tiistai 15. maaliskuuta 2022

Ideaali-ihminen ja ideaali-ihmisen suhde muihin ihmisiin ja yli-ihmisteoriaan.

Siis tämä kirjoitelma pitäisi oikeastaan otsikoida, mikä on ideaalinen ihminen? Onko ideaalinen ihminen tai ideaali-ihminen ehkä tunteeton ajatuskone, joka tekee kaikki päätöksensä pelkästään järkeään kuunnellen? Voi kyllä olla niin, että ihminen jolla ei ole tunteita ei ole ehkä kovin hyvä tekemään päätöksiä myöskään toisten puolesta. Tai siis toisten puolesta on varmaan erittäin helppoa tehdä päätöksiä, mutta päätökset eivät ehkä ketään muuta sitten miellytä. Silloin saattaa edessä olla tilanne, missä muut sitten lähtevät kaatamaan hallitusta tai hallitsijaa. 

Tunteet ovat asia, joka on meille kehittynyt jossain historian kuluessa, ja ja koska tunteet ovat hyvä asia, niin mikä niiden tarkoitus oikeastaan on? Tunteiden tarkoitus on ilmeisesti toimia sosiaalisena iskunvaimentimena, jonka tarkoitus on varoittaa muita ihmisiä siitä, että ollaan menossa hiukan liian pitkälle. 

Eli periaatteessa jokainen ihminen on oman elämänsä päähenkilö. Jokainen ihminen oppii omien tunteidensa kautta, mikä on oikein ja mikä on väärin. Miksi ihminen sitten suuttuu, jos häntä nöyryytetään? Syy tähän on se, että nöyryytyksen uhri myöntää silloin olevansa heikompi kuin toinen, ja se merkitsee ainakin luolamiesten maailmassa sitä, että hän jää ilman puolisoa sekä suvunjatkamisen oikeutta. Tuohon aikaan oli voimassa sellainen sääntö, että vain vahvimmat saivat oikeuden tehdä sitä tai tätä. Tai siis näin ainakin oli luolamiesten joukossa. 

Mutta sitten perustettiin valtio takaamaan sen, että myös vähän heikommat henkilöt voivat saada turvaa. Ja sitten lähdettiin siitä, että aina löytyy vahvempi yksilö, joten eikö olisi parempi kokeilla ryhmätoimintaa tuollaista öykkäriä vastaan. Eli sotilaiden ja poliisien toiminta perustuu siihen, että ryhmä jolla on valtion antama oikeutus toimivat joukolla ehkä yhtä henkilöä vastaan. Siis väkivaltakoneiston filosofia perustuu siihen, että sotilaat saavat käskyjä esimiehiltään, ja jos joku vastustaa, niin silloin tuo koneisto vain sanoo toimineensa jonkun suuren johtajan käskyn mukaan. 

Mutta mikä on ideaali-ihminen? Kuka määrittelee meille sen, mikä on täydellinen ihminen? Siis onko täydellinen ihminen ehkä olento, joka kuuliaisesti tekee kaiken, mitä muut sanovat? Tai onko ehkä ideaali-ihminen joku Friedrich Nietzschen yli-ihmisteorian kuvailema malli? Onko ideaali-ihminen ehkä joku biorobotti, ihminen joka tekee aina mitä käsketään? Tai onko yli-ihminen vain tunteeton ajatuskone, joka kokee olevansa kaikkien muiden yläpuolella? Tai voidaanko ideaali- ja yli-ihmistä koskaan oikeastaan yhdistää. 

Mutta jos sitten Friedrich Nietzschen yli-ihmisillä on ainoastaan mahdollisuus saada jotain asemia, niin mitä jos sitten kukaan muu ei enää tekisi lapsia kuin tuollainen yli-ihminen, joka olisi moraalisesti ja muiden ominaisuuksiensa perusteella muiden yläpuolella? Mutta kuka nuo ominaisuudet määrittelee?

