Miksi Piia Ristikankareen yli 30 vuoden takainen katoaminen on edelleen pinnalla?
YLE:n uutisissa oli taas juttu Piia Ristikankareen katoamisesta, joka tapahtui 7.10.1988 Piikkiössä. Kyseessä oli uskovainen tyttö, joka kuului yksihuoltaja-isänsä ja muun perheensä kanssa Jehovan todistajiin. Tuo tyttö katosi siis vuonna 1988, ja hän olisi nyt 49-vuotias, jos hän olisi jossain elossa, mutta kuten varmaan kaikki arvaavat, niin tapausta tutkitaan murhana.
Joskus on puhuttu että Piia Ristikankare oli vain karannut kotoa, ja vaihtanut nimensä. Tämän kaltaisen keksityn asian levittäminen on vastuutonta. Piian äidillä oli vaikeuksia hallita alkoholin käyttöään, ja hän sitten oli myös käyttänyt perheen rahoja lahjoakseen ryyppykavereitaan. Joten onko tuolla asialla sitten yhteyttä siihen katoamiseen, mikä tapahtui vuonna 1988.
Tuollaiset huhut tietenkin ovat olleet sellaisia asioita, jotka ovat vaikuttaneet haitallisesti tutkimuksiin. Mutta kysymys on siitä, että miksi tuo kamalan vanha rikostapaus on edelleen niin pinnalla? Jos Piia Ristikankareen tapausta verrataan esimerkiksi Kyllikki Saaren tapaukseen vuodelta 1953, niin noissa tapauksissa on jonkin verran yhteisiä piirteitä. Kumpikin tyttö oli uskovainen, tai ainakin heistä on näin kerrottu.
Molemmat tytöt katosivat ja sitten tietenkin noissa kammottavissa tapauksissa on yksi piirre, mikä erottaa ne toisistaan. Nimittäin Kyllikki Saaren ruumis löytyi, mutta Piia Ristikankareen ruumista ei ole vielä löytynyt, joten voidaan kysyä että onko Ristikankareen katoamisen takana sarjamurhaaja, vai onko ehkä kyseessä abduktio?
Tai älkää ottako tätä syytöksenä, mutta onko niin että joku Jehovan todistajien kurinpitokomiteasta oli mennyt jostain syystä liian pitkälle? Eli oliko tuon katoamisen takana ehkä Piia Ristikankareen uskovaisuus? Vai miksi tuo nuori nainen katosi? Tuosta tapauksesta on esitetty miljoonia teorioita. Erään teorian mukaan Piia Ristikankare oli joutunut tappeluun ja sitten hänet oli "vahingossa surmattu", mutta se että ruumis hävitetään ei sovi tuohon teoriaan.
Tai ainakaan hänen ikäisensä nuoret eivät yleensä hävitä ruumiita. Piia Ristikankareen päiväkirjassa on kohtia, jotka on mainittu YLE:n "Kadonneet-dokumentissa", joka on liitteenä kirjoituksen alussa. Tuo dokumentti on esitetty noin kymmenen vuotta sitten. Eli kotisivu on päivätty 11.9.2008, ja päivitetty 15.11.2013. YouTubeen tuo dokumentti on ladattu 21.10.2021, ja tekstin päällä oleva video on siis YouTuben kautta toistettu.
Yksi kohta kertoo siitä, kun Piia oli mennyt jonkun miehen autoon, ja he olivat "menneet metsään". Eli oliko tuolloin tapahtunut lapseen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö?
Tapahtumat olivat sellaisia, että mies tai "jätkä" jolle Piia oli vilkuttanut aikaisemmin oli ottanut hänet kyytiin, ja ollut yksin. Ja sitten oli lähdetty metsään ajelulle. Tuo oli tapahtunut pari kuukautta ennen katoamista. Tuossa merkinnässä mainitaan joku "Börje", joka oli ollut yksin, kun kun oli vienyt Piian metsään. Eli onko tuo mies sitten mainittu oikealla nimellään? Nämä päiväkirjamerkinnät alkavat kohdasta 10:05.
Piia Ristikankaretta kiusattiin koulussa, ja hänen päiväkirjassaan on merkintä, jonka mukaan kiusaajat eivät saa tulla luokkaretkelle, jos he kiusaavat häntä vielä. Tuo merkintä viittaa keskusteluun, mikä on käyty Piian sekä erityisopettajan välillä. Mutta olisiko sitten joku kiusaajista saanut päähänsä kostaa Piialle? Uskovainen tyttö varmaan on erittäin hyvä kohde kiusaajille. Samassa kohdassa tuota filmiä mainitaan yksi poika, joka oli teeskennellyt olevansa ihastunut Piiaan. Oliko tuo poika nimeltään "Tomi" ehkä sitten sukua "Börjelle", joka oli ehkä vienyt Piian metsään? Ja kysymys on siitä, että onko nuo "Tomi" ja "Börje" esitelty omalla nimellään?
Termi abduktio samaistetaan UFO-sieppauksina tunnettuihin tapauksiin, mutta yleisesti tuo termi tarkoittaa sitä, että henkilö vailla mitään näkyvää syytä katoaa, ja joskus ilmestyy takaisin mutta toisinaan taas katoaa kuin tuhka tuuleen. Siis ehkä tuota asiaa ei olisi pitänyt sanoa, mutta jotain outoa Piia Ristikankareen katoamiseen liittyy, eli miksi se on niin pinnalla vielä 30 vuotta myöhemmin?
Katoaminen on hyvin harvinaista edes alamaailmassa. Suurin osa alamaailman kurinpitoon liittyvistä murhista ratkeaa ainakin ruumiin osalta. Joskus murhaaja lähettää viestin poliisille tai uhrin perheelle, jotta nämä voivat haudata uhrin. Tuolla tavoin alamaailman toimijat sitten varmistavat että heidän käskyjään on noudatettu. Mutta Piia Ristikankareella ei pitäisi olla mitään yhteyksiä noihin yleensä huumemaailmassa toimiville toimijoille. Eli se siitä teoriasta. Piia Ristikankare on siis ollut kadoksissa yli 30 vuotta, ja toivon mukaan hänet löydetään tai tekijä ilmoittautuu.
Lähteet:
https://yle.fi/uutiset/3-12211485
https://yle.fi/aihe/a/20-10001654
https://yle.fi/uutiset/3-12187317
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/11/kadonneet-piia-ristikankare
https://fi.wikipedia.org/wiki/Piia_Ristikankareen_katoaminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.