Siirry pääsisältöön

Art Spiegelmannin "Maus" joutui sensuurin kouriin USA:ssa


Art Spiegelmannin Pulitzerilla palkittu sarjakuva "Maus", joka kertoi Holokaustin kauhuista on kielletty USA:n koulussa. Syynä on kuulemma järkyttävä sisältö. No Suomessa ei Maus ole myöskään päätynyt mihinkään koulujen kirjastoon, koska sen sisältö ei kuulemma sovi lapsille. No ehkä asia on niin, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua muistella tätä natsien järkyttävää toimintaa, mitä ei saa koskaan unohtaa. 

Oletteko muuten koskaan miettineet, miksi esimerkiksi juuri tämä "Maus" on sellainen teos, että se aiheuttaa sensuurin tarvetta? Siis mitä tapahtuisi, jos joku kertoisi että häntä itseään on kohdeltu jossain suuressa "ystävällisessä" valtiossa samalla tavalla kuin "Maus"-tarinan päähenkilöitä kohdellaan? Siis maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, joista yksi on se, että on valtioita, joissa vankeja sekä erityisesti poliittisia vankeja kohdellaan aivan samalla tavalla kuin jossain Auschwitzissa. 

Tai oletteko koskaan ajatelleet muuten, että Holokausti ei ole päättynyt. Kaikkea etnistä vainoa voidaan verrata Holokaustiin. Eli se että Hitlerin johtama Saksa teki jotain vähemmistöilleen kuten juutalaisille sekä romaneille ei tarkoita sitä, että nuo vähemmistöihin kohdistuvat vainoamis toimenpiteet olisivat mitenkään vieraita myöskään muissa maissa. Esimerkiksi Britanniassa sekä Kanadassa on löytynyt joukkohautoja, joihin on haudattu ilmeisesti huostaanotettuja lapsia. Ja varsinkin Kanadassa ilmeisesti oli kyseessä intiaaneilta pakolla huostaanotettujen lasten joukkohaudoista. 

Koskaan ei noistakaan asioista olla ketään syytetty. Eräs kysymys sitten on ylitse muiden. Eli mitä jos vaikka tämä massamurha olisi tapahtunut Afrikassa? Olisiko silloin näitä tekijöitä edes syytetty? Kukaan ei edes tiedä kuinka monta ihmistä Afrikassa surmattiin siirtomaa-aikana, eikä se tee kansanmurhasta mitenkään hyväksyttävämpää, että se tapahtui 1800-luvulla. Neuvostoliitossa ei tietenkään ollut mitään virallista etnistä vainoa, mutta esimerkiksi salaisen poliisin pidättämäksi päätyi helposti jos sattui kuulumaan etniseen vähemmistöön. Stalinin kaudella esimerkiksi pakkokollektivisoinnin yhteydessä tietyiltä vähemmistökansoilta otettiin lapset huostaa, heitä estettiin puhumasta omaa kieltään sekä pitämästä yhteyttä vanhempiinsa. 

Suomessa ei ollut koskaan mitään virallista vainoa, mutta saamelaisten sekä romanien lapset päätyivät huostaanotetuiksi hyvin usein verrattuna niin sanottujen enemmistö-suomalaisten lapsiin, ja ainakin osa noista lapsista lähetettiin mielisairaalaan ahdistuksen sekä masennuksen takia. Se että ainakin yhtä noista lasten mielisairaaloista vaadittiin nimismiehen toimesta lakkautettavaksi kertoo jotain paikan tasosta. Tuolloin 1920 ja -30 luvuilla ei nimismiehiä voinut ainakaan helläkätisyydestä syyttää. Joten melko kovakouraista tuo psykiatrisen sairaalan henkilökunta ilmeisesti oli ollut. Eräiden tarinoiden mukaan alkoholisoituneet vanhemmat olisivat myyneet lapsiaan töihin esimerkiksi Seilin sairaalaan, ja noilla rahoilla sitten vanhemmat olisivat saaneet pillereitä. Ennen psykiatrisissa sairaaloissa viljeltiin maata, sekä tehtiin muita "puhdetöitä". Noiden puhdetöiden yhteydessä tuotetut tuotteet myytiin sitten kauppoihin. Ja niistä sitten sairaala sai lisätuloja. 

