Putin on tottunut hyssyttelyyn, joten sen takia hän varmaan rohkaistui ja aloitti sotatoimet Ukrainassa. Syyrian tapahtumat ovat osoittaneet, että länsimaissa Venäjän toimia ei kovin helposti lähdetä tuomitsemaan. USA:n ja Israelin toimet tuomitaan hyvin nopeasti. Koska ennenkään ei ole tullut mitään seurauksia sellaisista asioista kuin aluepommitukset, niin silloin tietenkin Putin on ajatellut että hän voi aloittaa sotatoimet eteläisessä naapurimaassaan. Tietenkin häneen ja hänen lähipiiriinsä on kohdistettu pakotteita, mutta ongelma on siinä, että aika on Putinin puolella. Hän saattaa odottaa että sotatoimet saadaan päätökseen. Hän saattaa laskea että kun sotatoimet päättyvät, niin ennemmin tai myöhemmin media keksii uutta kirjoitettavaa, joten sitten pikkuhiljaa pakotteet purkautuvat.
Saa nähdä mitä tästä sitten seuraa, kun Vladimir Putin on päättänyt että hän lähtee sotaretkelle Ukrainassa. Hyökkäys suvereeniin maahan on vastoin kansainvälisiä sopimuksia, mutta ongelma on sitten siinä, että mitä voidaan tehdä, kun Venäjä mallikkaasti hoitaa tilannetta asevoimien avulla. Venäjän tavoite on sen omien sanojen mukaan demilitarisoida Ukraina, mutta käykö tässä sitten samalla tavalla kuin aina ennekin, eli Ukraina päätyy Venäjän suojelualueeksi tai ehkä uuden Neuvostoliiton osatasavallaksi. Eli onko Putinin tavoite vain lakkauttaa Ukrainan asevoimat vai sitten ehkä neutraloida koko valtio.
Siis miten tässä nyt sitten toimitaan on hyvä kysymys. Pakotteet ovat asia, mikä saattaa vaikuttaa Venäjään, eli me voimme sitten olla myymättä esimerkiksi kännyköitä tai tietokoneita tuohon maahan. Tietenkin pakotelistalla on pankkeja sekä yksityisiä toimijoita, joilla on yhteyksiä Putiniin. Vaikka tietenkään Putin ei itse ole tuolla listalla. No ehkä noilla oligarkeilla on sitten sen verran rahaa, että he voivat vaikka pyytää jotain kaveriaan hakemaan itselleen uuden kännykän, jos vanha sattuu likaantumaan. Joten ehkä nuo pakotteet vaikuttavat enemmän tavallisiin ihmisiin kuin Putiniin tai hänen lähipiiriinsä.
Samalla voimme hokea jatkuvasti, että esimerkiksi Fennovoima on yksityinen hanke. No saattaa olla että Suomen puolelta Fennovoima on yksityinen, mutta sitten Venäjän kannalta taas asiat saattavat olla vähän toisin.
Eli Fennovoima on yksi sen varainhankinta kanavista, ja tietenkin nuo rahat päätyvät Gazpromin kautta valtion kassaan, josta sitten ainakin osa päätyy Venäjän varusteluteollisuuden tuotekehitykseen. Siis tässä sitten on se Suomen ongelma. Me olemme ehkä sitten vähän liiankin riippuvaisia Venäjän energiasta, ja sen takia jotkut näkevät asiat niin, että meidän kannattaa olla hiljaa näistä kaiken maailman Ukrainoista, jotta emme sitten joudu ongelmiin Venäjän kanssa. Siis Venäjä on edelleen meidän naapurimme, ja se meidän pitää hyväksyä.
Sen ydinaseet ovat loistava kilpi, mutta silti kaikkia sen toimia emme voi hyväksyä. Pakotteet ovat tässä tapauksessa ainoa todellinen keino pakottaa Putinia perääntymään. Mutta uskoisin että hän alkaa näissäkin tapauksissa pelata aikaa. Eli kunhan sotatoimet Ukrainassa saadaan päättymään, niin sitten hän vain odottaa että maailma unohtaa Ukrainan. Kun löytyy uusia uutisia, niin media kääntää päänsä pois, ja sitten taas lähdetään vyöryttämään Nordstream 2:ta.
Ja jos Putin nyt päättää miehittää Ukrainan, niin hänellä on monta etua esimerkiksi Irakin miehittäjiin nähden. Putin on pohjimmiltaan hyvin autoritaarinen vallankäyttäjä. Putinin ja hänen alaistensa ei tarvitse pelätä sota- tai mitään muitakaan oikeusistuimia. Eli hänen ei tarvitse kestää mielenosoituksia sekä protesteja, joten hänen alaisensa saavat toimia kentällä miten parhaaksi näkevät.
Ja mitään arvostelua ei koskaan tulla hyväksymään, ja Venäjän laki veteraanin koskemattomuudesta pitää huolen siitä, että mitään protesteja ei ainakaan Putinin aikaan tule Venäjällä esiintymään. Samoin jos Venäjä katsoo olevansa sodassa, niin silloin protestoijaa voidaan syyttää valtiopetoksesta sekä epäisänmaallisesta toiminnasta. Ja seuraukset saattavat tuolloin olla vakavat. Eli henkilö lähetetään Kolyman kultakaivoksiin tai sitten hän vain katoaa johonkin vankilaan, missä sitten edessä on sydänkohtaus.
https://yle.fi/uutiset/3-12330046
https://yle.fi/uutiset/3-12331589
Kommentit
Lähetä kommentti