Lopulta ihmisen uudeksi standardiksi tulee Friedrich Nietzsche- nimisen filosofin kehittämä yli-ihminen. Ja kun yli-ihminen ei enää löydä alaisia, niin hän muuttuu tavalliseksi ihmiseksi. Nimittäin johtajalla pitää olla alaisia. Ilman alaisia ei ole johtajia. Eli entinen yli-ihminen muuttuu tavalliseksi pulliaiseksi, joka joutuu edelleen tekemään lumitöitä. 

Friedrich Nietzschen yli-ihmisteoria on tietenkin kaikessa upeudessaan loistava. Siinä ihmisiä johtaisi joukko yli-ihmisiä jotka olisivat moraalisesti ja muiden ominaisuuksiensa ansiosta muiden ihmisten yläpuolella. Mutta miten tuo asia sitten myytäisiin kansalle? Siis tietenkin yli-ihmisen malli varmaan vetoaisi muihin yli-ihmisiin. Mutta ehkä tuo teoria olisi uutena hallintomallina vähän vaikea saada kaupaksi tavallisten ihmisten parissa. Nimittäin länsimainen yhteiskunta perustuu ajatukseen, että kaikki asemat saavutetaan omien ansioiden perusteella. 

Jos esimerkiksi geneettistä manipulaatiota ajatellaan yli-ihmisteorian sekä länsimaisen yhteiskunnan kautta, niin toki myös geneettisesti luotu yli-ihminen joutuu muille todistamaan kyvykkyytensä tavalla, jonka yhteiskunta määrää. Eli missään nimessä joku geneettisesti luotu koeputki-henkilö ei olisi missään tapauksessa oikeutettu mihinkään asemaan tai virkaan, ellei hän kykene todistamaan kyvykkyyttään muille.  

Friedrich Nietzschen kehittämä yli-ihmisen malli, jossa moraalisesti, älyllisesti sekä muiden ominaisuuksiensa puolesta ylivoimaiset yksilöt hallitsisivat yhteiskuntaa voi olla hyvin mielenkiintoinen. Mutta kysymys on sitten siitä, että kuka tai mikä kertoo yli-ihmiselle, että hän on moraalisesti sekä kaikkien muiden ominaisuuksiensa puolesta syytä korottaa toisten yläpuolelle. Siis jos sitten lähdetään tuosta Nietzschen super-ihmisen mallista, niin mikä sitten on sitä kaiken yläpuolella olevaa moraalia? Siis miten tuo ylivoimainen moraali sitten oikeasti ilmenee? 

Siis miten tuo yli-ihminen sitten tekisi päätöksiä? Tekisikö hän niitä kuunnellen tavallisia ihmisiä vai ehkä hän sitten tekisi ne puhtaan järjen perusteella. Mutta ilman tunteita elävä ihminen on oikeastaan psykopaatti. Mutta jos sitten yli-ihminen tekee vain järkeen perustuvia päätöksiä, niin miten sitten tehdään päätös esimerkiksi radioiden soittolistoista? 

Onko nuo soittolistat valittava siten, että niihin pääsee vain kappaleet jotka ovat myyneet jossain muualla? Vai onko nuo kappaleet valittava siten, että etusija on yhtyeillä, jotka eivät ole vielä myyneet kovin paljon? Eikö olekin erikoinen kysymys. 

Mutta jos palaamme sitten Friedrich Nietzschen yli-ihmisteoriaan, niin sitten meidän pitää muistaa se, että yli-ihmisestä on ehkä mukavaa olla kaikessa muita parempi. Mutta miten tavalliset ihmiset sitten ottaisivat tuon yli-ihmisen mallin? Siis miltä tuntuisi aina olla vähän toista huonompi? Ehkä olisi mukavaa lähteä kouluun tietäen että on aina jonkun yli-ihmisen alainen. Tietenkin tuo yli-ihmisteoria mahdollistaa sen, että joku voi koko ajan nuoleskella tuota ihmistä, joka sitten varmasti on joku päivä koko maan johtaja. 


https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Juha Valkola jätti lapun kyläkaupan ilmoitustaululle ennen katoamistaan.

"Juha Valkola nähtiin viimeisen kerran Siikajoen Paavolassa sijaitsevassa kyläkaupassa 24. elokuuta 2020. Kuva: Paulus Markkula / Yle...