Maailmassa on paljon valtioita, joissa vähemmistöjä kohdellaan erittäin huonosti. Tänä päivänä uskontoon, tai etnisyyteen perustuva vaino on edelleen asia, mitä tapahtuu joka päivä. Joku joskus kysyi, että mitä jos Himmlerillä olisi ollut kännykkä? Kuinka monta ihmistä tuo hirviö olisi voinut surmata, jos hänen ei olisi pitänyt kävellä toimistoon soittamaan tappokäskyjä lankapuhelimesta? Siis moniko tappokäsky jäi antamatta, koska Himmler unohti tuon asian matkalla toimistoonsa? Tai mitä olisi tapahtunut jos natseilla olisi ollut käytössään tekoäly? Siinä sitten olisi gestapo voinut jäljittää juutalaisia mukavasti ruutua tuijottaen. 

Siis kun puhutaan Holokaustista, niin silloin meidän pitää huomioida se, että tämä asia oli kaikessa järkyttävyydessään totalitarismin riemuvoitto. Sen toteuttajat sanoivat että "he noudattivat vain käskyjä", ja tuo toiminta sitten oikeutti heidät omasta mielestään toimimaan siten, kuin he toimivat, eli järjestelmällisesti murhaamaan ihmisiä jotka vastustivat heidän valtiotaan. Holokausti on asia, mikä tietenkin on tuomittu ja mikä pitää tuomita. Mutta siitä mikä mahdollisti tuon kammottavan asian, eli äärimmilleen viety militarismi yhdessä äärimmilleen viedyn tottelevaisuuden kanssa tekivät siitä mahdollisen. 

Jos ajatellaan esimerkiksi sitten Nürnbergin oikeudenkäyntiä, ja sitä että esimerkiksi keskitysleirien komentaja Hans Frank ehkä kuvittelivat pääsevänsä vapaaksi johtui siitä, että periaatteessa keskitysleirit eivät olleet sotarikoksia. Ne olivat "vain rikoksia". Nuo laitokset kuuluivat Saksan vankeinhoitolaitoksen komentoon, eli niissä työskentelevät henkilöt olivat poliiseja. Siksi ne olivat vain äärimmäisiä raakoja rikoksia eivät sotarikoksia, jotka kuuluivat kansainvälisen oikeuden piiriin. Mutta kuitenkin niissä surmattiin ihmisiä, jotka olivat toisten valtioiden kansalaisia. 

Mutta vaikka sosiaalinen media saattaa olla paikka, missä voidaan ihmistä trollata mielin määrin, niin yhden asian se on tuonut meidän kaikkien tietoon. Se asia on se, että maailmassa on ihmisiä, joita kohdellaan todella väärin. Samoin maailmassa on ihmisiä, jotka edelleen uskovat kaiken maailman natsiaatteisiin tai muuten vain myötäilevät mielellään kaiken maailman totalitaristeja. 

Se että ihminen kuuluu johonkin vähemmistöön oikeuttaa joidenkin mielestä sitten syrjimään heitä. Tietenkään kukaan meistä ei varmaan koe itse olevansa rasisti, mutta jostain syystä on ihmisiä joiden elämän tehtävänä on sitten etsiä esimerkiksi negatiivisia asioita niistä, jotka ovat erilaisia kuin he itse ovat. 


https://www.msn.com/fi-fi/viihde/TV-ja-elokuvat/art-spiegelmanin-pulitzer-voittaja-holokaustin-kauhuista-kertova-maus-p%C3%A4%C3%A4tyi-sensuurin-kouriin-usa-ssa/ar-AATcIGS?ocid=msedgdhp&pc=U531

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...