä ja kyyneleitä. Jos sitten sotatoimet keskeytetään, niin kaikki siinä menetetyt miehet ovat hyökkääjän kannalta kuolleet turhaan. Mutta tappioiden kasvaessa tilanne on sellainen, että kuinka monta miestä voidaan sitten vielä uhrata? Mikä on se hinta, joka alueesta on maksettava?
https://yle.fi/uutiset/3-12480099
https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti